TAMPEREEN YLIOPISTO TIEDOTTAA
KOGNITIIVISEN AIVOTUTKIMUKSEN ANTI PSYKOLOGIALLE
Psykologian professori Kimmo Alhon 11.11.1999 Tampereen yliopistossa pidettävän virkaanastujaisesitelmän tiivistelmä
Kognitiivisten toimintojen aikana syntyvää ihmisaivojen hermosolujoukkojen sähköistä toimintaa voidaan mitata pään pinnalta millisekuntitarkkuudella elektroenkefalografisilla (EEG) ja magnetoenkefalografisilla (MEG) menetelmillä. Lisäksi aivotoiminnan aiheuttamia paikallisia aineenvaihdunta- ja verenkiertomuutoksia voidaan varsin tarkasti paikantaa positroniemissiotomografialla (PET) ja toiminnallisella magneettikuvauksella (fMRI). Tutkimustulosten mukaan kognitiivisiin toimintoihin, esimerkiksi havainto-, muisti- ja tarkkaavaisuustoimintoihin, osallistuu yleensä useiden eri aivoalueiden muodostamat toiminnalliset verkostot. Aivotutkimus on myös paljastanut havainto- ja muistitoimintoja, joista ihminen ei itse ole tietoinen. Tutkittaessa tarkkaavaisuuteen liittyviä aivotoimintoja, joiden seurauksena tällainen aisti-informaation esitietoinen käsittely muuttuu tietoiseksi, ollaan samalla ratkaisemassa vanhaa ongelmaa tietoisuuden ja aivotoiminnan suhteesta.
Aivovasteiden avulla on voitu selvittää myös vastasyntyneiden
ja pienten lasten hankalasti tutkittavia kognitiivisia toimintoja ja seurata
niiden kehitystä. Kysymys perimän ja ympäristön merkityksestä
psyykkisten toimintojen kehitykselle on saanut uuden näkökulman
tutkimusten osoittaessa, että varhaislapsuuden olosuhteet, esimerkiksi
kieliympäristö, voivat aiheuttaa pitkäkestoisia vaikutuksia
aivoissa. Uudet tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että
aivotoimintojen muovautuminen on mahdollista aikuisiälläkin,
ja näin auttaneet ymmärtämään oppimisen
hermostollista perustaa. Uusien aivotutkimusmenetelmien avulla pystytään
myös tutkimaan entistä tarkemmin aivosairauksiin ja -vaurioihin
liittyvien kognitiivisten toimintojen häiriöiden hermostollista
perustaa ja seuraamaan
näiden häiriöiden hoitoa ja kuntoutusta.
Kaikkia kognitiivisen psykologian tutkimusongelmia aivotutkimus ei tietenkään pysty ratkaisemaan, mutta useiden kognitiivisten toimintojen syvällinen ymmärtäminen ilman aivotutkimusta on mahdotonta.
Professori Kimmo Alho, puh (03) 215 6951, kimmo.alho@uta.fi
Kimmo Alhon virkaanastujaisesitelmän lyhenne antaa hyvän käsityksen niistä katteettomista lupauksista, joita nykyaikaiseen aivotutkimukseen liitetään suhteessa psykologiaan ja kasvatustieteeseen ja erityisesti oppimisen ongelmien tarkasteluun. Näyttääkin siltä, että aivotutkijoille on tullut tavaksi esittää ikäänkuin tosiasioina vahvasti tulkinnallisia johtopäätöksiä, joita tehdään aivan riittämättömän havaintoaineiston perusteella. Tätä voi joko pitää toiveajatteluna tai tietoisena huijauksena, jonka tavoitteena on ainoastaan rahoituksen lisääminen aivotutkimukseen.
Esimerkkeinä tällaisista Alhon esitelmässä ovat
mm.
- väite siitä, että aivotutkimus voi "paljastaa" ei-tietoisia
havainto- tai muistitoimintoja
- väite siitä, että aivotutkimuksen avulla voidaan ratkaista
ongelma tietoisuuden ja aivotoiminnan suhteista
- väite siitä, että aivotutkimus olisi jo nyt antanut
jotain uusia sovellettavissa olevia ohjeita siitä, miten kuntoutus
aivovaurioista voisi tapahtua
Alhon loppukaneetti on kuvaava:"KAIKKIA (korostus, T.J.) kognitiivisen psykologian tutkimusongelmia aivotutkimus ei tietenkään pysty ratkaisemaan, mutta useiden kognitiivisten toimintojen syvällinen ymmärtäminen ilman aivotutkimusta on mahdotonta.
Olisi hyvä muistaa, että EEG, MEG, ja aivoverenkierron
mittausmenetelmät antavat vain hyvin puutteellisen kuvan
solutoiminnasta ihmisen pääkuoren sisällä sijaitsevassa
elimessä, johon kognitiivisten toimintojen sijoittelu on vähintäänkin
kyseenalaista.
Date sent: Mon, 15 Nov 1999
16:12:51 +0200 (EET)
From:
Kimmo Alho <pskial@uta.fi>
To:
peda-forum@majordomo.cc.jyu.fi
Copies to: tjarvile@ktk.oulu.fi
Subject: Re:
Kognitiivisen aivotutkimuksen anti psykologialle
Hyvät Peda-Forumin jäsenet!
Professori Timo Järvilehto on 12.11.1999 kommentoinut tällä keskustelufoorumilla Tampereen yliopistossa 11.11.1999 pitämäni virkaanastujaisesitelmän tiivistelmää. En aio ryhtyä pidempään keskusteluun siitä tällä foorumilla, mutta koska professori Järvilehto syyttää minua "tietoisesta huijauksesta" katson velvollisuudekseni vastata hänen esittämäänsä kritiikkiin, jossa hän antaa väärän kuvan siitä, mitä olen esitelmätiivistelmässäni esittännyt.
Professori Järvilehdon mukaan tiivistelmässä esittämääni ",,, voi joko pitää toiveajatteluna tai tietoisena huijauksena, jonka tavoitteena on ainoastaan rahoituksen lisääminen aivotutkimukseen". Ilman tuota "toiveajattelu" -vaihtoehtoa katsoisin, että kyseessä on ilmiselvä kunnianloukkaus. Nyt vaihtoehdoksi jää tieteellistä arviointikykyäni vähättelevä väite siitä, ettö syyllistyn "toiveajatteluun". Sitäpaitsi, mikäli professori Järvilehto epäilee minua tieteellisestä huijauksesta, on hänen valtion virkamiehenä syytä, ja jopa velvollisuus, kääntyä viranomaisten puoleen, jotta he tutkisivat, olenko sellaiseen syyllistynyt.
Professori Järvilehto toteaa myös minun väittäneen,
"että aivotutkimus voi "paljastaa" ei-tietoisia havainto- tai muistitoimintoja".
Seison yhä väitteeni takana. Esimerkiksi kuulomuistin ja -tarkkaavaisuuden
tutkimukset aivojen jännite- ja magneettisten vasteiden avulla ovat
tämän osoittaneet (ks. esim. Näätänen & Alho,
Mismatch negativity - a unique measure of sensory processing in audition.
International Journal of Neuroscience, 1995, 80: 317-337). Mikäli
professori Järvilehto on eri
mieltä kanssamme empiirisistä tutkimustuloksistamme on hänen
syytä empiirisesti osoittaa tutkimustemme olevan väärässä,
jotta minäkin siitä vakuuttuisin.
Professori Järvilehto väittää minun esittäneen, "että aivotutkimuksen avulla voidaan ratkaista ongelma tietoisuuden ja aivotoiminnan suhteista" Esitelmäni tiivistelmässä kuitenkin kirjoitan: "Tutkittaessa tarkkaavaisuuteen liittyviä aivotoimintoja, joiden seurauksena... aisti-informaation esitietoinen käsittely muuttuu tietoiseksi, ollaan samalla ratkaisemassa vanhaa ongelmaa tietoisuuden ja aivotoiminnan suhteesta" [siis "suhteesta", ei "suhteista"]. Se, että ollaan ratkaisemassa jotakin ei tietenkään tarkoita, että siinä välttämättä onnistutaan (vrt. sanaristikon ratkaiseminen). Henkilökohtaisesti olen kuitenkin vakuuttunut siitä, että kysymys tietoisuuden ja aivotoiminan suhteesta on empiirinen ja niinpä se ratkaistaan pikemminkin laboratoriossa kuin esimerkiksi nojatuolissa.
Professori Järvilehto väittää minun myös esittäneen,
"että aivotutkimus olisi jo nyt antanut jotain uusia sovellettavissa
olevia ohjeita siitä, miten kuntoutus aivovaurioista voisi tapahtua".
En ole tällaista esittänyt. Totean tiivistelmässäni
seuraavaa: "Uusien
aivotutkimusmenetelmien avulla pystytään myös tutkimaan
entistä tarkemmin aivosairauksiin ja -vaurioihin liittyvien kognitiivisten
toimintojen häiriöiden hermostollista perustaa ja seuraamaan
näiden häiriöiden hoitoa ja kuntoutusta". Väite pitää
paikkansa. Missään nimessä en ole kirjoittanut mitään
uusista sovellettavissa olevista kuntoutusohjeista. Tietysti kaikki psykologiset
ja lääketieteelliset diagnosointimenetelmät voidaan asettaa
kyseenalaisiksi, aivan kuten mikä muukin tahansa tieto, mutta parhaan
tietoni mukaan aivotutkimusmenetelmiä voidaan soveltaa kuntoutumisen
seurantaan. Tästä eräs mielenkiintoinen ääriesimerkki
on toistuvassa äänessä tapahtuvan muutoksen synnyttämän
aivovasteen (nk. mismatch negativity; ks. esim. em. Näätänen
& Alho, 1995) soveltaminen taatusti ei-tietoisten koomapotilaiden tilan
seurantaan ja toipumisen ennustamiseen, mistä on raportoitu niin lääketieteen
huippulehdessä Lancetissa (Kane ym. Lancet, 1993, 341: 688) kuin tehohoidon
erikoislehdessäkin (Kane ym., Intensive Care Medicine, 1996, 22:
39-46). Myös esim. sisäkorvaproteesin avulla tapahtuvaa äänteiden
erottelun oppimista on seurattu saman aivovasteen avulla (Kraus ym., Hearing
Research, 1993, 65: 118-124; Tremblay ym., Neuroreport, 1998, 9: 3557-3560).
Lopuksi Professori Järvilehto toteaa: "Olisi hyvä muistaa,
että EEG, MEG, ja aivoverenkierron mittausmenetelmät antavat
vain hyvin puutteellisen kuvan solutoiminnasta ihmisen pääkuoren
sisällä sijaitsevassa elimessä, johon kognitiivisten toimintojen
sijoittelu on vähintäänkin kyseenalaista". Olen samaa mieltä
siitä, että kognitiivisia toimintoja ei voida sijoittaa aivoihin,
mutta kognitiivisten toimintojen kannalta tärkeitä aivotoimintoja
sinne toki on syytä sijoittaa. Näitä toimintoja kannattaa
tutkia käytettävissä olevin puutteellisinkin menetelmin,
jotta voitaisiin paremmin ymmärtää mm. ei-tietoisia ja tietoisia
kognitiivisia
toimintoja, näiden toimintojen häiriöitä sekä
aivotoiminnan ja psyykkisen toiminnan suhdetta, kuten virkaanastujaisesitelmässäni
pyrin osoittamaan.
From:
"Rauno Huttunen" <rakahu@cc.jyu.fi>
To:
"Kimmo Alho" <pskial@uta.fi>, <peda-forum@majordomo.cc.jyu.fi>
Copies to: <koskimaa@cc.jyu.fi>,
<lkakkori@dodo.jyu.fi>,
"Olli-Pekka Moisio" <olmoisio@cc.jyu.fi>,
<tkakkori@hotmail.com>,
<tkpekkala@webinfo.fi>
Subject: Vs:
PEDA: Re: Kognitiivisen aivotutkimuksen anti psykologialle
Date sent: Mon, 15 Nov 1999
19:16:10 +0200
>
> Hyvät Peda-Forumin jäsenet!
>
> Professori Timo Järvilehto on 12.11.1999 kommentoinut tällä
> keskustelufoorumilla Tampereen yliopistossa 11.11.1999 pitämäni
> virkaanastujaisesitelmän tiivistelmää. En aio ryhtyä
pidempään
> keskusteluun siitä tällä foorumilla, mutta koska professori
Järvilehto
> syyttää minua "tietoisesta huijauksesta" katson velvollisuudekseni
vastata
> hänen esittämäänsä kritiikkiin, jossa hän
antaa väärän kuvan siitä, mitä
> olen esitelmätiivistelmässäni esittännyt.
>
> Professori Järvilehdon mukaan tiivistelmässä esittämääni
",,, voi joko
> pitää toiveajatteluna tai tietoisena huijauksena, jonka
tavoitteena on
> ainoastaan rahoituksen lisääminen aivotutkimukseen".
Järvilehdolla on näköjään harvinainen kyky
aina asettaa sanottavansa niin, että keskustelu ajautuu sivuraiteille.
Kun
pitäisi keskustella empiirisen aivotutkimuksen merkityksestä
oppimisteorioille, joudutaankin keskustelemaan oliko kyseessä
"kunnianloukkaus" tai aiheeton huijaus-syyte. Filosofina - vaikka mielenfilosofia
ei olekaan leipälajini - olen kyllä
samoilla linjoilla kuin Järvilehto, mutta en missään
nimessä halua evätä rahoitusta sellaisilta tutkimushankkeilta,
jotka
eivät sovi minun kannattamiin paradigmoihin. Yliopistossa pitää
tietenkin pitää yllä demarkaatiota common sense -ajattelun
(sekä myös uskonnollis-mystisen esoterismin) ja akateemisen
asiantuntijandiskurssin välillä, mutta kyllä tässä
jaottelussa
"reduktionistinen aivotutkimus" selvästi täyttää
akateemisen tutkimuksen kriteerit.
> Henkilökohtaisesti olen kuitenkin vakuuttunut siitä, että
kysymys
> tietoisuuden ja aivotoiminan suhteesta on empiirinen ja niinpä
se
> ratkaistaan pikemminkin laboratoriossa kuin esimerkiksi nojatuolissa.
Tässä on se substanssi, josta haluaisin keskustella enemmänkin.
Substanssi on siis ongelma, tuleeko vastausta tietoisuuden
ja aivotoiminnan suhteesta hakea empiriasta vai nojatuolifilosofoinnista.
Olen kyllä vahvasti vakuuttunut
nojatuolifilosofoinnin ensisijaisuudesta. Empiiristä aivotutkimusta
ei voi tehdä ilman a priorista (ennen kokemusta olevaa)
viitekehystä. Tämä viitekehys puolestaan määrää
minkälaisia tutkimusongelmia asetetaan (mikä konstituoidaan objektiksi)
ja
minkälaisia tutkimustuloksia saadaan; en ole kuullut anomalisista
havainnoista empiirisessä aivotutkimuksessa ts. että joku
tutkija olisi aivotutkimuksessa tehnyt empiirisen havainnon, joka olisi
räikeässä ristiriidassa hänen omaksumansa
viitekehyksen kanssa. Sekä reduktionististen että ei-reduktionististen
viitekehysten perusoletukset pohjautuvat johonkin
muuhun kuin puhtaaseen empiriaan. Olipa idealistinen filosofia tai
empiristinen tukija, perusnäkemykset lyödään lukkoon
nojatuolissa.
Rauno Huttunen
YTT
From:
"Timo Jarvilehto" <tjarvile@ktk.oulu.fi>
To:
"Kimmo Alho" <pskial@uta.fi>, <peda-forum@majordomo.cc.jyu.fi>,
"Rauno Huttunen" <rakahu@cc.jyu.fi>
Date sent: Mon, 15 Nov 1999
22:52:33 +0000
Subject: Re:
Vs: PEDA: Re: Kognitiivisen aivotutkimuksen anti psykologial
Copies to: <koskimaa@cc.jyu.fi>,
<lkakkori@dodo.jyu.fi>,
"Olli-Pekka Moisio" <olmoisio@cc.jyu.fi>,
<tkakkori@hotmail.com>,
<tkpekkala@webinfo.fi>
Rauno Huttusen kommentti minun kyvyistäni jääköön
omaan arvoonsa, mutta haluaisin korjata sen väärinkäsityksen,
että kommenttini Alhon tiivistelmään liittyisi jotenkin
paradigmaeroihin tai siihen, että en pitäisi "reduktionistista
aivotutkimusta" akateemisena ja tavanomaiset tieteelliset kritterit
täyttävänä. Kyllä se nämä täyttää
ja niinkuin Alho totesi tuloksia saa myös julkaistuksi korkeatasoisissa
lehdissä. Minä puutuin kuitenkin kommentissani nimenomaan
siihen, mitä tämän tutkimuksen luvataan antavan tavalliselle
veronmaksajalle ja mitä sen väitetään jo selvittäneen
tai "selittäneen". Kimmo Alho on tässä vähän
tarpeettomasti syntipukkina; kysymys ei nimittäin ole sinänsä
Kimmon töistä, vaan maailmalaajuisesta aivobuumista, joka
on pitkälti verrattavissa genetiikan ylilyönteihin. Minun
kommenttini tähtäsi erityisesti siihen, että katsottaisiin
kriittisesti, mitä aivotutkimuksella on todella annettavana
psykologialle tai kasvatustieteelle, jos aivotutkijoiden katteettomat
lupaukset pyyhitään yli.
Minä en suinkaan kiistä aivotutkimuksen merkitystä --
teenhän sitä itsekin. Minun on kuitenkin vaikea seurata
hiljaa sivusta, kun monet aivotutkijat katsovat, että monestikin
varsin vaikeasti tulkittavien tulosten pohjalta voidaan tehdä
mitä tahansa yleisöä ihastuttavia johtopäätöksiä.
Tuntuu siltä, että aivoista ja niiden toiminnan suhteista
muistiin, havaintotoimintaan, oppimiskykyyn, persoonallisuuteen,
uskonnollisuuteen ym. voi nykyään sanoa ihan mitä
tahansa, kunhan vain on todennut jonkun korrelaation kyseisen
toiminnan tai kyvyn ja aivoista tehdyn mittauksen välille.
Erityisen ongelmallista minusta Alhon edustamassa tutkimuksessa (mikä
tarkoittaa suunnilleen koko suomalaista aivotutkimusta sekä psykologiassa
että muilla tieteenaloilla) on, että tästä tutkimuksesta
puuttuu lähes tyystin teoria niistä psykologisista ilmiöstä,
joita tutkimuksessa väitetään selvitettävän. Mitä
tarkoitetaan "tietoisella" tai "ei-tietoisella"? Miten oppiminen määritellään?
Mitä on tarkkaavaisuus? Mitä on havaitseminen? Tällaiset
kysymykset sivuutetaan yksinkertaisilla folkpsykologisilla määrityksillä
tai määrittelemällä ne mitattavien ilmiöiden kautta.
Taustalla oleva teorettinen malli on yleensä yksinkertainen input-output
-prosessointimalli, jonka täyttävät erityiset muisti-, ja
motivaatiolaatikot.
EEG ym. aivotoiminnan mittausten sovellettavuuteen liittyy yleisten
teoreettisten ongelmien lisäksi aivan perustavanlaatuinen ongelma:
Vaikka voimmekin mittaamalla muutoksia aivotoiminnassa sanoa, että
jokin muutos liittyy esim. oppimiseen, päättelyä ei
voi tehdä päinvastaiseen suuntaan. Toisin sanoen: Vaikka jokin
muutos esiintyisi aina oppimisen yhteydessä, en voi pelkästään
tämän muutoksen rekisteröinnin pohjalta päätellä,
että olisin tekemisissä oppimisprosessin kanssa. Tämä
johtuu siitä, että erilaiset rekisteröinnit kuvaavat muutoksia
solutoiminnassa, ja täysin identtinen solutoiminta voi liittyä
aivan erilaisiinkin toiminnallisiin tilanteisiin. Tästä syystä
esim. kukaan ammattinsa osaava EEG-kliinikko ei pelkästään
EEG-rekisteröinnin perusteela tee johtopäätöksiä,
vaan yhdistää tämän datan mahdollisimman monipuoliseen
kliiniseen havaintoaineistoon. Näin Alho antaa epätarkan kuvan
esim. MMN:n (mismatch negativity) soveltamisesta koomapotilaiden seurantaan,
sillä yksinomaan tämän muutoksen
rekisteröinnin (tai puuttumisen) pohjalta ei voida päätellä
mitään varmaa kooman syvyydestä. Lisäapuneuvona tällaiset
rekisteröinnit toki voivat olla kliinisessä työssä.
Date sent: Tue, 16 Nov 1999
11:05:13 +0200 (EET)
From:
Kimmo Alho <pskial@uta.fi>
To:
peda-forum@majordomo.cc.jyu.fi
Copies to: Timo Jarvilehto
<tjarvile@ktk.oulu.fi>,
Leena Lestinen <lestinen@cc.jyu.fi>
Subject: PEDA:
Re: Kognitiivisen aivotutkimuksen anti psykologial
Hyvät Peda-Forumin lukijat!
Professori Timo Järvilehto kirjoitti 15.11.1999 tällä
keskustelufoorumilla:
> Minä puutuin kuitenkin kommentissani
> nimenomaan siihen, mitä tämän tutkimuksen luvataan
antavan
> tavalliselle veronmaksajalle ja mitä sen väitetään
jo selvittäneen
> tai "selittäneen". Kimmo Alho on tässä vähän
tarpeettomasti
> syntipukkina; kysymys ei nimittäin ole sinänsä Kimmon
töistä, vaan
> maailmalaajuisesta aivobuumista, joka on pitkälti verrattavissa
> genetiikan ylilyönteihin.
Olisin toki toivonut professori Järvilehdolta suoremapaa anteeksipyyntöä tällä samalla foorumilla, jolla hän on 12.11.1999 esittänyt julkisen epäilyn siitä, että olen syyllistynyt tietoiseen huijaukseen tutkimusrahoituksen saamiseksi. Tällainen syyte on erittäin raskas erityisesti näinä aikoina, kun Suomessakin on alettu suhtautua asian vaatimalla vakavuudella tieteelliseen vilppiin ja kun eräitä tunnettuja suomalaisia aivotutkijoita syytetään tutkimusvarojen väärinkäytöstä.
Professori Järvilehto toteaa myös:
> Näin Alho antaa
> epätarkan kuvan esim. MMN:n (mismatch negativity) soveltamisesta
> koomapotilaiden seurantaan, sillä yksinomaan tämän
muutoksen
> rekisteröinnin (tai puuttumisen) pohjalta ei voida päätellä
mitään
> varmaa kooman syvyydestä. Lisäapuneuvona tällaiset
rekisteröinnit
> toki voivat olla kliinisessä työssä.
Tällä kertaa professori Järvilehto siis syyttää
minua epätarkkuudesta viitatessani edellisessä kirjoituksessani
Kanen ja hänen työtovereidensa koomatutkimuksiin. Liitän
tämän kirjoitukseni perään Kanen ym. (1996) 54 koomapotilaalla
tekemän tutkimuksen tiivistelmän, jonka viimeisestä lauseesta
ilmenee, että heidän käyttämiensä useiden tavanomaisten
kliinisten indikaattorien joukossa mismatch negativity (MMN) -aivovasteen
esiintyminen ennusti erittäin hyvin potilaan heräämistä
koomasta ja että MMN:n viive oli paras yksittäinen potilaan toipumisen
indikaattori: "The presence of "mismatch negativity" predicted the
return of consciousness (89.7% sensitivity and 100% specificity) and preceded
changes in GCS [Glasgow Coma Score]. Its latency was the single best
indicator of 90-day outcome from coma (r = -0.641)." (Kane ym., Intensive
Care Medicine, 1996, 22: 39-46).
Professori Järvilehto totesi, että "... yksinomaan tämän
muutoksen [MMN:n] rekisteröinnin (tai puuttumisen) pohjalta ei voida
päätellä mitään varmaa kooman syvyydestä."
Lääketieteen menetelmät eivät useinkaan anna täysin
varmoja vastauksia, mutta mielestäni Kanen ym. (1996) raportoima MMN-vasteen
89.7%:n sensitiivisyys ja 100%:n spesifisyys
koomasta heräämisen ennustajana on erittäin vakuuttavaa,
enkä siis syyllistynyt epätarkkuuteenkaan todetessani edellisessä
vastineessani, että "...parhaan tietoni mukaan aivotutkimusmenetelmiä
voidaan soveltaa kuntoutumisen seurantaan. Tästä eräs mielenkiintoinen
ääriesimerkki on toistuvassa äänessä tapahtuvan
muutoksen synnyttämän aivovasteen [MMN:n]... soveltaminen taatusti
ei-tietoisten koomapotilaiden tilan seurantaan ja toipumisen ennustamiseen..."
Viime aikoina suomalaisessa "tiedekeskustelussa" on näemmä
tullut tavaksi arvioida aivotutkimusta perehtymättä alkuperäisjulkaisuihin.
Tällaisen keskustelun käyminen on hedelmätöntä
ja ilmeisesti juuri tästä syystä
aivotutkijat ovat viisaasti olleet vastaamatta esimerkiksi dosentti
Jyri Puhakaisen Persoonankieltäjät-kirjassa esitettyyn "kritiikkiin".
Aiheetta enempään,
Kimmo Alho
Kimmo Alho, Prof., Ph.D
Department of Psychology Office Phone: +358-3-2156951
University of Tampere Mobile Phone: +358-40-5577578
PO Box 607 Fax:
+358-3-2157345
33101 Tampere, Finland Email:
pskial@uta.fi
Kane NM, Curry SH, Rowlands CA, Manara AR, Lewis T, Moss T, Cummins
BH,
& Butler SR. (Burden Neurological Institute, Bristol, UK) Event-related
potentials - neurophysiological tools for predicting emergence and
early
outcome from traumatic coma. Intensive Care Medicine, 1996, 22: 39-46.
ABSTRACT
OBJECTIVE: To determine the prognostic value of multimodal evoked
potentials (EPs) and event-related (ERPs) potentials in coma (Glasgow
Coma
Score <8), after severe traumatic brain injury (TBI). DESIGN: Prospective,
longitudinal study of neurophysiological responses recorded during
traumatic coma. SETTING: Intensive Care Unit, Frenchay Hospital, Bristol,
UK. PARTICIPANTS: Fifty-four comatose TBI patients (age range 1-80
years,
mean 36.4). METHODS: Neurophysiological responses were recorded from
11
scalp electrodes with earlobe reference. Conduction times were measured
for brainstem auditory, flash visual and somatosensory, short-latency
EPs.
Peak latencies and amplitudes were determined for long-latency components
of visual and auditory ERPs, generated by passive "oddball" paradigms.
These neurophysiological and various clinical parameters were correlated
with patient outcome using Pearson's coefficient. MAIN OUTCOME MEASURE:
Three month Glasgow Outcome Scale (GOS). RESULTS AND CONCLUSION: Highly
significant (P <0.001) correlations exist between long-latency ERP
components and 3-month outcome. Short-latency EPs, brainstem (wave
I-V)
and somatosensory conduction times also correlate significantly with
the
GOS (P <0.01). Of the clinical measurements, pupillary response
patterns,
APACHE II and Glasgow Coma Scores (GCS) correlate significantly with
outcome, as do the retrospective measures of duration of coma and
post-traumatic amnesia (PTA) in survivors. Unfortunately, due to variance
of long-latency responses, even in controls, absolute values cannot
be
relied upon as prognosticators. The presence of "mismatch negativity"
predicted the return of consciousness (89.7% sensitivity and 100%
specificity) and preceded changes in GCS. Its latency was the single
best
indicator of 90-day outcome from coma (r = -0.641).
From:
"Timo Jarvilehto" <tjarvile@ktk.oulu.fi>
To:
peda-forum@majordomo.cc.jyu.fi, Kimmo Alho <pskial@uta.fi>
Date sent: Tue, 16 Nov 1999
11:54:21 +0000
Subject: PEDA:
Re: Kognitiivisen aivotutkimuksen anti psykologial
Copies to: Timo Jarvilehto
<tjarvile@ktk.oulu.fi>,
Leena Lestinen <lestinen@cc.jyu.fi>
Alhon viimeinen kommentti on aika hyvä esimerkki siitä, miten tällaiset keskustelut aivotutkimuksen annista yleensä etenevät ja miksi maallikoiden on niin vaikea puuttua keskusteluun. Siinä vaiheessa, kun vaikeita teoreettisia kysymyksiä tulee eteen, vedetään esiin mittaustuloksia, numeroita, tutkimusraportteja yms., minkä jälkeen maallikko ei voi muuta kuin nyökytellä ja jäädä korkeintaan mielessään ihmettelemään että tulikohan alkuperäiseen kysymykseen mitään vastausta. Ei siis ihme, ettei Alhokaan vastaa minun tai Rauno Huttusen esittämiin substantiaalisiin ongelmiin.
Erityisesti aivotutkimusta koskevat mediatiedonannot ovat tyypillisesti
sekasotkua, tarkat tutkimustulokset ja
yliyksinkertaistetut johtopäätökset elävät
iloisesti yhdessä. Näitä maallikon on yleensä
mahdotonta arvioida erikseen, jolloin koko juttu pitää
vain uskoa. Alhon virkaanastujaisesitelmä päättyi
lauseeseen, jossa todettiin, että "KAIKKIA kognitiivisen psykologian
tutkimusongelmia aivotutkimus ei tietenkään pysty ratkaisemaan",
mikä antaa aivan selvästi käsityksen siitä, että
on olemassa ainakin YKSI kognitiivisen psykologian tutkimusongelma,
jonka aivotutkimus kykenee tai on kyennyt ratkaisemaan. Toivoisinkin,
että Alho kertoisi, mikä tämä ongelma on. Minä
en alalla tekemäni yli kolmenkymmenen vuoden tutkimuksen jälkeen
pysty tunnistamaan yhtään. Toistan vielä kerran kysymyksen
seuraavassa muodossa: Onko olemassa psykologisia tai kasvatustieteellisiä
ongelmia, joita aivotutkimus on kyennyt tai
kykenee RATKAISEMAAN? Tähän toivoisin professori Alholta
selkeän vastauksen (ei toiveajattelua, please).
Timo
PS Suosittelen lämpimästi luettavaksi Puhakaisen kirjaa (Persoonan kieltäjät), enkä yhtään ihmettele, etteivät tulilinjalla olevat aivotutkijat ole siihen vastanneet. Sen verran selkeästi se tuo esiin juuri niitä teoreettisia sotkuja ja yliyksinkertaistamiseen liittyviä ongelmia, joita aivotutkimuksen mediatiedonannot ovat täynnä. Sen pohjalta maallikkokin voi saada aika selkeän käsityksen, mistä on kysymys.
Date sent: Tue, 16 Nov 1999
19:48:13 +0100
To:
peda-forum@majordomo.cc.jyu.fi
From:
pkoso@cc.jyu.fi (Pekka Kosonen)
Subject: PEDA:
Aivot ja professorit
Hyvät pedaforumilaiset!
Kiitos Timo J:lle keskustelun sytykkeistä. Maaliin osuvien viestien
ohessa Timo vähän ravistelee akateemisia konventioita - hyvä
sekin: kiukun nostattaminen voi olla tehokas pedagoginen keino (kuten huumorikin).
Prinsessan, saati professorin herkkää nahkaa pienikin herne
voi vimmoittaa, pikku tölväisystä ollaan jo oikeudessa.
Eiks ole tosikkomaista? Hra Alho lataa viestiinsä "raskaita" punnuksia
muutenkin: "POFESSORI Timo J...", ymv. retoriikka. Kuin keskusteluareenan
demokraattisessa puutarhassa seisoisi musta patsas tuimasti vaatien auktoriteettiaan
- koomista, eikö vain? Mutta asia on vakava. Leena Koski puhuu väitöskirjassaan
(-93) tieteellisiin käytäntöihin vakiintuneesta, keskiajan
korporatismista ja kilta-ajattelusta periytyvästä symbolisen
väkivallan muodosta, jossa lukkiutuvat toisiinsa myytti puhtaasta
tieteestä ja valta-auktoriteetti. Professorit ovat tiedetemppelin
(ja noiden mammutinluiden) koskemattomia vartijoita. Korkeat tittelit,
puheet anteeksipyynnöistä, viittaukset huippujulkaisuihin, asiallisten
puheenvuorojen pistäminen lainausmerkkeihin (vrt. hra Alhon viesti
16.11.) ovat juuri tuon symbolisen (väki)vallan
käyttöä. Pedaforumilaisilla jos keillä lienee kokemusta
näistä näkymättömistä muureista. Enpä
pitäisi pahana, jos niitä pikkuhiljaa murennettaisiin, saisivat
pedagogiset uudistukset enemmän ilmaa. Eikä tieteen puhtaus kärsisi
valta-käytänteiden lientymisestä, päin vastoin! Tittelit
pois, argumentit sisään! Tiedeyhteisön jäsenet ovat
sitoutuneet
edistämään totuutta, VAPAATA tiedettä ja opetusta.
Se sisältää eettisen velvoitteen paljastaa ja murentaa symbolista
väkivaltaa ja auktoriteettiuskoa aina kun sitä kohtaa. Sopii
pohtia vaikkapa "huippu-" -etuliitettä: mitä tämä metafora
viestii, millaisia automatisoituneita affekteja, virityksiä, tottumuksia,
rakenteita? Millaista yhteiskuntaa ja yhteisöä se uusintaa ja
legitimoi? Jospa korvattais sanalla "laadukas", tmv?
Eräs asia on minua vuosia askarruttanut, mm. konstruktivismi-keskustelun
aallokkoa seuratessa sitä mietin: ilmeisesti ihmistieteiden piirissä
on mahdollista edetä hyvinkin pitkälle opiskelematta filosofis-käsitteellisiä
työkaluja kovinkaan teraviksi, tai tuntematta kunnolla oman tutkimusalueen
aatehistoriaa. Eli tylsät välineet on varmaan syy, jonka
vuoksi
aivotutkijat eivät antaudu argumentoimaan filosofisesti painokkaiden
puheenvuorojen (Lauri Rauhalan, Puhakaisen jne) kanssa - eipä K. Alhokaan
yrittänyt (osannut?) kumota Rauno Huttusen (15.11.) paatelmia. Kun
hra Alho kirjoittaa "ei-tietoisista ja tietoisista" toiminnoista, puhuuko
hän kokemuksellisuudessa (so. situaatiossa ja semioottisessa
systeemissä) olevista vaiko fysiologisen tason kemiall. tai fysikaal.
mitatuista ilmiöistä? Tekeekö aivotutkija yleensä tätä
eroa? Jos ei tee, se paljastaa uskomattoman naiviuden, jolla on kauaskantoisia
seurauksia. Esim.
"aivoperäisen oppimisen" käsitekummajainen liittyy tähän.
Koululuokassa pari häirikköä pistää kaikkien hommat
ranttaliksi. "Aivoperäinen" kai mittaa aivotoiminnat, diagnosoi oppilaat,
lääkitsee, sijoittelee, ts.
pistää kuria medikalisaatiolla (á la Orwell). Ihmisen
toiminnan (ja siis merkityssuhteiden) diskurssissa toimiva taas pohtii,
ja panee vastuulliset pohtimaan, mitä itse asiassa tapahtui, mitä
kukin teki ja miksi, mitä vaihtoehtoja on tehdä asioita yhdessä
toisin, ottaa vastuuta ihmisistä ja rakenteista. Silloin löytyy
kohdallista kysyntää myös aivotutkijan
tiedolle, eikä laisteta eettisiä haasteita. Jokainen lähestymistapa-
ja käsitevalinta on myös eettinen ja poliittinen teko. On kovin
vastuutonta, jos kognitiivinen aivotutkija ei tätä ymmärrä,
eli jos hänen filosofinen apparaattinsa on heikko, löysää
puhetta ja sotkua siitä seuraa.
Yst. terv. Pekka Kosonen
Pekka Kosonen, PsL, psykologi, tuntiop.
P. 040-5046370, (k.) 014-676688, s-posti: pkoso@cc.jyu.fi
Osoite:
(opetustyö) Jyväskylän yliopisto, PL 35 (PiB), 40100
Jyväskylä
(koti & Tmi PSK-Konsultointi): Paloniementie 18 F, 40250 Jyväskylä
From:
"Timo Jarvilehto" <tjarvile@ktk.oulu.fi>
To:
peda-forum@majordomo.cc.jyu.fi, pkoso@cc.jyu.fi (Pekka Kosonen)
Date sent: Tue, 16 Nov 1999
21:00:22 +0000
Subject: Re:
PEDA: Aivot ja professorit
Pekka Kosonen kirjoitti:
> Sopii pohtia vaikkapa "huippu-" -etuliitettä: mitä tämä
metafora viestii,
> millaisia automatisoituneita affekteja, virityksiä, tottumuksia,
> rakenteita? Millaista yhteiskuntaa ja yhteisöä se uusintaa
ja legitimoi?
> Jospa korvattais sanalla "laadukas", tmv?
Etkös tiedä, että jo vuosia on ollut käytössä varsin osuva termi, nimittäin "huiputusyksikkö"...
Date: Wed, 17
Nov 1999 10:20:26 +0100
To:
peda-forum@majordomo.cc.jyu.fi
From: pkoso@cc.jyu.fi
(Pekka Kosonen)
Subject: Re: PEDA: Aivot ja professorit
Timo,
aivan niin. Mutta 'huiputus' ei todennäköisesti niinkaan koske
ko. yksikköjen laatua, onhan valinta tehty juuri laatukriteerein,
ja myös kansainväliset "huippu"julkaisut yrittävät
pitää porstuansa siistinä, kuin juuri tuota metaforaa, joka
varmasti antaa harhattavaqn viestin siitä, että muka olisi edelleen
olemassa maailmankuvien ja tieteen sekä sen
pätevyyskriteerien yhtenäisontologia ja sitä vastaava
vallan keskus (esim. Nobel-komitea tai USA) (vrt Castoriadis: Magma). Naiivit
luonnontieteilijät tietty edelleen ovat tämän uskonnon vallassa,
ihmistieteilijät eivät varmaankaan enää juurikaan.
Date: Wed, 17
Nov 1999 11:32:23
To:
peda-forum@majordomo.cc.jyu.fi
From: Pentti
Alanen <pealan@utu.fi>
Subject: Re: PEDA: Aivot ja professorit
>
>>Hei tämähän on hauskaa! Uutena listan tilaajana näen
heti kunnon kohinaa.
>>Sopisiko sekaan vanha esimerkki kolikosta: Jos rahan arvo laskee,
on
>>empiirisesti varmaa, että samalla kolikolla ei enää
saa putiikista entistä
>>jäätelöannosta. Rahan arvo on siis muuttunut. Olisi
aikamoinen metodinen
>>virhe ryhtyä selvittämään tätä rahan
arvon muuttumista alistamalla kolikko
>>kaikille mahdollisille fysikaalisille ja kemiallisille testeille,
ts.
>>erottamalla kolikko siitä merkitysympäristöstään,
jossa on mielekästä
>>tutkia asiaa. Aivotutkijat aika pitkälle yrittävät
ratkaista tajunnan ja
>>aivojen välistä ongelmaa katsomalla aivoja (kolikkoa) mahdollisimman
>>tarkkaan fysiologian avulla, mutta erottavat tutkimusasetelmasta
mielen
>>horisontin. Ei tästä mitään ratkaisua voi löytyä.
Aivot voi tuhota ja
>>merkitysmaailma tuhoutuu, mutta kolikonkin voi hakata sellaiseksi,
että
>>ostoarvo häviää. Kyllä tutkimusasetelman ennakko-olettamukset
täytyy
>>asettaa siten, että ongelmaa tarkastellaan oikein: tästähän
Lauri Rauhala
>>on saarnannut kolmekymmentä vuotta.
From:
"Timo Jarvilehto" <tjarvile@ktk.oulu.fi>
To:
peda-forum@majordomo.cc.jyu.fi,
Kimmo Alho <pskial@uta.fi>
Date sent: Thu, 18 Nov 1999
11:48:03 +0000
Subject: Re:
PEDA: Re: Kognitiivisen aivotutkimuksen anti psykologial
Copies to: Timo Jarvilehto
<tjarvile@ktk.oulu.fi>,
Leena Lestinen <lestinen@cc.jyu.fi>
Priority: normal
Kimmo Alho kirjoitti:
> Olisin toki toivonut professori Järvilehdolta suoremapaa anteeksipyyntöä
> tällä samalla foorumilla, jolla hän on 12.11.1999
esittänyt julkisen
> epäilyn siitä, että olen syyllistynyt tietoiseen huijaukseen
> tutkimusrahoituksen saamiseksi.
Kimmo Alho ymmärsi aiemman toteamukseni väärin. Sanoessani, että kysymyksessä eivät ole Kimmon työt sinänsä, en pyydellyt mitään anteeksi, vaan tarkoitin ainoastaan, että Kimmo on vain yksi tämän "aivobuumin" edustaja ja sikäli juuri Kimmon kimppuun käyminen on tarpeetonta.
Aivotutkimus on saanut Suomessa tällä vuosikymmenellä melkoista julkisuutta ja rahallista tukea, myönnettiinhän jopa ensimmäinen suomalainen tiedepalkintokin tälle alueelle. Aivotutkimus ei kuitenkaan ole kyennyt lunastamaan lupauksiaan; itse asiassa kyseessä on ilmiö, jossa tiede ja politiikka kietoutuvat tiiviisti yhteen. Yhdysvaltain presidentti George Bush julisti kuluvan vuosikymmenen aivojen vuosikymmeksi ja asetti tutkijoiden tehtäväksi selvittää, miten aivot ihmistä ohjaavat, luovat hänen tietoisuutensa, tunteensa ja ajattelunsa. Joitakin kriittisiä ääniä kuului, mutta valtaosa aivotutkijoista ryntäsi toteuttamaan tätä poliittista ohjelmaa: osoittamaan, että itse asiassa kaikki keskeiset yhteiskunnalliset ongelmat ovat palautettavissa ihmisaivoihin ja hermosolujen vuorovaikutuksiin ja että ihminen itsekin luuraa jossain tuolla aivojensa sisällä. Aivotutkimus muutti luonnettaan; fysiologisen tarkastelun sijaan tuli yhtäkkiä tärkeäksi osoittaa, että mittaustulosten avulla ei selvitelläkään aivojen toimintaa, vaan ihmisen tietoisuutta, kognitiivisia prosesseja ja kykyjä. Teoreettisesti aivotutkimus palautui 1800-luvun alun tasalle frenologiseen tulkintaan: aivoissa on erityisiä keskuksia ja hermoratoja, joissa psyykkiset kyvyt ja funktiot sijaitsevat.
Kun nyt kuluva vuosikymmen on hetken kuluttua mennyt, Bushin käskyä
totelleet aivotutkijat ovat pulassa. On nimittäin tosiasia, että
aivotutkimus ei ole tuottanut mitään sellaisia tuloksia, jotka
todella auttaisivat ymmärtämään syvällisemmin
ihmisen toimintaa. Itse asiassa tutkimus ei ole edes kyennyt tuottamaan
mitään olennaisesti
uutta aivotoiminnan teoriaa, puhumattakaan siitä, että aivotutkimus
olisi antanut psykologialle uusia ideoita. Päinvastoin: nykyaikainen
aivotukimus on vain ollut vahvistamassa vanhoja ennakkoluuloja ja johtanut
ihmisen toiminnan äärimmäiseen individualisointiin sekä
ihmisryhmien välisten erojen palauttamiseen yksilöiden sisäisiksi
poikkeavuuksiksi. Naiset ja miehet, valkoiset ja mustat, homot ja heterot;
kaikkien näiden ryhmien väliset erot voidaan näppärästi
selittää yksinkertaisesti tiettyjen aivoalueiden anatomisilla
tai toiminnallisilla eroilla.
Yhtään todellista psykologista ongelmaa aivotutkimus ei ole ratkaissut eikä voikaan ratkaista, sillä ihmisen toiminnan selitys ei mitenkään voi löytyä vain hänen aivojensa sisältä, vaan edellyttää ihmisen tarkastelua ympäristössään ja yhteydessään muihin ihmisiin kanssa. On aika surullista, jos meidän uudet psykologian professorimme eivät ymmärrä tällaisia perusasioita, joihin jo aikanaan Eino Kaila kiinnitti ansiokkaasti huomiota.
Date: Thu, 18
Nov 1999 14:49:03 +0200
From: Pekka Salonen
<peksal@utu.fi>
Organization: University of Turku
To:
Timo Jarvilehto <tjarvile@ktk.oulu.fi>
Cc:
peda-forum@majordomo.cc.jyu.fi, pealan@utu.fi
Subject: Re: PEDA: Re: Kognitiivisen
aivotutkimuksen anti psykologial
Timo Jarvilehto wrote:
>
>
> Yhtään todellista psykologista ongelmaa aivotutkimus ei
ole
> ratkaissut eikä voikaan ratkaista, sillä ihmisen toiminnan
selitys ei
> mitenkään voi löytyä vain hänen aivojensa
sisältä, vaan edellyttää
> ihmisen tarkastelua ympäristössään ja yhteydessään
muihin ihmisiin
> kanssa. On aika surullista, jos meidän uudet psykologian
> professorimme eivät ymmärrä tällaisia perusasioita,
joihin jo
> aikanaan Eino Kaila kiinnitti ansiokkaasti huomiota.
>
Pentti Alasen esittämä osuva kolikkovertaus tukee mielestäni
Timon näkemystä. Otetaan jatkoksi vielä yksi vertaus. Kuvitellaanpa,
että tutkijat pyrkivät selvittämään tiettyä
tehtävää suorittavan tietokoneen toimintaa mittaamalla
herkillä mittauslaitteilla "on line", millaisia sähköisiä
ilmiöitä tapahtuu milloinkin tietyillä virtapiirien
alueilla (prosessorin miljoonat transistorit, muistilastut, väylät
jne.). Ajallis-avaruudellisina tapahtumasarjoina,
korrelaatioina tai funktioina kuvatut sähköiset ilmiöt
eivät toisi minkäänlaista valaistusta tietokoneen toiminnan
todelliseen luonteeseen. Esimerkiksi tutkimus, joka pyrkisi selvittämään,
missä fyysisessä tietokoneen osassa tapahtuu sähköisiä
muutoksia eri tyyppisten ajojen aikana on sellaisenaan täysin mieletöntä
tämän työkalun toiminnan ymmärtämisen ja kehittämisen
kannalta eikä voisi koskaan ratkaista yhtäkään järjellistä
ohjelmistokehittelyn ongelmaa.
Tietokoneen pyörittämät ohjelmat ovat funktionaalisessa
yhteydessä ympäristöönsä ja tiettyyn yhteisöön,
ts.
siihen kulttuuriin ja niihin tehtäviin, joita varten ne on tuotettu.
Tietoneen toiminta on näiden ohjelmien kautta "adaptoitunut" (tai
ehkä paremminkin adaptoitu) ympäristöönsä. Tietokoneen
toiminnan ymmärtäminen ja kehittäminen
edellyttää yhteisöllisten tehtävien ja toimintojen
logiikan analyysia eikä tähän analyysiin tarvitse sotkea
viittaustakaan
transistorien kytkentätapahtumiin tai virtojen kynnysarvoihin.
Vastaavasti kun haluamme opettaa
lasta lukemaan, laskemaan, luistelemaan tai olemaan häiriköimättä
tunnilla, me analysoimme näiden
toimintojen sisältöä ja rakennetta tietyssä kulttuurisessa
ympäristössä emmekä mieti, mikä aivojen osa aktivoituu
milloinkin. Toimintojen rakenteet eivät etsimälläkään
löydy aivoista eivätkä ohjelmat integroiduista piireistä.
Toimintojen rakenteet tai ohjelmat eivät voi korreloitua (ajallisesti/avaruudellisesti)
sähköisiin tapahtumiin koska
ensin mainitut eivät ole lainkaan ajallisia ja avaruudellisia
ilmiöitä.
Date sent: Thu, 18 Nov 1999
16:52:00 +0200
From:
Patrik Scheinin <Patrik.Scheinin@helsinki.fi>
Send reply to: Patrik.Scheinin@helsinki.fi
Organization: Dept. of Education, Univ. of
Helsinki
To:
Pekka Kosonen <pkoso@cc.jyu.fi>
Copies to: peda-forum@majordomo.cc.jyu.fi
Subject: Re:
PEDA: Aivot ja professorit
Pekka Kosonen wrote:
> professorin herkkää nahkaa pienikin herne voi vimmoittaa,
> pikku tölväisystä ollaan jo oikeudessa. Eiks ole tosikkomaista?
Ei. En näe mitään syytä miksi professorin tai kenenkään muunkaan tarvitsisi sietää katteettomia syytöksiä vilpistä tms.
> ...tieteellisiin käytäntöihin vakiintuneesta, keskiajan
korporatismista ja
> kilta-ajattelusta periytyvästä symbolisen väkivallan
muodosta
Kumpi on väkivallan tekijä, se joka loukkaa vai se jota loukataan?
> asiallisten puheenvuorojen pistäminen lainausmerkkeihin
> (vrt. hra Alhon viesti 16.11.) ovat juuri tuon symbolisen (väki)vallan
> käyttöä.
Voi hyvät hyssykät. Katso mistä tahansa kirjoittamisen
oppaasta. Lainausmerkki tarkoittaa nimensä mukaisesti lainausta. Väkivallan
tekijä on tässä tapauksessa se, joka lukee viestiä
kuin piru raamattua löytäen siitä sitä mitä
siihen ei ole kirjoitettu eikä tarkoitettu.
> Tiedeyhteisön jäsenet ovat sitoutuneet
> edistämään totuutta, VAPAATA tiedettä ja opetusta.
Se sisältää eettisen
> velvoitteen paljastaa ja murentaa symbolista väkivaltaa ja
> auktoriteettiuskoa aina kun sitä kohtaa.
Niinpä. Totuuden edistämisessä kaikki keinot eivät
kuitenkaan edes etiikan nimissä ole sallittuja. Kaikki keinot eivät
myöskään ole omiaan edistämään totuutta.
Asiantuntijan mollaaminen ei vielä sinänsä edistä totuuden
asiaa
piiruakaan. Väärinkäsitysten ja perusteettomien väitteiden
kumomainen selkeästi argumentoiden ja näyttöön tukeutuen
sitävastoin todella edistää totuutta, tiedettä ja opetustakin.
Sellaista siis lisää.
> opiskelematta filosofis-käsitteellisiä
> työkaluja kovinkaan teraviksi, tai tuntematta kunnolla oman
tutkimusalueen
> aatehistoriaa. Eli tylsät välineet on varmaan syy,
jonka vuoksi
> aivotutkijat eivät antaudu argumentoimaan filosofisesti painokkaiden
> puheenvuorojen (Lauri Rauhalan, Puhakaisen jne)
Syy on yleensä, kuten Alhokin muistaakseni totesi, että nämä
puheenvuorot pääsääntöisesti eivät rakennu
keskustelun kohteena olevan alueen tutkimuksen perusteellisesta tuntemuksesta
vaan esim. lehtien toimitusten kirjoittamista
raflaavista otsikoista, räikeistä virhepäätelmistä
ja muusta sellaisesta. On olemassa raja sille kuinka usein ja minkätasoisiin
kirjoitelmiin jaksaa vastata. Esimerkki Järvilehdon tuoreesta viestistä:
"valtaosa
aivotutkijoista ryntäsi toteuttamaan tätä poliittista
ohjelmaa:
osoittamaan, että itse asiassa kaikki keskeiset yhteiskunnalliset
ongelmat ovat palautettavissa ihmisaivoihin ja hermosolujen
vuorovaikutuksiin ja että ihminen itsekin luuraa jossain tuolla
aivojensa sisällä."
Voi olla että tälle puheelle on näyttöä. Oman
lukemiseni perusteella olisin kuitenkin taipuvainen väittämään,
että vakavissaan kirjoittavat aivotutkijat eivät vahingossakaan
väitä että kaikki (!) keskeiset yhteiskunnalliset
ongelmat ovat palautettavissa ihmisaivoihin ja hermosolujen vuorovaikutuksiin.
Esittäköön väittään esittäjä normaaliin
tapaan näyttöä väitteensä tueksi niin varmaan
joku asiaa tunteva vastaa.
Tai toisessa Järvilehdon viestissä:
"Jokin aika sitten lehdistössä näkyi uutisia, joiden
mukaan
helsinkiläinen huippututkimusryhmä on..." Sic! Olisiko kohta
aika katsoa mitä nämä tutkijat itse kirjoittavat? Mahdollisesti
he todella ovat uskomattoman naiiveja, mutta arvaisin lähdettä
tarkistamatta, että tässä taas kerran
lehdistö revittelee sensaatiohakuisesti ja lähinnä omaan
piikkiinsä. Pointtini kuitenkin on, että tieteellistä debattia
ei tule perustaa lööppeihin ja välikäden tietoihin.
On nähdäkseni luonnollista että asiaa tunteva ei kauan vaivaudu
seuraamaan tai osallistumaan moiseen keskusteluun.
Takaisin Pekka Kososeen:
> Jokainen lähestymistapa- ja
> käsitevalinta on myös eettinen ja poliittinen teko. On
kovin vastuutonta,
> jos kognitiivinen aivotutkija ei tätä ymmärrä,
eli jos hänen filosofinen
> apparaattinsa on heikko, löysää puhetta ja sotkua
siitä seuraa.
Eikö tämä koske yleisemminkin kaikkia tutkijoita? Siis myös tähän keskusteluun osallistuvia... Asiasta kolmanteen... eikö tämän listan tarkoituksena ollut käydä keskustelua korkeakouluopetuksen kehittämisestä?
From:
"Timo Jarvilehto" <tjarvile@ktk.oulu.fi>
To:
Pekka Kosonen <pkoso@cc.jyu.fi>, Patrik.Scheinin@helsinki.fi
Date sent: Thu, 18 Nov 1999
21:04:42 +0000
Subject: Re:
PEDA: Aivot ja professorit
Copies to: peda-forum@majordomo.cc.jyu.fi
Patrick Scheinin kirjoitti:
> En näe mitään syytä miksi professorin tai kenenkään
muunkaan tarvitsisi
> sietää katteettomia syytöksiä vilpistä tms.
Olet oikeassa. En minäkään sietäisi. Tässä
ei kuitenkaan minun ymmärtääkseni ketään
ole syytetty vilpistä; sikäli Alhon "vastine" on aivan
ylimitoitettu. Minä käytin Alhon virkaanastujaisesitelmää
ainoastaan esimerkkinä sellaisista
aivotutkimuksen tulosten tulkinnoista, joiden tietellinen tuki on
kovin epäsuoraa, mutta jotka yleensä esitetään aivotutkimuksen
osoittamina "faktoina". En missään vaiheessa ole syyttänyt
Alhoa epärehellisestä toiminnasta ja uskon, että Alho
on itse vakuuttunut niistä aivotutkimuksen mahdollisuuksista,
joihin minä en usko.
> Niinpä. Totuuden edistämisessä kaikki keinot eivät
kuitenkaan edes etiikan
> nimissä ole sallittuja. Kaikki keinot eivät myöskään
ole omiaan edistämään
> totuutta. Asiantuntijan mollaaminen ei vielä sinänsä
edistä totuuden asiaa
> piiruakaan. Väärinkäsitysten ja perusteettomien väitteiden
kumomainen
> selkeästi argumentoiden ja näyttöön tukeutuen
sitävastoin todella edistää
> totuutta, tiedettä ja opetustakin. Sellaista siis lisää.
Olen samaa mieltä ja olen yrittänyt korostaa, että kyse
ei ole yhdestä asiantuntijasta, vaan koko maailmanlaajuisesta
tutkimussuuntauksesta. Minun kritiikkini kohdistuu nimenomaan siihen
käsitykseen, että aivotoiminnan tutkimuksen avulla voitaisiin
mm. kasvatuksen ja opetuksen yhteydessä ratkaista esimerkiksi oppilaan
häiriökäyttäytymisen tai oppimisvaikeuksien ongelmia.
Tai että olisi esimerkiksi jokin erityinen "aivoperäisen" oppimisen
laji.
> Tai toisessa Järvilehdon viestissä:
> "Jokin aika sitten lehdistössä näkyi uutisia, joiden
mukaan
> helsinkiläinen huippututkimusryhmä on..." Sic! Olisiko
kohta aika katsoa mitä
> nämä tutkijat itse kirjoittavat? Mahdollisesti he todella
ovat uskomattoman
> naiiveja, mutta arvaisin lähdettä tarkistamatta, että
tässä taas kerran
> lehdistö revittelee sensaatiohakuisesti ja lähinnä
omaan piikkiinsä. Pointtini
> kuitenkin on, että tieteellistä debattia ei tule perustaa
lööppeihin ja
> välikäden tietoihin. On nähdäkseni luonnollista
että asiaa tunteva ei kauan
> vaivaudu seuraamaan tai osallistumaan moiseen keskusteluun.
Oletko joskus lukenut tai nähnyt jonkun aivotutkijan KORJAAVAN
tällaisia lööppejä? Kyllä kai se olisi tutkijan
velvollisuus, jos lehdet ihan päättömiä kirjoittavat.
Tosiasiassa olemme tietenkin voineet myös nähdä ja
kuulla tv:ssä kuinka suomalaiset ja ulkomaiset aivotutkijat
esittelevät tällaisia näkemyksiä. Riekkisen jutut
edustavat aika hyvin vallalla olevaa ajattelua, ja vähän aikaa
sitten tv:ssä oli aika raju ohjelma miehen ja naisen eroista, jossa
kyllä erot siirrettiin ykskantaan aivojen toiminnallisiksi eroiksi.
- Periaatteessa olet kuitenkin aivan oikeassa siinä, että tuollaiset
jutut pitäisi aina tarkistaa.
Date sent: Thu, 18 Nov 1999
23:26:08 +0100
To:
peda-forum@majordomo.cc.jyu.fi, Patrik.Scheinin@helsinki.fi
From:
pkoso@cc.jyu.fi (Pekka Kosonen)
Subject: Re:
PEDA: Aivot ja professorit
Kiitos,
Patrick Scheinin, kommentista!
Keskustelussa on aina monta kerrosta kerrallaan. Puran niitä (kun lisäksi satuin niistä eilen ja tänään oppimaan jotain itsensä Rom Harrén luennolla)
>Pekka Kosonen wrote:
>> pikku tölväisystä ollaan jo oikeudessa. Eiks ole
tosikkomaista?
johon Patrick S.
>Ei. En näe mitään syytä miksi professorin tai
kenenkään muunkaan tarvitsisi
>sietää katteettomia syytöksiä vilpistä tms.
Puhuin keskustelun tavasta: Timo - tyylinsä mukaan ja minusta tälle
palstalle sopivasti - hieman kärjisti, käyttäen Alhon tekstiä
esimerkkinä: tunnistin ja hyväksyin Timon virittämän
diskurssin säännöt. Sen sijaan Alhon puheenvuorossa tuntui
kuin olisi istutettu niitten arvokkaiden kiltaveljien kokoukseen, toisiaan
herroitellen - minusta oli se oli
koomista tässä yhteydessä. Niinpä en tässä
konteksissa tulkinnut Timon puheenvuorosta kunnianloukkauksia, eikä
ollut minusta keskustelun pointti. - Patric S:n tekemä tulkinta voi
johtua hänen positiostaan ja sen mukaisesta esiymmärryksestä.
>
>> ...tieteellisiin käytäntöihin vakiintuneesta, keskiajan
korporatismista ja >> kilta-ajattelusta periytyvästä symbolisen
väkivallan muodosta
>>Kumpi on väkivallan tekijä, se joka loukkaa vai se jota
loukataan?
Tätä PS:n kommenttia en ymmärrä yhtään.
Sivuuttiko PS tekopyhyyttään vai tuohtumustaan sen tosiasian,
että en tässä puhunut henkilöistä, vaan yliopistokulttuurista?
Aiheeton kysymys, ei siis kaipaa vastausta. (En ilkeä muuten
ääneen kysyä, miten paljon yliopistoissa rakenneväkivalta
aiheuttaa pahaa mieltä, uupumista ja sairauksia. Mm. valtiokonttorin
lääkäri tietää jotain, eikä se tieto
mairittele yliopistoja)
PKN:
>> asiallisten puheenvuorojen pistäminen lainausmerkkeihin
>> (vrt. hra Alhon viesti 16.11.) ovat juuri tuon symbolisen (väki)vallan
>> käyttöä.
PS:
>Voi hyvät hyssykät.- - -. Lainausmerkki
>tarkoittaa nimensä mukaisesti lainausta.
mistä en tietenkään puhunut. Kun hra Alho kirjoitt: dosentti Jyri Puhakaisen Persoonankieltäjät-kirjassa esitettyyn "kritiikkiin", hän minusta ihan selvästi haluaa lainausmerkein mitätöitä ko. kirjan arvon.
>> Tiedeyhteisön jäsenet ovat sitoutuneet
>> edistämään totuutta, VAPAATA tiedettä ja opetusta.....
PS:
>Niinpä. Totuuden edistämisessä kaikki keinot eivät
kuitenkaan edes etiikan
>nimissä ole sallittuja. Kaikki keinot eivät myöskään
ole omiaan edistämään
>totuutta. Asiantuntijan mollaaminen ei vielä sinänsä
edistä totuuden asiaa
>piiruakaan.
Tässä jälleen PS vääntää diskurssin
sääntöjä väkisin vinoon, eli puhuu aidan seipäistä
eli yksittäisistä henkilöistä, kun olisin toivonut
kommenttia itse aitaan, vaikkapa Leena Kosken tieteellisiin löydöksiin,
ts. siihen, voiko yliopiston sisäinen symbol. järjestys muuttua
uudistavaa pedagogiikan kannalta suotuisammaksi. Voinen todeta, että
prof. PS:n lukutapa ja tapa ymmärtää tarkoittamani diskurssit
ovat osaltaan todistaneet, että professoreille on tärkeää
ylläpitää tietynlaisia konventioita (so. vartioida temppelin
mammutinluita), jotta tieteen puhtaus säilyisi? Itse olen varma, että
keskustelu ei tarvitse liian jäykistäviä sääntöjä
- joustavuutta, ironiaa, kärjistyksiä jne. tulee sallia, herkkyyttä
vivahteille sekä henkistä liikkuvuutta voi edellyttää
myös profesoreilta.
>> --- Eli tylsät välineet on varmaan syy---)
>
>Syy on yleensä, --- että nämä puheenvuorot ---
eivät rakennu keskustelun
>kohteena olevan alueen tutkimuksen
>perusteellisesta tuntemuksesta---
- Tää on minusta suoraan sanoen tekopyhää nitkuttamista,
että kielletään keskustelu niiltä, jotka eivät
ole kaikkea ko. alalta kriittisesti lukeneet. Ehkä PS on sellainen
ihmemies, ja varmaan hän on aivotutkimukset perusteellisesti kelannut,
mutta esim. meikäläisen pitää osallistua pienten lasten
hoitoon, hoitaa työni ja välillä nukkua muutama tunti. Silti
katson, että saan mielestäni perustellun virikkeen heittää
keskusteluun, jos uskon sen auttavan jotakuta toistakin - vaikka en olisikaan
vuosia puurtanut juuri ko. asian parissa (vai onkos pedaforum väitöstilaisuus?).
Eli mielestäni minulla on lupa kysyä aivotutkijalta, vaikkapa
pelkän lehtiselosteessa olleen tekstin perusteella , mitä hän
tarkoittaa esim. "ei-tietoisella toiminnalla" ja miksi fysiko-kemiallinen
mittaus osoittaisi jotain mielellisistä suhteista - ja aivotutkija
on velvollinen kertomaan vastauksen. Ja kohdallista vastausta ei tule ilman
filosofis-käsitteellistä
ymmärrystä.
>Asiasta kolmanteen... eikö tämän listan tarkoituksena
ollut käydä keskustelua
>korkeakouluopetuksen kehittämisestä?
Ehdottomasti. Siksi juuri rohkenin liittyä mukaan. Olin näet
juuri saanut korkeakoulupedagogisten innovaatioiden sosiaalisia ehtoja
koskevan artikkelin valmiiksi (KTL:n julkaisuun). Mitä enemmän
olen sekä kokeiluin että kollegojen kanssa keskustellen asiaan
paneutunut, sitä enemmän olen vakuuttunut, että liika hyssyttely
yliopiston sisäisten symbolisten järjestysten ongelmista on vahingollista
- se on opetuksen uudistamisen suurin ja vaikeimmin poistettava este. Ehkei
ole edes mahdollista avata vallitsevaa luonnontieteellisen tiede-ideaalin,
hierarkkisen valtarakenteen
ja byrokraattisen hallinnon muodostamaa rautalukkoa - koska avaimelle
ei taida olla paikkaa: olemme ja elämme ja uusinnumme (so.luomme mm.todellisuuskuvaamme)
tämän myytistön sisällä. Sitäpaitsi: avaimenhan
ovat korkeakouluyhteisöt tainneet itse heittää pois, kun
ovat kuka riemumielin, kuka kitkaisemmin joko lähteneet markkinoiden
völjyyn tai tarttuneet opm:n tulosvastuu -liekanaruun. Molemmille
tahoille kyllä kelpaa
"huiput" ja hohto (so. temppelin pyhyys ja puhtaus, joka mm. promootioissa
jne. todeksi eletään).
Virkistävää viikonloppua, vapauttavia diskursseja kaikille!
Date sent: Fri, 19 Nov 1999
07:39:19 +0200 (EET)
From:
Tom L|nnroth FYSI <tlonnrot@ra.abo.fi>
To:
Patrik Scheinin <Patrik.Scheinin@helsinki.fi>
Copies to: Pekka Kosonen
<pkoso@cc.jyu.fi>, peda-forum@majordomo.cc.jyu.fi
Subject: Re:
PEDA: Aivot ja professorit
En ole professori, niin en tiedä kuuluuko minun kommentoida tätä keskustelua.....
Kuitenkin, Partik Scheininin viesti loppui kysymykseen:
"Asiasta kolmanteen... eikö tämän listan tarkoituksena ollut käydä keskustelua korkeakouluopetuksen kehittämisestä?"
Täsmälleen näin, mutta ainakin minulle tämä
keskustelu kertoo sen, että puolin ja toisin käytetään
retoriikkaa, ja varsinkin arvovaltaa mm. titterlien taakse kätkettynä,
ja jos tämä on käytäntö opetuksessa, ja miksi
ei olisi koska emme muutu henki(lölli)sesti hetkestä toisen,
niin opikselija joka on yliopistoissa "... oppimassa kriittistä ajattelutapaa
..." on varmasti hukassa. Tai ei ehkä hukassa, koska hän
ei tiedä olevansa, mutta hänellä lienee ylipääsemättömät
vaikeudet
erotta "totuuden" muista väitteistä, kun ei edes saa mahdollisuutta
siihen. Opettaja kun ON arvovalta itse, keskustelusta päätellen.
Eräs Matti Bergström sanoi (ainakin) kerran että: "Lapsella on terveet aivot", hän lienee oikeassa...
Date sent: Fri, 19 Nov 1999
09:44:47 +0200
To:
peda-forum@majordomo.cc.jyu.fi
From:
Keijo Räsänen <krasanen@hkkk.fi>
Subject: Re:
PEDA: Aivot ja professorit
Olen samaa mieltä Patrik Scheininin kanssa sekä keskustelun tyylistä että sisällöstä.
From:
"Timo Jarvilehto" <tjarvile@ktk.oulu.fi>
To:
peda-forum@majordomo.cc.jyu.fi, Patrik.Scheinin@helsinki.fi,
pkoso@cc.jyu.fi (Pekka Kosonen)
Date sent: Fri, 19 Nov 1999
09:42:50 +0000
Subject: Re:
PEDA: Aivot ja professorit
Patrick Scheinin:
> >Syy on yleensä, --- että nämä puheenvuorot ---
eivät rakennu
> >keskustelun kohteena olevan alueen tutkimuksen perusteellisesta
> >tuntemuksesta---
Ja Pekka Kosonen:
> - Tää on minusta suoraan sanoen tekopyhää nitkuttamista,
että
> kielletään keskustelu niiltä, jotka eivät ole
kaikkea ko. alalta
> kriittisesti lukeneet.
[snip]
> Eli mielestäni minulla on lupa kysyä aivotutkijalta, vaikkapa
pelkän
> lehtiselosteessa olleen tekstin perusteella , mitä hän
tarkoittaa
> esim. "ei-tietoisella toiminnalla" ja miksi fysiko-kemiallinen
> mittaus osoittaisi jotain mielellisistä suhteista - ja aivotutkija
> on velvollinen kertomaan vastauksen. Ja kohdallista vastausta ei
> tule ilman filosofis-käsitteellistä ymmärrystä.
Tässä Pekka on minun mielestäni aivan oikeassa. Tosiasiassa monet aivotutkijat kieltäytyvät keskustelusta juuri siksi, että he eivät pysty vastaamaan (ja sitten vedotaan asiantuntemuksen puutteeseen). Tämä puolestaan littyy juuri siihen, että aivotutkija ei ole tehnyt edes itselleen selväksi kaikkia tutkimukseen liittyviä ennakko-oletuksia. Alhon kohdalla kuvaavaa onkin, että hän väittää empiirisiksi ongelmia, joita valtaosa psykologeista ja filosofeista pitäisi teoreettisina. Tällainen empiriaan vetoaminen tarkoittaa ainostaan sitä, että antaudutaan tarkemmin määrittelemättömien ennakko-oletusten vietäväksi, kuten Antti Eskola jossain sattuvasti sanoi.
Pekka kirjoitti vielä:
> Sitäpaitsi: avaimenhan
> ovat korkeakouluyhteisöt tainneet itse heittää pois,
kun ovat kuka
> riemumielin, kuka kitkaisemmin joko lähteneet markkinoiden völjyyn
> tai tarttuneet opm:n tulosvastuu -liekanaruun. Molemmille tahoille
> kyllä kelpaa "huiput" ja hohto (so. temppelin pyhyys ja puhtaus,
> joka mm. promootioissa jne. todeksi eletään).
Olen samaa mieltä, mutta haluaisin lisätä, että
nykyinen systeemi on johtanut siihen, että nämä "huiput"
ja hohto ovat ensi sijassa kulisseja. Huolestuttavinta nykytilanteessa
on, että korkeakouluyhteisöä opetetaan systemaattisesti
kaunistelemaan tekemisiään (tai jos suoraan sanotaan: valehtelemaan).
Tämä koskee niin koulutusta kuin tutkimustakin. Aivotutkimuksessa
on tällöin suuri kiusaus väittää, että tutkimustulokset
auttavat ymmärtämään tai ratkaisemaan asioita, jotka
eivät itse asiassa kuulu aivotutkimuksen piiriin ja joita ei voi tosiasiallisesti
tieteelliseltä pohjalta
perustella. Tämä liittyy siihen, että tällaiset
väittämät ovat sen verran epämääräisiä,
että niiden tarkistaminen on vaikeaa. Jos esimerkiksi joku väittää
selvittäneensä valikoivan tarkkaavaisuuden mekanismin tai muistijälkien
syntyprosessin, väittämän paikkansapitävyyden selvittäminen
on käytännössä mahdotonta. Muilla
tieteenaloilla, esim. fysiikassa, tämä ei lainkaan kävisi
päinsä ja tutkijalta odotetaan heti selkeää näyttöä,
jos hän väittää pystyvänsä ratkaisemaan jonkun
tieteellisen ongelman. Näinhän tapahtui juuri jokin aika
sitten, kun muutama tutkija väitti ratkaisseensa kylmäfuusion
ongelman. Seurauksena oli maailmanlaajuinen skandaali, kun tutkijat
eivät pystyneetkään lunastamaan lupauksiaan. Koskahan
aivotutkimuksessa tapahtuu jotain samanlaista?
Minun kritiikkini kohdistuu juuri siihen, että monet aivotutkijat kertovat tekevänsä tarkkoja mittauksia ja noudattavansa tieteen pelisääntöjä, mutta kun tulee kysymys heidän tutkimuksensa sovellettavuudesta, nämä säännöt lentävät roskikseen ja johtopäätöksten kohdalla mielikuvitus saa lentää vapaasti.
Date sent: Fri, 19 Nov 1999
16:30:23 +0200
From:
Patrik Scheinin <Patrik.Scheinin@helsinki.fi>
Send reply to: Patrik.Scheinin@helsinki.fi
Organization: Dept. of Education, Univ. of
Helsinki
To:
peda-forum@majordomo.cc.jyu.fi
Subject: Re:
PEDA: Aivot ja professorit
Pekka Kosonen wrote:
> Tässä jälleen PS vääntää diskurssin
sääntöjä väkisin vinoon, eli puhuu
> aidan seipäistä eli yksittäisistä henkilöistä,
kun olisin toivonut
> kommenttia itse aitaan, vaikkapa Leena Kosken tieteellisiin löydöksiin,
ts.
> siihen, voiko yliopiston sisäinen symbol. järjestys muuttua
uudistavaa
> pedagogiikan kannalta suotuisammaksi.
Ehkä voisi olla eduksi kysyä suoraan sitä mistä haluat vastauksen. Mahdollisesti kannattaa myös kirjoittaa sellaisella areenalla, jota toivomasi vastaajat lukevat. Saamieni vastineiden peruteella en ollut ainoa, jonka diskurssisi eksytti.
> Voinen todeta, että prof. PS:n lukutapa ja tapa ymmärtää
tarkoittamani
> diskurssit ovat osaltaan todistaneet, että professoreille on
tärkeää
> ylläpitää tietynlaisia konventioita (so. vartioida
temppelin
> mammutinluita), jotta tieteen puhtaus säilyisi? Itse olen varma,
että
> keskustelu ei tarvitse liian jäykistäviä sääntöjä
- joustavuutta, ironiaa,
> kärjistyksiä jne. tulee sallia, herkkyyttä vivahteille
sekä henkistä
> liikkuvuutta voi edellyttää myös profesoreilta.
Sorry, otin todesta sen kohdan jossa puhuit totuuden edistämisestä.
En missään vaiheessa maininnut virka-asemaani: en hyväksy
argumentin korvaamista auktoriteettiin vetoamisella - ja samasta syystä
en hyväksy käänteistä ilmiötä.
Professuurini ei ole mikään järkevä argumentti
esittämiäni huomautuksia vastaan. Tämä on samalla vastaukseni
Tom Lönnrothille.
> - Tää on minusta suoraan sanoen tekopyhää nitkuttamista,
että kielletään
> keskustelu niiltä, jotka eivät ole kaikkea ko. alalta kriittisesti
> lukeneet.
Lue mitä sanoin:> tieteellistä debattia ei tule perustaa
lööppeihin ja
> välikäden tietoihin. On nähdäkseni luonnollista
että asiaa tunteva ei kauan
> vaivaudu seuraamaan tai osallistumaan moiseen keskusteluun.
En siis kiellä sinulta mitään. Totesin vain miksi kaipaamaasi vastausta ei aina ole luvassa.
> Ehkä PS on sellainen ihmemies, ja varmaan hän on aivotutkimukset
> perusteellisesti kelannut, mutta esim. meikäläisen pitää
osallistua pienten
> lasten hoitoon, hoitaa työni ja välillä nukkua muutama
tunti.
Heh. Samankaltaisia reunaehtoja lienee kaikilla listan lukijoilla. Empatiani. Mutta minähän en ollutkaan keskustelijoista se, joka esitti kärjekkäitä väitteitä kanssaihmisen työstä ja tutkimuksesta.
> >Asiasta kolmanteen... eikö tämän listan tarkoituksena
ollut käydä keskustelua
> >korkeakouluopetuksen kehittämisestä?
>
> Ehdottomasti. Siksi juuri rohkenin liittyä mukaan. Olin näet
juuri saanut
> korkeakoulupedagogisten innovaatioiden sosiaalisia ehtoja koskevan
> artikkelin valmiiksi (KTL:n julkaisuun). Mitä enemmän olen
sekä kokeiluin
> että kollegojen kanssa keskustellen asiaan paneutunut, sitä
enemmän olen
> vakuuttunut, että liika hyssyttely yliopiston sisäisten
symbolisten
> järjestysten ongelmista on vahingollista - se on opetuksen uudistamisen
> suurin ja vaikeimmin poistettava este. Ehkei ole edes mahdollista
avata
> vallitsevaa luonnontieteellisen tiede-ideaalin, hierarkkisen valtarakenteen
> ja byrokraattisen hallinnon muodostamaa rautalukkoa - koska avaimelle
ei
> taida olla paikkaa: olemme ja elämme ja uusinnumme (so.luomme
> mm.todellisuuskuvaamme) tämän myytistön sisällä.
Sitäpaitsi: avaimenhan
> ovat korkeakouluyhteisöt tainneet itse heittää pois,
kun ovat kuka
> riemumielin, kuka kitkaisemmin joko lähteneet markkinoiden völjyyn
tai
> tarttuneet opm:n tulosvastuu -liekanaruun. Molemmille tahoille kyllä
kelpaa
> "huiput" ja hohto (so. temppelin pyhyys ja puhtaus, joka mm. promootioissa
> jne. todeksi eletään).
Ai jaa... no lykkyä sitten. Kuulisin mielelläni lisää opetuksen kehittämisen esteistä ja tietenkin myös kehitysyrityksistä ja niiden tuloksista.
Date sent: Sat, 20 Nov 1999
20:54:12 +0200
From:
Jari Sarja <jasarja@abo.fi>
To:
peda-forum@majordomo.cc.jyu.fi
Subject: Re:
PEDA: Aivot ja professorit
Pentti Alanen wrote:
>>Sopisiko sekaan vanha esimerkki kolikosta: Jos rahan arvo laskee,
on
>>empiirisesti varmaa, että samalla kolikolla ei enää
saa putiikista entistä
>>jäätelöannosta. Rahan arvo on siis muuttunut.
Olisi aikamoinen metodinen
>>virhe ryhtyä selvittämään tätä
rahan arvon muuttumista alistamalla kolikko
>>kaikille mahdollisille fysikaalisille ja kemiallisille testeille,
ts.
>>erottamalla kolikko siitä merkitysympäristöstään,
jossa on mielekästä
>>tutkia asiaa.
Pitkässä ketjussa pieni sivuhuomautus. Mielestäni loistava esimerkki, mutta pohdinnan jälkeen ajattelen, että ehkä rahaa kannattaisi sittenkin tutkia varsinkin, jos kolikko olisi kultaa.
Muistaakseni maailman ensimmäinen inflaatio tapahtui niin, että
sotilaat maksoivat huorille kultakolikkoina. Ilmeisesti jossain vaiheessa
rahat kävivät vähiin ja sotilaat keksivät sekoittaa
kolikkoihin muita metalleja. Jossain vaiheessa
huijaus paljastui ja niinpä rahan arvo laski - esim. sotilaitten
oli maksettava palveluksista enemmän kolikoita kuin ennen.
Jos tässä tapauksessa tutkija olisi tutkinut kolikkoa hän
olisi ehkä huomannut, että kolikot painavat
vähemmän kuin ennen yms - kolikko olisi siis muuttunut vaikka
se näyttää päältäpäin samanlaiselta.
Ja siitä
tutkija näppärästi päättelisi, että tällä
tavoin on kolikkoja voitu valmistaa enemmän kuin ennen ja koska niitä
on enemmän niin inflaatiohan siitä seurasi.
Sivuhuomautuksena myös, että vaikka aihe on niin tylsä kuin korkeakoulupedagogiikka niin todella mielenkiintoista luettavaa täältä on viime aikoina löytynyt.....
Date sent: Mon,
22 Nov 1999 08:11:10
To:
peda-forum@majordomo.cc.jyu.fi
From:
Pentti Alanen <pealan@utu.fi>
Subject: Re:
PEDA: Aivot ja professorit
Hei, lyhyen pohdinnan jälkeen kommentoin tätä Sarjan huomautusta:
1. Esimerkki on ikivanha, ei minun ideani.
2. Jos rahan arvo on sidottu kultakantaan, niin Sarja on ensinäkelmältä
oikeassa. En kuitenkaan pidä huomautusta loppuun saakka oikeana; kyllä
kai kullankin arvo voi laskea siten, että sen ostoarvo muuttuu. Kultaa
"luonnontieteitten" avulla tutkimalla tätä ei näkisi. Yhteiskunnallinen
konventio on tietysti monimutkaisempi, jos rahan arvo perustuu
luottamukseen tms..
Date sent: Mon, 22 Nov 1999
16:58:30 +0100
To:
peda-forum@majordomo.cc.jyu.fi
From:
pkoso@cc.jyu.fi (Pekka Kosonen)
Subject: Re:
PEDA: Oikein tulkitseminen on vaikeaa
Kiitos
Hannele Tikanojalle kysymyksistä. Hämmentävät termit
kannattaa kyllä ottaa itse selville, perussanakirjat
ymv. kuuluvat joka opiskelijan ja tutkijan käsikirjastoon.
Pari toteamusta Rauno Huttusen ja Tapani Kaakkuriniemen vastausten jatkoksi.
> -- diskurssi:
Lat. 'juoksentelun' lisäksi ja nyk. olennaisempaa: keskustelu,
verb. kommunikaatio. Termin käyttö on laajentunut. Diskursiiv.
psykologia, sosiologia, antropologia jne. Termiperhe näyttää
viittaavan siis myös ao. tapaan jäsentää ja tulkita
lähes kaikkea inhimill. ja sosiaal. toimintaa ja vuorovaikutusta,
myös verb. vuorovaikutuksen näkymättömiä ehtoja
kuten sääntöjä, konventioita etc. Diskurssi ‰ tietyssä
toimintatilanteessa ja episodissa vallitseva puheen (ja keskinäisten
käytäntöjen) 'maailma'.
>--- konventio:
Lat. convenire: tulla yhteen. Konventio (kansainväl. jurid.):
sopimus. Sos. vuorovaik. osanottajien (tav. tiedostamaton) olettamus että
tilanteessa vallitsee yhteiset taustasäännöt. Olettamus
voi olla harhaa, ja silloin on (ehkä) syytä nostaa itse konventio
keskustelun kohteeksi. 'Metakeskustelu' säännöistä
on hankalaa, koska siina liikutaan ei-tiedostetun rajan molemmin puolin
(vrt. konstruktivismi-keskustelun tukahduttanut loppuvaihe).
>--- esiymmärrys
Olennainen fil. termi. Jokaisen, joka levittää päätelmiä
tai tulkintoja aivojen fysiko-kemiallisista mittaustuloksista inhmilliseen
ja sosiaaliseen toimintaan, on tarpeen filosofis-käsitteellisesti
ymmärtää, miten tajunta
on maailmassa ja maailma tajunnassa. Pelkkä tekninen ymmärrys
saati naivius jättää olennaisen ilmiökentästä
sumuun. Se taas mahdollistaa esim. sen, että aivotutkija voi huiputtaa
itseään ja sitten yleisöään - kuten tehdä
päätelmiä tomografiakuvien värilaikuista tunne-elämän
kehitykseen, koulukasvatukseen ja yhteiskunnan järjestämiseen:
tällaista potaskaa olen tuntikausia kuullut sellaisen professorin
(aik. kuopiolainen, nyk. emeritus) suusta, joka (aik.) ylpeili mahtavilla
sitaatti-indekseillään ja keräämillään tutkimusmiljoonilla.
Sanat: kohdallinen, filosofinen, käsitteellinen, rakenne, väkivalta ovat normaalisuomea ja asiayhteydestä riippuen tarpeellisia, vaikeasti korvattavia. Ks. Nykysuomen sanakirja. Esim. Lauri Rauhala käyttää usein termiä kohdallinen, Raunon karttakeppi heilunee hänellekin.
Etymylogia on tosiaan hauskaa: käsittää = ottaa käsin kiinni -> tarkastella käsissä olevaa -> havaita, älytä, ymmärtää (Suomen sanojen alkuperä, osa 1)
Sitten sitaatti, sivuten teemaa "Aivot ja professorit":
"Tunnetuin yritys tieteen - - käyttämiseen myytin kaltaisena
todellisuuden selittäjänä, lienee valistuksen järkeisuskon
perinne, joka ideologisoi tieteen. --- valistus tuli pystyttäneeksi
järjen kirkon Jumalan kirkkoa vastaan. - - - Emme usko, että
tieteell. järki voisi antaa vastaukset elämänongelmiimme.
Siihen tarvitaan esteettistä ja eettistä pohdintaa. ---
Vaikka varsinainen tieteisusko on jäänyt tieteiselokuvien
maailmaan, myytti maailmaa prantavasta tieteestä motivoi henkilökohtaisella
tasolla edelleen esimerkiksi monia tieteentekijöitä" (Risto Heiskala,
Yliopisto 18/99, s. 14).
Ehkemme pysty oikein näkemään, miten isoihin kysymyksiin
liittyy Timo Järvilehdon virittämä keskustelu. Millainen
on se "kirkko", myytistö tai maailmankuva, jota tieteen käytännöt
ja piiloiset uskomukset tuottavat ja uusintavat? Onko siinä vaihtoehtoja?
Onko vaihtoehdoissa eroja, esim. eettisin ja ekologisin perustein? Ovatko
maailmakuvat jo hajonneet? Antti Eskola ei ole ainoa jota harmittaa
luonnontieteilijöiden ylimielisyys (HS 20.11.) - johon ei varmastikaan
ole lopulta perusteita.
From:
"Timo Jarvilehto" <tjarvile@ktk.oulu.fi>
To:
Pekka Kosonen <pkoso@cc.jyu.fi>, Patrik.Scheinin@helsinki.fi
Date sent: Tue, 23 Nov 1999
12:26:11 +0000
Subject: Re:
PEDA: Aivot ja professorit
Copies to: peda-forum@majordomo.cc.jyu.fi
Patrick Scheinin kirjoitti:
> Oman lukemiseni perusteella olisin
> kuitenkin taipuvainen väittämään, että vakavissaan
kirjoittavat aivotutkijat
> eivät vahingossakaan väitä että kaikki (!) keskeiset
yhteiskunnalliset
> ongelmat ovat palautettavissa ihmisaivoihin ja hermosolujen vuorovaikutuksiin.
> Esittäköön väittään esittäjä
normaaliin tapaan näyttöä väitteensä tueksi niin
> varmaan joku asiaa tunteva vastaa.
Tässä nyt olisi jonkinlaisia esimerkkejä siitä, mistä maailmalla tällä hetkellä puhutaan monien aivotutkijoiden kesken. Jos tällaisten ongelmien ratkaisu onnistuu aivotutkimuksen avulla, niin kyllä ne muutkin ongelmat siinä sivussa ratkeavat:
LISTENING TO MOZART boosts your brain power. At least, that's the theory that sent a certain CD soaring to the top of the classical bestsellers list on Internet bookstore Amazon.com. Music for The Mozart Effect Vol 1--Strengthen the Mind also cracked Billboard magazine's classical top ten, where it was joined by a second disc, The Mozart Effect: Music for Children Vol 1--Tune Up Your Mind. Full text: http://www.newscientist.co.uk/ns/19991106/themozarte.html
Monday October 18 7:48 PM ET
STUDY: BRAIN'S MORAL COMPASS FOUND
By MALCOLM RITTER AP Science Writer
NEW YORK (AP) - A key part of the brain's circuitry for learning moral
and social rules lies right behind the forehead, a study suggests.
Full text at:
http://dailynews.yahoo.com/h/ap/19991018/sc/moral_compass_2.html
By Tom Siegfried / The Dallas Morning News
MIAMI BEACH - Science can explain consciousness, conquer pain and cure
all forms of mental illness - in theory. Full text: http://www.dallasnews.com/science/1101disc1thalamus.htm
HAVE CROWDED BRAIN CELLS, WILL BE SMARTER October 25, 1999
The prefrontal cortex, located just behind our forehead, is that area
of the brain believed to have a major say in how well we learn and remember.
According to Sandra Witelson, the lead researcher in the study, the more
crowded the cells are in the prefrontal cortex, the better adept we are
at performing its functions. Full text:
http://www.exn.net/html/templates/htmlpage.cfm?ID=19991025-53&Parent=Science
October 19, 1999
STUDY LINKS ANTISOCIAL BEHAVIOR TO EARLY BRAIN INJURY THAT BARS
LEARNING from The New York Times
Scientists have identified rare cases in which injuries to the brain
in infancy prevented people from learning normal rules of social and moral
behavior in childhood and adolescence. When the infants reached adulthood,
they showed no guilt or remorse for their extremely bad behavior and seemed
destined never to get along in social situations.
Full text:
http://www.nytimes.com/library/national/science/101999sci-brain-develo
pment.html
THE SUNDAY TIMES
SCIENCE FINDS BRAINWAVES THAT MAKE SHOPPERS SPEND
Jonathan Leake
Science Editor
SCIENTISTS studying how women's minds work while shopping have discovered
"buy, buy, buy" brainwaves that are generated when women find an item they
like. The same team has also isolated the signals that correspond to rejection
and "I'll come back later". http://www.sunday-times.co.uk/news/pages/sti/99/08/08/x-stinwenws02010.html?999
Minua vähän ihmetyttää, jolleivät nimenomaan kasvatustietelijöitä tämmöiset kannanotot yhtään hätkäytä. Alhon edustama ajattelutapa noudattelee juuri näitä linjoja ja on valitettavasti järkyttävän yleinen niin tutkijoiden kuin kliinikoidenkin (neurologit, neuropsykologit, psykiatrit) keskuudessa.
Date sent: Tue, 23 Nov 1999
19:35:56 +0200
From:
Patrik Scheinin <Patrik.Scheinin@helsinki.fi>
Send reply to: Patrik.Scheinin@helsinki.fi
Organization: Dept. of Education, Univ. of
Helsinki
To:
peda-forum@majordomo.cc.jyu.fi
Subject: Re:
PEDA: Aivot ja professorit
Timo Jarvilehto wrote:
> Patrick Scheinin kirjoitti:
> > Oman lukemiseni perusteella olisin
> > kuitenkin taipuvainen väittämään, että
vakavissaan kirjoittavat aivotutkijat
> > eivät vahingossakaan väitä että kaikki (!)
keskeiset yhteiskunnalliset
> > ongelmat ovat palautettavissa ihmisaivoihin ja hermosolujen vuorovaikutuksiin.
> > Esittäköön väittään esittäjä
normaaliin tapaan näyttöä väitteensä tueksi niin
> > varmaan joku asiaa tunteva vastaa.
>
> Tässä nyt olisi jonkinlaisia esimerkkejä siitä,
mistä maailmalla
> tällä hetkellä puhutaan monien aivotutkijoiden kesken.
Yleisesti ottaen olen edelleen sitä mieltä, että nämä
ovat tyyppiesimerkkejä välikäden tiedoista eikä siitä
mitä tutkija itse sanoo tai kirjoittaa. Katsokaamme kuitenkin näitä
poimintoja vähän tarkemmin. Kaikki yhteydet eivät pelanneet
(päivälehtien SIC! osoitteet vaihtuvat tiuhaan), joten kommentoin
vain osaa linkeistä perusteellisemmin.
Järvilehto jatkaa:
> Jos tällaisten
> ongelmien ratkaisu onnistuu aivotutkimuksen avulla, niin kyllä
ne
> muutkin ongelmat siinä sivussa ratkeavat:
>
> LISTENING TO MOZART boosts your brain power. At least, that's the
> theory that sent a certain CD soaring to the top of the classical
> bestsellers list on Internet bookstore Amazon.com. Music for The
> Mozart Effect Vol 1--Strengthen the Mind also cracked Billboard
> magazine's classical top ten, where it was joined by a second disc,
> The Mozart Effect: Music for Children Vol 1--Tune Up Your Mind. Full
> text: http://www.newscientist.co.uk/ns/19991106/themozarte.html
Katsoitko, Timo, mitä tutkija itse jutun mukaan oli asiasta mieltä? Mitä muuta hän sanoi, kuin että aivot toimivat musiikkia kuunneltaessa, että toiminta oli keskimäärin vilkkainta tietyntyyppistä musiikkia kuunneltaessa ja että lapsuudessa "keyboard music training improves skills that require mental imagery"? Ei kai kukaan vakavissaan kiistä, että aivomme toimivat kun emme ole kuolleita ja että tämä toiminta muuttuu reagoidessamme ympäristöömme tai esim. suunnitellessamme mitä seuraavaksi sanomme. Vai löytyykö Suomesta joku, joka väittää kirjoittaneensa väitöskirjansa ilman samanaikaista aivotoimintaa? Se, että vähäisten ja epämääräisten tulosten perusteella sitten myydään CD-levyjä on tietysti melkoista potaskaa. Artikkelin perusteella sitä ei kuitenkaan kyseinen tutkija tehnyt.
> Monday October 18 7:48 PM ET
> STUDY: BRAIN'S MORAL COMPASS FOUND
> By MALCOLM RITTER AP Science Writer
> NEW YORK (AP) - A key part of the brain's circuitry for learning
moral
> and social rules lies right behind the forehead, a study suggests.
> Full text at:
> http://dailynews.yahoo.com/h/ap/19991018/sc/moral_compass_2.html
Ei aukea. Heittona siis: Ihmiset oppivat kyseisiä sääntöjä,
eikö niin? En oikein tiedä mikä fysiologisesti on "behind
the forehead", mutta vedoten edellä sanomaani, onko sinusta väärin
ajatella, että a) ilman aivoja moraalisääntöjen oppiminen
on työlästä ja b) että jokin aivojen tai keskushermoston
osa (esim. vasen verkkokalvo)
voi olla tässä toista osaa (esim. otsalohko) tähdellisempi?
Huom. En siis kysy onko ajattelu redusoitavissa aivojen toimintaan vaan
onko aivoilla mitään osuutta operaatiossa? Ja onko lokalisaatiosta
puhuminen siinä yhteydessä ja mielessä aivan väärin?
> By Tom Siegfried / The Dallas Morning News
> MIAMI BEACH - Science can explain consciousness, conquer pain and
cure
> all forms of mental illness - in theory. Full text:
> http://www.dallasnews.com/science/1101disc1thalamus.htm
Tämä oikeastaan vain vahvistaa näkemystäni. Tässä
reportteri tai päätoimittaja on pannut parastaan kun taas itse
teksti puhuu aivan muuta: "Right now the new ideas mix a dash of experiment
with a heavy dose of speculation. But if it works, the thalamus theory
could..." sekä "It is the gateway into the brain from the sensory
system," Dr. Llinas explained in Miami Beach last week at the annual meeting
of the Society for Neuroscience. "It clearly is a central structure in
the organization of brain function." Sitten kerrotaan, että kyseinen
aivojen rakenne ja toiminta ei ole
samanlaista esim. parkinsonismista kärsivillä ja verrokeilla.
Johtopäätös: "In particular", said David McCormick of Yale
University School of Medicine, "thalamus studies have shown how mechanisms
at the molecular level can be linked to cellular processes and ultimately
network-wide activity affecting brain behavior." "We can go from molecules
to behavior," he said, "and we can see a link all the way."
Huomaa että kaveri ei edes väitä, että aivojen
toiminnalla ja esimerkiksi tämän lauseen kirjoittamisella olisi
yhteyttä. Minusta hän on, jos jotakin, yltiövarovainen...
> HAVE CROWDED BRAIN CELLS, WILL BE SMARTER October 25,
1999
> The prefrontal cortex, located just behind our forehead, is that
area
> of the brain believed to have a major say in how well we learn and
> remember. According to Sandra Witelson, the lead researcher in the
> study, the more crowded the cells are in the prefrontal cortex, the
> better adept we are at performing its functions. Full text:
> http://www.exn.net/html/templates/htmlpage.cfm?ID=19991025-53&Parent=S
> cience
Tämä todella oli puhdasta roskaa. Olemattoman pienellä
aineistolla ja surkealla tutkimusasetelmalla katseltiin kaikenlaisia
(ja ilmeisen tutkijasta riippuvia) eroja ja pääteltiin sitä
sun tätä. Vaikka Witelson olisi oikeassa, niin hänen
tutkimuksellaan sitä ei voi osoittaa. En siis ymmärrä
miksi se tehtiin.
> October 19, 1999
>
> STUDY LINKS ANTISOCIAL BEHAVIOR TO EARLY BRAIN INJURY THAT BARS
> LEARNING from The New York Times
>
> Scientists have identified rare cases in which injuries to the brain
> in infancy prevented people from learning normal rules of social and
> moral behavior in childhood and adolescence. When the infants reached
> adulthood, they showed no guilt or remorse for their extremely bad >
behavior and seemed destined never to get along in social situations.
> Full text:> http://www.nytimes.com/library/national/science/101999sci-brain-develo
> pment.html
Ei aukea. Mutta mietitäänpä: mitä jos harvinainen tapaturma johtaa lapsen pään menetykseen, mutta lapsen muu ruumis edelleen toimii laitteisiin kytkettynä - olisiko normien oppimisen ongelmaisuus myöhemmin jotenkin käsittämättömän outoa? Onko olemassa joku raja, jonka jälkeen pienemmän aivojen vamman ei voi ajatella voivan olla yhteydessä esim vaativaan oppimiseen? Vai epäiletkö yllä kuvattujen häikäilemättömien kansalaisten olemassaoloa?
> THE SUNDAY TIMES
> SCIENCE FINDS BRAINWAVES THAT MAKE SHOPPERS SPEND
> Jonathan Leake
> Science Editor
>
> SCIENTISTS studying how women's minds work while shopping have
> discovered "buy, buy, buy" brainwaves that are generated when women
> find an item they like. The same team has also isolated the signals
> that correspond to rejection and "I'll come back later".
> http://www.sunday-times.co.uk/news/pages/sti/99/08/08/x-stinwenws02010
> .html?999
Tämäkään linkki ei aukea. Jo tästä syystä soisin että olisit viitannut alkuperäiseen artikkeliin. Se että naisen(kin) aivojen toiminnassa tapahtuu muutos kun hän näkee haluamansa on yhtä vähän ihmeellistä tai yhtä totaalisen fantastista kuin muukin edellä ihmetelty. Se että Sunday Times vähän revittelee lööpissään on sitten taas se toinen juttu. Mutta siitähän olen jo motkottanut.
> Minua vähän ihmetyttää, jolleivät nimenomaan
kasvatustietelijöitä
> tämmöiset kannanotot yhtään hätkäytä.
Mediakritiikki kuuluu toki meidänkin yleissivistykseemme. Me, tai ainakaan minä, emme/en kuitenkaan suuresti kunnioita toisen käden tietoja tai peräti päivälehtien lööppitekstejä lähteinä. Se kuuluu meillä normaaliin tutkijakoulutukseen.
Mutta asiaan: mikä niissä sinun mielestäsi on hätkähdyttävää?
Journalistisen hyvän tavan venyvyys? Tutkijan sanoman populistinen
markkinointi? Satunnainen surkea tutkimus? Vaiko se, että selkärankaisilla
aivojen toimintaa esiintyy samaan aikaan kuin ulkoisesti havaittavaa toimintaa
tai ongelmanratkaisua, jopa tunnetiloja? Tai että aivojen toiminta
muuttuu, osin pysyvästikin, samassa yhteydessä kuin ärsykkeitä
ja ulkoistakin aktiivisuutta esiintyy? Ei kai kuitenkaan liene hätkähdyttävää,
että henkilö joka käyttä runsaasti alkoholia, huumeita,
ottaa tiettyjä lääkkeitä ja/tai saa vasarasta päähänsä
kokee tietyt ajattelua vaativat tehtävät hankaliksi ja käyttäytyy
ulkopuolisen tarkkailijan mielestä omituisesti?
Ja jos tieteellisessä selittämisessä on valittava yksinkertaisempi
kahdesta muuten yhtä toimivasta selityksestä, niin ehkä
ei edes ole hätkähdyttävää, jos joku tutkija toisinaan
on näkevinään tämänkaltaisten ilmiöiden välillä
jonkin syy-yhteyden.
Muuten: erilaiset kolikkoesimerkit ja muut tällä listalla
littyvät siihen, että systeemin ylemmällä integraatiotasolla
voi olla ns. emergenttejä ominaisuuksia, jotka eivät sellaisinaan
ole redusoitavissa alemman tason ilmiöihin. Näin esim.
vipuperiaate toimii käytettiin vipuna rautakankea tai banaania.
Lienee kuitenkin selvä, että vivun ainesosilla on merkityksensä
vivun toiminnan kannalta käytännössä. Tämä
oivallus ei ole tieteenfilosofisesti niin uusi tai tuntematon
kuin tietyistä edeltävistä puheenvuoroista voisi päätellä.
Useimmat asiaa koskevat suuret hätkähdykset juontavat juurensa
siitä, että ei huomata mistä tutkija todella puhui, mutta
kieltämättä osa puhuu myös läpiä päähänsä.
Eli kun tutkija sanoo että aivojen tietyn osan toiminnalla on ratkaiseva
merkitys esim. lukemisessa luetaan viestiksi että vain tuolla osalla
on mitään merkitystä ja että esimerkiksi tekstin ymmärtämisen
harjoittelulla vanhempien ääneenluvun avulla tai kirjoitusmerkkien
ideahistorialla ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Tämä
tuskin on lähelläkään moisen tutkijan intentiota, mikä
vain osoittaa kuinka kulttuurissidonnaista luetun ymmärtäminen
on.
> Alhon edustama ajattelutapa
> noudattelee juuri näitä linjoja ja on valitettavasti järkyttävän
> yleinen niin tutkijoiden kuin kliinikoidenkin (neurologit,
> neuropsykologit, psykiatrit) keskuudessa.
Osoita, että Alho on itse kirjoittanut tai puheessaan väittänyt sellaista kuin siteeraamasi lööpit. En ollenkaan ole vakuuttunut väitteesi paikkansapitävyydestä. Syytteen esittäjällä lienee webbissäkin jonkinlainen moraalinen velvoite osoittaa väitteensä paikkansapitävyys.
Date sent: Tue, 23 Nov 1999
20:29:35 +0200
To:
peda-forum@majordomo.cc.jyu.fi
From:
Petri Paavilainen <Petri.Paavilainen@helsinki.fi>
Subject: PEDA:
jatkoa aivotutkimusdebattiin
Jatkan keskustelua aivotutkimuksesta:
Olin juuri saamassa oheisen oman kommenttini valmiiksi kun vastaanotin
Patrik Scheininin viimeisimmän kommentin, olimme toisistamme riippumatta
ottaneet saman lähestymistavan Timo Järvilehdon esittämiin
www-esimerkkeihin ja käyneet ne itse läpi. Tässä seuraa
vertailun vuoksi oma analyysini:
Timo Järvilehto listasi joitakin konkreettisia esimerkkejä
sellaisista näkemyksistä, joista hän lopuksi toteaa:
>Minua vähän ihmetyttää, jolleivät nimenomaan
kasvatustietelijöitä >tämmöiset kannanotot yhtään
hätkäytä. Alhon edustama ajattelutapa>noudattelee juuri
näitä linjoja ja on valitettavasti järkyttävän>yleinen
niin tutkijoiden kuin kliinikoidenkin (neurologit,>neuropsykologit, psykiatrit)
keskuudessa.
Kiinnostuneena kaivoin esille netistä kyseiset artikkelit ja kävin
ne kohtuullisen huolellisesti läpi. Seuraavassa mietteitäni
niiden sisällöstä. Huomiotani kiinnitti jälleen kerran,
että kyse ei ole alkuperäislähteistä, joten emme taaskaan
varmuudella tiedä, mitä syytettyjen penkille joutuneet tutkijat
todella olivat menneet sanomaan (en
nyt jaksanut tähän hätään penkoa alkuperäislähteitä
esiin, vaikka niihin tutustuminen toki olisi ollut kiintoisaa).
Koska artikkelit kuitenkin on julkaistu kohtuullisen laadukkaiksi käsittämissäni
sanomalehdissä ja populaaritieteellisissä julkaisuissa, ja ne
olivat enimmäkseen tiedetoimittajien kirjoittajia, niin ehkäpä
voimme toivoa, että ne eivät
ole aivan pahasti vääristäneet siteerattujen tutkijoiden
näkemyksiä. Jos jotain vääristymää on toimitusvaiheessa
tapahtunut, se on ehkä pikemminkin muuttanut niitä kärjistävämpään
ja "myyvempään" suuntaan. Ymmärrettävästi
sinänsä ammattitaitoiset tiedetoimittajatkin haluavat usein
tehdä pienillä kärjistyksillä (erityisesti otsikoinnin
tasolla) jutuistaan enemmän lukijoiden huomiota pyydystäviä.
Seuraavassa on pieni tiivistelmä ja oma arvio kunkin nettiartikkelin
hätkähdyttävyydestä (suosittelen toki, että kiinnostuneet
lukevat artikkelit itse läpi ja tekevät omat
johtopäätöksensä):
>LISTENING TO MOZART boosts your brain power. At least, that's the
>theory that sent a certain CD soaring to the top of the classical
>bestsellers list on Internet bookstore Amazon.com. Music for The
>Mozart Effect Vol 1--Strengthen the Mind also cracked Billboard
>magazine's classical top ten, where it was joined by a second disc,
>The Mozart Effect: Music for Children Vol 1--Tune Up Your Mind. Full
>text: http://www.newscientist.co.uk/ns/19991106/themozarte.html
Tämän artikkelin kytkentä aivotutkimukseen on löyhänpuoleinen. Siinä kuvaillaan mielestäni varsin kriittisesti ja tasapuolisesti kiistaa, joka alkoi kun muutamat tutkijat väittivät, että Mozartin musiikin kuuntelu paransi koehenkilöiden suoriutumista erilaisissa älykkyystesteissä. Toimittaja käy läpi erilaisia skeptisiä näkemyksiä alkuperäisestä tutkimustuloksesta, sen toistoyrityksiä, tuloksen vaihtoehtoisia tulkintatapoja (joita ei maallikonkaan ole vaikea keksiä) ja niiden poissulkemiseksi tehtyjä kontrollikokeita.
Aivotutkimusta sivutaan kun käsitellään koetuloksia,
joissa Mozartin kuuntelun väitettiin myös lieventävän
Alzheimerin taudin oireita ja vaikeiden epileptisten kohtausten esiintymistä
ihmisillä sekä parantavan
rottien suoriutumista labyrinttikokeissa. Kiintoisia mutta -
kuten artikkelistakin käy ilmi - kiistanalaisia ja hankalasti tulkittavia
empiirisiä havaintoja, joilla voisi kuitenkin kuvitella olevan
niin teoreettista merkitystä kuin käytännön sovellutusmahdollisuuksia
jos ne voidaan toistaa ja erilaiset vaihtoehtoiset tulkinnat sulkea pois.
Eräänä
mahdollisena selityksenä esitellään teoria, jonka mukaan
tietyissä musiikinlajeissa esiintyvä rytmisyys sopiessaan
yhteen aivojen oman spontaanin rytmisen aktiviteetin kautta voisi aiheuttaa
aivotoiminnassa muutoksia, jotka heijastuisivat edellä kuvatulla tavalla.
Itse en halua ottaa tähän teoriaan näillä tiedoin tarkemmin
kantaa, ja artikkelissakin todetaan varsin selvästi, että kyse
on vielä spekulaatiosta ja lisätodisteita tarvitaan runsaasti.
Artikkelissa siteerataan myös eräiden MRI-kokeiden tuloksia
eri tyypisten musiikinlajien kuuntelun aikaansaamista eroista eri aivoalueiden
aktivoitumisessa, mitä seuraa kriittinen kommentti siitä, miten
vaikeaa tällaisten koetulosten tulkinta on, ja kuinka niille löytyy
erilaisia vaihtoehtoisia tulkintatapoja. Artikkelin - ei kovin huolestusta
herättävänä - loppupäätelmänä
on, että kasvaminen virikerikkaassa ympäristössä on
todennäköisesti hyväksi lapsille.
>Monday October 18 7:48 PM ET
>STUDY: BRAIN'S MORAL COMPASS FOUND
>By MALCOLM RITTER AP Science Writer
>NEW YORK (AP) - A key part of the brain's circuitry for learning moral
>and social rules lies right behind the forehead, a study suggests.
>Full text at:
>http://dailynews.yahoo.com/h/ap/19991018/sc/moral_compass_2.html
Tätä juttua en valitettavasti enää netistä löytänyt, joten sitä en voi kommentoida.
>
>By Tom Siegfried / The Dallas Morning News
>MIAMI BEACH - Science can explain consciousness, conquer pain and
cure
>all forms of mental illness - in theory. Full text:
>http://www.dallasnews.com/science/1101disc1thalamus.htm
Artikkeli alkaa edellä siteeratulla raflaavalla väitteellä, mitä seuraa toppuuttelu siitä, että on vielä liian aikaista sanoa, onko teoria oikea vain väärä, ja joka tapauksessa asian selvittäminen menee vielä pitkälle seuraavalle vuosituhannelle.
Sen jälkeen käydään läpi tunnetun neurotieteilijän
Rodolfo Llinasin koetuloksia ja haastatellaan häntä. Llinas esittelee
teoriaansa, jonka mukaan talamuksella olisi keskeinen osuus havaintokokemuksen
yhtenäisyyden tuottamisessa (ns. "binding-problem") ja korostaa, että
tämä edellyttää monien aivoalueiden, ennen muuta kortiko-talaamisen
systeemin
yhteistoimintaa. Erilaisilla potilasryhmillä on löydetty
MEG-mittauksissa poikkeavaa rytmistä hermosoluaktiviteettia, joka
tulkitaan mahdollisesti heijastavan häiriytyttä viestintää
talamuksen ja aivokuoren välillä.
Llinas esittää hypoteesin, että monet aiemmin toisiinsa
liittymättömät neurologiset ja psykiatriset oireet voisivat
liittyä talamuksen toimintahäiriöihin. Sen jälkeen
hän erityisesti tähdentää, että kyseessä
on vasta hypoteesi, joka edellyttää jatkotutkimuksia.
Artikkelissa siteerataan myös tutkimuksia, joissa skitsofreenikoilla on todettu solukatoa talamuksen alueella. Sitten todetaan, että tarvitaan vielä jatkotutkimuksia jotta voidaan esim. selvittää, onko kyseessä varhainen kehityshäiriö vai vasta myöhemmin elämässä kehittynyt muutos. Artikkeli päättyy (ehkäpä joistakin rohkealta tuntuvaan?) väitteeseen, että viimeaikaiset talamustutkimukset näyttävät muodostavan linkin, jonka avulla voimme hahmottaa aivotoiminnan kokonaisuutta aina sellulaariselta tasolta käyttäytymisen tasolle.
Kovin hankala nähdä, miksi kenenkään tarvitsisi menettää yöuniaan tämän artikkelin takia - siinä esitellään joukkoa toistaiseksi vielä osin epävarmoja empiirisiä löydöksiä, esitetään vähän spekulaatiota ja korostetaan miten vaikeita asioiden väliset yhteydet ovat.
>
>HAVE CROWDED BRAIN CELLS, WILL BE SMARTER October 25,
1999
>The prefrontal cortex, located just behind our forehead, is that area
>of the brain believed to have a major say in how well we learn and
>remember. According to Sandra Witelson, the lead researcher in the
>study, the more crowded the cells are in the prefrontal cortex, the
>better adept we are at performing its functions. Full text:
>http://www.exn.net/html/templates/htmlpage.cfm?ID=19991025-53&Parent=S
>cience
>
>October 19, 1999
Tämä lyhykäinen juttu sisältää kuvauksen
empiirisestä löydöksestä, jonka mukaan solutiheys ihmisen
prefrontaalisella korteksilla korreloi positiivisesti älykkyystestin
tulosten kanssa. Empiirinen löydös voi olla oikea tai väärä
- artikkelissa korostetaan tutkimuksen otoskoon pienuutta ja siitä
aiheutuvia ongelmia. Sitten samainen tutkija kertoo Einsteinin
aivoja koskevista tutkimuksistaan, joissa löydettiin joitain eroja
"tavallisiin" aivoihin verrattuna niissä alueissa, jotka ovat "responsible
for mathematical reasoning and spatial conceptiualization" (no jo vain,
otoskokokin on pienenpuoleinen). Tutkija pohtii, että jos neuronit
ovat tiheämmin pakkautuneet, hermoimpulssien täytyy kulkea lyhyempiä
matkoja mikä ehkä tehostaa aivojen toimintaa. Vähän
epämääräisesti esitetty asia, joka tuskin ajatuksena
nyt on täysin mahdotonkaan - vaatisi jälleen empiiristä
lisäselvitystä.
>STUDY LINKS ANTISOCIAL BEHAVIOR TO EARLY BRAIN INJURY THAT BARS
>LEARNING from The New York Times
>
>Scientists have identified rare cases in which injuries to the brain
>in infancy prevented people from learning normal rules of social and
>moral behavior in childhood and adolescence. When the infants reached
>adulthood, they showed no guilt or remorse for their extremely bad
>behavior and seemed destined never to get along in social situations.
>Full text:
>http://www.nytimes.com/library/national/science/101999sci-brain-develo
>pment.html
Artikkeli kuvaa tunnetun neurotieteilijän Antonio Damasion tutkimuksia.
Damasiosta todetaan, että hän on tutkinut emootioita, limbistä
järjestelmää, tietoisuutta, päätöksentekoa
yms. Aiempien tutkimustulosten pohjalta hän oli esittänyt, että
vaurio tietyllä prefrontaalin korteksin alueilla saattaisi olla yhteydessä
vaikeuksiin omaksua sosiaalisia ja
moraalisia normeja ja siitä seuraaviin käyttäytymishäiriöihin.
Artikkelissa siteeratussa tutkimuksessa hän oli kiinnostunut erityisesti
siitä, mitä varhaislapsuudessa tälle alueelle sattuneesta
vauriosta voisi mahdollisesti
seurata myöhemmin elämässä. Ongelma on, että
spesifit vauriot juuri tällä alueella ovat (onneksi) harvinaisia,
ja hän löysi vain kaksi tapausta, joissa tutkittava oli
lapsena saanut tälläisen aivovamman, ja joiden myöhemmät
vaiheet hän selvitti. Kumpikin oli kasvanut suhteellisen tasapainoisessa
ympäristössä ja oli nyt päälle parikymppinen.
Kummassakin
oli Damasion mukaan jo varhaisessa teini-iässä havaittu käyttäytymishäiriöitä,
empatian kyvyn puutetta, poikkeuksellista valehtelua ym. vakavia epäsosiaalisia
oireita.
Damasio korostaa artikkelissa, että otoskoko on hyvin pieni ja tutkimustulos vaatii lisätarkistuksia. Hän myös toteaa, etteivät hänen löydöksensä selitä, miksi joistakin ihmisistä tulee kylmäverisiä murhaajia. Artikkelissa kuitenkin selvästi annetaan ymmärtää, että jonkinlainen yhteys tiettyjen aivovammojen ja epäsosiaalisen ja -moraalisen käyttäytymisen välillä on kuitenkin mahdollinen.
Artikkelissa myös korostetaan sitä, mitä vaikeita eettisiä ja juridisia ongelmia tällaiset tutkimustulokset ja niiden tulkinta aiheuttaa esimerkiksi pohdittaessa, missä määrin tällaisista aivovaurioista kärsivää ihmistä voidaan pitää vastuullisina teoistaan.
Artikkeli ei minusta ole kovin hätkähdyttävää luettavaa kenellekään, jonka mielestä myös biologisilla taustatekijöillä saattaa olla oma osuutensa ihmisen toiminnan hyvin monimutkaisessa säätelyssä.
>
>THE SUNDAY TIMES
>SCIENCE FINDS BRAINWAVES THAT MAKE SHOPPERS SPEND
>Jonathan Leake
>Science Editor
>
>SCIENTISTS studying how women's minds work while shopping have
>discovered "buy, buy, buy" brainwaves that are generated when women
>find an item they like. The same team has also isolated the signals
>that correspond to rejection and "I'll come back later".
>http://www.sunday-times.co.uk/news/pages/sti/99/08/08/x-stinwenws02010
>.html?999
Tämä sekava artikkeli menee enemmän viihteen puolelle
kuin edelliset. Alkulauseessa mainitaan ohi mennen "buy-buy-buy-aivoaallot",
joista ei sitten jatkossa kerrota yhtään mitään. Enemmän
kuin aivotutkimukseen, juttu
liittyy jo vanhaan, 1950-luvulta käytyyn kiistelyyn subliminaalisten
ärsykkeiden mahdollisista vaikutuksista ihmisiin (tiedättehän,
elokuvissa väläytellään silloin tällöin sekunnin
murto-osaksi "Juo Coca-Colaa" -tekstiä, ja elokuvan jälkeen kaikki
ryntäävät kioskille selittämättömän
kokishimon vallassa). Näistä koetuloksista on kognitiivisen psykologian
piirissä pitkään kiistelty, ja ajan henki on heilahdellut
milloin kummankin ääripään välillä - ei tästä
sen enempää, kiinnostuneet löytävät helposti roppakaupalla
kirjallisuutta.
Artikkelissa esiteltävät koetulokset on saatu kaupallisten firmojen sponsoroimina, minkä toki ei sinänsä tarvitse vaikuttaa niiden luotettavuuteen. Tämänlaisen mainonnan periaatteellinen eettinen arvelluttavuus nostetaan kuitenkin esille artikkelissa.
Sen verran on jutussa aivotutkimusta siteeksi, että siinä
siteerataan lyhyesti sinänsä maineikkaan Stephen Kosslynin tutkimuksia,
joissa on artikkelin mukaan havaittu eroja aivojen verenkierron jakaumissa
ja sähköisessä toiminnassa riippuen siitä, millaisten
myyjien ja ympäristön kanssa koehenkilöt lavastetuissa kaupankäyntitilanteissa
joutuivat
tekemisiin. Näiden tulosten pohjalta oli sitten ilmeisesti selvitetty
mielihyvää herättäviä ja vastaavasti mielipahaa
herättäviä tekijöitä, ja pyritty neuvomaan yrityksiä
muokkauttamaan toimintaansa niin, että asiakas tuntee olonsa mahdollisimman
miellyttäväksi! Sitten siteerataan koetuloksia, joissa neuvotaan,
miten autokauppojen kannattaa sisustaa esittelytilansa jotta automyynti
nousee 30 %. Hyvä niin. Lopussa on kuva, johon on merkitty "osta"
ja "älä osta" -alueet aivoissa. Kuva tuskin on peräisin
tieteellisestä artikkelista, ehkäpä sitä
on käyttänyt joku konsultti vaikkapa kouluttaessaan kauppiaita
aktivoimaan oikeita aivoalueita potentiaalisissa asiakkaissa.
>
>Minua vähän ihmetyttää, jolleivät nimenomaan
kasvatustietelijöitä
>tämmöiset kannanotot yhtään hätkäytä.
Alhon edustama ajattelutapa
>noudattelee juuri näitä linjoja ja on valitettavasti järkyttävän
>yleinen niin tutkijoiden kuin kliinikoidenkin (neurologit,
>neuropsykologit, psykiatrit) keskuudessa.
>
>Timo
>
Minun taas ihmetyttää, miksi yhdenkään kasvatustieteilijän tai kenenkään muunkaan tulisi menettää yöunensa ainakaan edellä siteeratuista artikkeleista. En myöskään ymmärrä, mikä olisi se järkyttävä linja, jota nämä artikkelit myötäilevät, monissa niistä tuotiin minusta populaarijulkaisuiksi jopa kohtuullisen hyvin esille tutkimusten ongelmia, tutkijoiden omia kriittisiä näkemyksiä jne.
Lisäksi edellä käsitellyt artikkelit liittyivät
vain osittain siihen, mitä yleensä kai ymmärretään
aivotutkimuksella, ja ne käsittelivät lähinnä empiirisiä
löydöksiä ja niiden eri tulkintavaihtoehtoja. Mitään
syvempää filosofista pohdiskelua esim. psyykkisen toiminnan ja
aivotoiminnan suhteista ne eivät sisältäneet, eivätkä
olleet varmaan sellaisiksi
tarkoitettukaan.
Voin hyvin ymmärtää, että laatusanomalehtienkin
ja populaaritiedelehtien sinänsä yleensä ammattitaitoiset
tiedetoimittajat haluavat laatia huomiota kiinnittäviä otsikoita
joissa asiat nostetaan vähän kärjistetysti esiin
lukijan mielenkiinnon herättämiseksi. Ajoittain tässä
tapahtuu varmasti pahojakin virhetulkintoja tai ylilyöntejä,
jotka epäilemättä tutkijan velvollisuus onkin oikaista,
mutta yleensä toki koko artikkelin lukeminen antaa huomattavasti tasapainoisemman
kokonaiskuvan. Ehkäpä kannattaisi todellakin lukea alkuperäisjulkaisuja,
tyytyminen johtopäätösten tekemiseen populaarijulkaisujen
otsikoiden tai niiden ensimmäisten lauseiden perusteella voi viedä
pahastikin harhaan.
From:
"Timo Jarvilehto" <tjarvile@ktk.oulu.fi>
To:
peda-forum@majordomo.cc.jyu.fi, Patrik.Scheinin@helsinki.fi
Date sent: Tue, 23 Nov 1999
22:03:26 +0000
Subject: Re:
PEDA: Aivot ja professorit
Patrik kirjoitti:
> Mediakritiikki kuuluu toki meidänkin yleissivistykseemme. Me,
tai ainakaan minä,
> emme/en kuitenkaan suuresti kunnioita toisen käden tietoja tai
peräti päivälehtien
> lööppitekstejä lähteinä. Se kuuluu meillä
normaaliin tutkijakoulutukseen.
Keskustelemme näköjään vähän eri asioista. Minä haluan korostaa juuri sitä, millaista kuvaa erilaiset mediatiedonannot antavat / aivotutkimuksen mahdollisuuksista, ja miten tutkijat itse mielellään esittävät nämä mahdollisuudet. Kysymys ei siis ole siitä, että käyttäisin päivälehtien esittämiä tietoja tietellisen keskustelun viitteinä, vaan juuri siitä, millaista käsitystä aivotutkimuksesta annetaan, silloin kuin päivälehdistö tai aivotutkijat itse ns. popularisoivat. Juuri tähän liittyi Alhonkin (varmaankin itse laatima!) mediatiedote (KAIKKIA kognitiivisen psykologian ongelmia...jne.).
En nyt tässä rupea käymään yksityiskohtaisesti
läpi Patrikin artikkelikohtaisia pohdiskeluja, mutta toteaisin vain,
että on vähän hassunkurista yrittää lieventää
tuollaisia ylilyöntejä toteamalla, että tutkijat itse asiassa
vain väittävät aivojen olevan tarpeelllinen elin ihmisen
toiminnan kannalta. Tämä tuskin olisi uutisen arvoinen asia.
Kysymys ei ole tästä, vaan nimenomaan siitä, että aivoissa
ajatellaan olevan keskuksia, joissa ihmisen kyvyt ja kognitiiviset toiminnot
sijaitsevat, ja että suorittamalla eri tyyppisiä rekisteröintejä
juuri näistä asioista saadaan tietoa, jolloin myös tutkimustuloksia
voidaan käyttää tällaisten toimintojen ja niiden häiröiden
selittämisessä. Ihmisen kyvyt ja kognitiiviset
toiminnat nähdään nimenomaan tarkoin rajattujen keskusten
tai keskusverkostojen toimintoina. Tässä suhteessa ollaan teoreettisesti
palattu ajassa taaksepäin, sillä tällainen keskusajattelu
on jo lukuisia kertoja tällä vuosisadalla osoitettu varsin painavin
perustein virheelliseksi. Itse olen argumentoinut tällaista ajattelua
vastaan jo 70-luvulta lähtien.
> Osoita, että Alho on itse kirjoittanut tai puheessaan väittänyt
sellaista kuin
> siteeraamasi lööpit. En ollenkaan ole vakuuttunut väitteesi
paikkansapitävyydestä.
> Syytteen esittäjällä lienee webbissäkin jonkinlainen
moraalinen velvoite osoittaa
> väitteensä paikkansapitävyys.
Minusta Alhon virkaanastujaisesitelmän lyhennelmä puhuu puolestaan,
mutta haluaisin vielä kerran korostaa, että en minä tässä
ketään "syyttele". Haluan vain kiinnittää huomiota
siihen, että kyseisten tutkijoiden päätelmät tulosten
sovellettavuudesta eivät suinkaan aukottomasti seuraa heidän
mittaustensa tarkkuudesta. Patrikin huoli
siitä, että tuollaista tutkimusta kritisoidaan asiattomasti,
on tietysti ihan hyvä asia, mutta minusta suuremman huolen
aiheen tulisi pikemminmin olla, että viime vuosina aivotutkimuksesta
on annettu AINOASTAAN esimerkkieni mukaista informaatiota. Jopa tyttäreni
uskonnon oppikirja alkaa ensimmäisillä sivuillaan kertoa,
että uskonnollisuuden arvellaan sijaitsevan aivojen oikeassa puoliskossa...
Yli kolmekymmentä vuotta aivotoiminnan tutkimusta tehneenä haluan nimenomaan tuoda esiin, että kaikki aivotutkimus ei suinkaan pyri ratkaisemaan ongelmia, jotka eivät aivotutkimuksen piiriin kuulu.
From:
"Timo Jarvilehto" <tjarvile@ktk.oulu.fi>
To:
peda-forum@majordomo.cc.jyu.fi, Patrik.Scheinin@helsinki.fi
Date sent: Wed, 24 Nov 1999
00:14:40 +0000
Subject: Re:
PEDA: jatkoa aivotutkimusdebattiin
Petri Paavilaisen kommentti sai minut mietteliääksi. Onko niin että monet tutkijat eivät yksinkertaisesti ymmärrä, mikä esimerkiksi minua tällaisessa "aivobuumissa" huolestuttaa?
Kysymyshän ei ole siitä, ovatko jotkin yksittäiset tutkimukset omassa rajoitetussa piirissään hyviä vai huonoja, vaan ajatelutavasta, jonka mukaan aivotoiminnan tutkimus voi tuottaa tuloksia, joilla ratkotaan psykologisia tai kasvatustieteellisiä ongelmia.Tutkimusryhmä, johon Paavilainen ja Alho kuuluvat, väittää mm. paikantaneensa eri kielille ominaisten äänteiden muistijälkien sijaintipaikan aivoissa. Tämä herättää joukon kysymyksiä: Onko muistijälki psykologinen vai fysiologinen käsite? Mitä tutkijat ovat itse asiassa paikantaneet, kun muistijälki on paikannettu? Sijaitsevatko eri kielten äänteet aivoissa? Mitä on muisti? Jos kielen äänteet sijaitsevat aivojen tietyssä keskuksessa, tapahtuuko oppiminenkin siellä? Onko kielen oppiminen muistijälkien (mitä ne nyt sitten ovatkin) muodostumista juuri tuossa keskuksessa? Mitä on oppiminen?
Kysymyksiä on siis paljon, mutta tutkijat voivat siitä huolimatta väittää (tämä on nyt vain oman muistijälkeni varassa!), että äänteiden muistijäljet muotoutuvat vain lapsuudessa ja siksi kieliä ei enää vanhempana opita. Ovatko tällaiset yhden aivoaallon (poikkeavuusnegatiivisuus, MMN) rekisteröintiin perustuvat johtopäätökset luotettavia, kun tutkijoilta puuttuu kokonaan 1) oppimisen teoria, 2) muistin teoria ja 3) kehitysteoria, tai näitä koskevat ajatukset ovat lähinnä jonkilaista folk-psykologiaa tai kokeellista operationalisointia?
Date sent: Wed, 24 Nov 1999
17:40:07 +0200
To:
peda-forum@majordomo.cc.jyu.fi
From:
Petri Paavilainen <Petri.Paavilainen@helsinki.fi>
Subject: Re:
PEDA: jatkoa aivotutkimusdebattiin
Haluaisin vielä hieman kommentoida Timo Järvilehdon vastinetta edelliseen viestiini:
>Petri Paavilaisen kommentti sai minut mietteliääksi. Onko
niin että
>monet tutkijat eivät yksinkertaisesti ymmärrä, mikä
esimerkiksi minua
>tällaisessa "aivobuumissa" huolestuttaa?
Järvilehto on jo pitkään tuonut esille huolenaiheitaan
eri foorumeilla. Uskoisin niiden aika hyvin kirkastuneen minullekin. Olen
myös tutustunut esim. Jyri Puhakaisen kirjoituksiin. Kysymys onkin
siitä, missä määrin on
todellista aihetta huoleen ja missä määrin Timo Järvilehto
näkee tarpeettomia kauhuja kaikkialla. Palautettakoon vielä mieliin,
mihin asiaan vastineeni tässä laajasti vellovassa keskustelussa
oli rajattu. Tässä vielä muistijälkien virkistämiseksi
sitaatti aiemmasta debatista:
Patrik Scheinin kirjoitti:
>> Oman lukemiseni perusteella olisin
>> kuitenkin taipuvainen väittämään, että
vakavissaan kirjoittavat aivotutkijat
>> eivät vahingossakaan väitä että kaikki (!) keskeiset
yhteiskunnalliset
>> ongelmat ovat palautettavissa ihmisaivoihin ja hermosolujen
>>vuorovaikutuksiin.
>> Esittäköön väittään esittäjä
normaaliin tapaan näyttöä väitteensä tueksi
>>niin
>> varmaan joku asiaa tunteva vastaa.
Johon Timo Järvilehto vastasi:
>Tässä nyt olisi jonkinlaisia esimerkkejä siitä,
mistä maailmalla
>tällä hetkellä puhutaan monien aivotutkijoiden kesken.
Jos tällaisten
>ongelmien ratkaisu onnistuu aivotutkimuksen avulla, niin kyllä
ne
>muutkin ongelmat siinä sivussa ratkeavat:
Ja tätä seurasi www-osoitteita joukkoon artikkeleita, jotka
sitten luin voidakseni arvioida, missä määrin hänen
huolenaiheensa niissä realisoituvat. Osoittautui, että
nämä jutut eivät olleet sisällöltään
ainakaan minusta kovin huolestusta herättäviä (Patrik Scheinin
päätyi käsittääkseni enemmän tai vähemmän
samaan johtopäätökseen), suurelta osin jopa aika irrelevantteja
Järvilehdon huolenaiheiden kannalta. Ei väitteitä yhteiskunnallisten
ongelmien palauttamisesta synapsitasolle, ei psyykkisten toimintojen tai
ihmisen kykyjen lokalisointia tietyille tarkoin rajatuille
aivoalueille, ei ylimitoitettuja väitteitä aivotutkimuksen
mahdollisuuksista, ei raakaa reduktionismia, ei simppeleitä
neurotieteellisiä ratkaisuja vaikeisiin ongelmiin (olisin itsekin
huolestunut, jos ne tällaista olisivat sisältäneet).
Pikemminkin varsin rajattuja empiirisiä löydöksiä,
osin vielä hyvin epävarmoja ja tulkinnanvaraisia, mikä tehtiin
jutuissa useimmiten selväksi. Tutkijat itse vielä monesti toppuuttelivat
liian pitkälle menevien johtopäätösten tekoa.
Joissain jutuissa oli tietysti selvästi huuhaalta haiskahtavia
väitteitä mikä ei ole mitenkään yllättävää,
sitähän löytää minkä tahansa tieteen alalta
pilvin pimein.
Oma pointtini on se, että juuri näin käy varsin
usein (mutta ei toki suinkaan aina!) kun aivotutkimuksen kriitikoiden väitteitä
ryhtyy tarkemmin tutkimaan: Paljastuu, että he jahtaavat pikemminkin
haamuja, jotka ovat olemassa enemmän heidän omissa mielikuvissaan
kuin todellisuudessa. On kovin vaikea käydä hedelmällistä
keskustelua mielikuvien tasolla. Mitä em. artikkeleihin tulee, niin
haamut siis minusta suurimmaksi osaksi haihtuivat kun ne otettiin kriittisen
tarkastelun kohteiksi. Ymmärrän hyvin, että otos oli varsin
pieni. Netti ja muu media on toki tulvillaan aivotutkimusinfoa, ja
ainahan voi haamujenmetsästystä jatkaa uusista osoitteista (taatusti
"oikeitakin" haamuja osuu silloin tällöin kohdalle alasammuttavaksi).
Järvilehdon vastineessa haamut olivatkin jo ehtineet lehahtaa uuteen
osoitteeseen, tällä kertaa kielten muistijälkiä
koskeviin MMN-kokeisiin, joita Järvilehto kommentoi hatariin muistikuviinsa
perustuvien oletusten pohjalta.
>Kysymyshän ei ole siitä, ovatko jotkin yksittäiset tutkimukset
omassa
>rajoitetussa piirissään hyviä vai huonoja, vaan ajatelutavasta,
jonka
>mukaan aivotoiminnan tutkimus voi tuottaa tuloksia, joilla ratkotaan
>psykologisia tai kasvatustieteellisiä ongelmia.
No hyvä on, en jaksa tästä kinastella enempää,
tuskin keskustelu tästä mihinkään eteenpäin nytkähtää
kun ei ole aiemminkaan. Jos esimerkiksi persoonallisuusmuutoksia aiheuttavan
aivokasvaimen paikantaminen aivotutkimusmenetelmillä ja sen leikkaus
pois siten, että ko. menetelmiä hyödynnetään leikkausvaurion
rajaamiseen niin, että siitä aiheutuu mahdollisimman pieniä
haittoja esim. potilaan kognitiivisille toiminnoille määritellään
puhtaasti lääketieteelliseksi toimenpiteeksi tai esimerkiksi
"medikalisaatiosta" niin asia on minun puolesta OK. Jos minulle niin
ikävästi kävisi että tällaiseen tilanteeseen
itse joutuisin niin medikalisoidun ilomielin enkä varmaankaan jaksa
kantaa suurta huolta siitä että kuvittelen edistäväni
psyykkistä(kin) hyvinvointiani aivotoiminnan tutkimusmenetelmillä
saaduilla tuloksilla.
Yhteenvedoksi:
En vähimmässäkään määrin epäile,
etteivätkö monet aivotutkijoiksi itseään tituleeraavat
henkilöt esittäisi aina silloin tällöin mitä hölmöimpiä
ja perustelemattomimpia väitteitä julkisuudessa. Selvään
huuhaahan tuleekin puuttua, ja monet aivotutkimuksen kriitikot (ja aivotutkijat!)
ovat tässä ansiokkaasti toimineetkin. En myöskään
väheksy niitä vaikeita filosofisia ja käsitteellisiä
ongelmia, joihin tällä alueella herkästi törmätään.
Mutta asiaa ei edistä pintapuolisiin toisen käden lähteisiin,
olettamuksiin, mielikuviin tai lööppeihin perustuva sinne tänne
hutkiminen, josta lopuksi pieni tyylinäyte:
>Kysymyksiä on siis paljon, mutta tutkijat voivat siitä huolimatta
>väittää (tämä on nyt vain oman muistijälkeni
varassa!), että
>äänteiden muistijäljet muotoutuvat vain lapsuudessa
ja siksi kieliä
>ei enää vanhempana opita.
Minä olen onneksi ainakin syytön semmoiseen tutkimukseen, jossa näin on mahdollisesti väitetty, enkä näin äkkiseltään muista kenenkään kolleganikaan tämmöistä esittäneen. Osaltaan siihen voi tietysti vaikuttaa se, että olemme kaikki opiskelleet koulussa ja jopa aikuisiälläkin kieliä kuka paremmalla, kuka huonommalla menestyksellä. Omasta puolestani olen valmis palauttamaan tämän forumin takaisin enemmän korkeakoulupedagogiikkaan liittyvään keskusteluun.
Date sent: Wed, 24 Nov 1999
17:14:52 +0100
To:
peda-forum@majordomo.cc.jyu.fi, "Rauno Huttunen" <rakahu@cc.jyu.fi>
From:
pkoso@cc.jyu.fi (Pekka Kosonen)
Subject: Re:
PEDA:jatkoa aivotutkimusdebattiin
Kiitos Petri Juutilaiselle asiallisesta selvityksestä. OK. Mutta,
Timon tapaan katson, että perustellun tiedon rakentuminen osaksi arkemme
kudosta, siis yhteistä kulttuuria, on todellinen ongelma - ja "tiedeuskonnon"
vankasti
sisäistäneet ovat tälle ongelmalle yllättävän
sokeita. Pari omaa kokemusta: - Matti Bergström spekuloi, fysiologisten
tietojensa ja käsitystensä perusteella, musiikkitieteen symposiumissa
musiikin vaikutuksia ihmisen elämään ja psyykeen - mielestäni
aivan olemattomin emootiopsykologiaa tai vuorovaikutusta koskevin teoreettisin
eväin sekä tähän yhteyteen sopimattoman, harhaanjohtavan
(naivin) arkiontologian varassa. Kuulijakunta ilmeisen vaikutettu - ei
yhtäkään kriittistä kysymystä tai kommenttia.
- Markkinoilla on kova kysyntä suoraviivaisille, teknisluontoisille
selityksille ja ratkaisuille: olen nähnyt satojen opettajien ja
opinto-ohjaajien lähes lumoutuneina kuuntelevan tunnettuja aivotutkijoita
(yleensä lääketieteen puolelta tulleita). Lienaa terapeuttista,
kun voi torjua opetuksen, koulunpidon, yhteisöjen ym. kehittämisen
monimutkaisen haasteen ja siirtää vastuun vaikkapa aivoalueille
ja niistä vastaaville
asiantuntijoille tai laitteille. Noissa valistustilaisuuksissa tekisi
usein mieli käyttää kovia puheenvuoroja - mutta on se jotensakin
vaikeaa: kyseenalaistamalla tunnetun gurun esitykset kyseenalaistat niin
tilaisuuden järjestäjän kuin kuulijakunnan arvostelukyvyn,
ehkäpä pilaat omia tulevaisuudenmahdollisuuksiasikin. Ellet sitten
itse ole tunnettu guru. Juuri tästä syystä on tärkeää,
että aivotutkimuksen profesorit ja tohtorit itse nousevat esiin, kun
mediassa on potaskaa otsikoissa ja perusteettomia päätelmiä
tai reseptejä teksteissä.
Kiitos Raunolle: Searle on kiinnostava nimi...
>En kyllä kannata näkemystä, että sellainen sosiaalinnen
ilmiö kuin raha ja
>sen arvo olisi palautettavissa empiirisesti havaittaviksi
>neurofysiologisiksi ilmiöiksi, mutta sellaisia teorioita on mahdollista
>luoda. Tällaisen teorian luominen alkaa kaikkien sosiaalisten
ilmiöiden
>palauttamisesta yksilöiden intentionaaleiksi akteiksi.
Tätä sanotaan
>metodologiseksi indivualismiksi---
Tuossa katua ylittäessä tuli mieleen: miten selittyy searlelaisittain
se, että väistän kulman takaa yllättäen tulevaa
autoa? (Onhan hengissä säilymiseni toki tärkeää)
Tai että sattumoisin tapaan kahvipöydässä tuntemattoman,
joka hetken päästä tarjoaa kiintoisan, sittemmin koko elämänkulkuni
määränneen työpaikan? Eli miten "ulkoinen", objektiivinen
ja
minusta täysin riippumatta oleva maailma, sen fyysiset, sosiaaliset
ja kulttuuriset asiat kuitenkin ovat minussa, ja vaikuttavat intentioissani
- tai sitten eivät? Tutun psykologisen nyrkkisäännön
mukaan yksilön käyttäytymisestä/ toiminnasta noin 4/5
määräytyy tilannetekijöistä, suuressa määrin
kontingentisti (so. "sattuman" ehdoin: Rovaniemeläisen kaverin piti
vaihtaa Toijalassa Turun junaan aloittaakseen filosofian opinnot, mutta
kun korttipeli oli kesken, hän jatkoi Hkiin ja opiskeli kansantaloustieteilijäksi),
ehkä vain 1/5 ns. pers-tekijöistä. Ei tunnu
hedelmälliseltä redusoida kaikkea yksilön pääkopan
sisään pelkiksi intentioiksi, saati neurofysiologiaksi. Jotenkin
rehellisempää on pohtia ja satsata (myös) siihen, että
fyysiset ja taloudelliset olot järjestetään tarkoituksenmukaisesti,
resursseja jaetaan oikeudenmukaisesti, luodaan julkisuudessa hyvän
elämän ja tulevaisuutemme kannalta hedelmällisiä ja
toimivia käyttöteorioita ja uskomuksia, ja muutoinkin auttaa
ihmisiä ja ryhmiä näkemään ja kantamaan vastuunsa.
Siis luomaan ja käyttämään kontingenssia...
From:
"Timo Jarvilehto" <tjarvile@ktk.oulu.fi>
To:
peda-forum@majordomo.cc.jyu.fi,
Petri Paavilainen <Petri.Paavilainen@helsinki.fi>
Date sent: Thu, 25 Nov 1999
10:11:05 +0000
Subject: Re:
PEDA: jatkoa aivotutkimusdebattiin
Petrin kommentti on jälleen hyvä esimerkki aivotutkijoiden
harrastamasta olennaisten asioiden väistelystä. Tällainen
väistely perustuu minun nähdäkseni juuri siihen, että
aivotutkimusta harrastavien psykologien käsitys siitä, mitä
aivotutkimuksella on annettavana psykologialle, on kovin hatara. Tämä
näkyy sitten aika suoraviivaisena aivotoiminnan ja psyykkisen toiminnan
samaistamisena. Aivoille annetaan ominaisuuksia, jotka niille fysiologisena
elimenä
eivät lainkaan kuulu. Tämä on omiaan hämärtämään
tulosten tulkintoja.
Otan vielä yhden esimerkin työryhmän tutkimuksista, johon
Paavilainenkin kuuluu. Tässä musikaalisuutta koskevassa työssä
on myös Alho yhtenä tekijänä mukana. Julkaisun (Neuroscience
Letters. 226(1):1-4, 1997 Apr 18.) otsikko kuuluu:
"The musical brain: brain waves reveal the neurophysiological basis
of musicality in human subjects."
Pääotsikkona on siis "musikaaliset aivot". Voivatko aivot todella olla musikaaliset; eikö musikaalisuus kuulu pikemminkin koko ihmiseen ja siihen kulttuuriin, jossa hän elää? Juuri tämä oli muuten Puhakaisen kirjan ydin: monet aivotutkijat puhuvat aivoista ikäänkuin aivot olisivat koko ihmisen (juuri siksi kirjan otsikko: "Persoonan kieltäjät"). Pääotsikon jälkeen tulee kuitenkin tarkennus "ihmiskoehenkilöiden musikaalisuuden hermofysiologinen perusta". Nyt musikaalisuus onkin koehenkilöihin kuuluva asia. Artikkeli ei siis käsittelekään aivojen musikaalisuutta, vaan musikaalisuuden hermofysiologista perustaa.
Mitä sitten musikaalisuus on? Tässä artikkelissa se määritellään seuraavasti: "...musicality being here defined as the ability to temporally structure auditory information". Musikaalisuus rajataan siis kykyyn jäsentää auditorista informaatiota ajassa. Kysymys ei siis ole musikaalisuudesta, vaan aivan tietystä rajatusta piirteestä, jonka voidaan ehkä katsoa olevan yhteydessä musikaalisuuteen.
Miten sitten tämän musikaalisuuden piirteen (jos se hyväksytään)
hermofysiologista perustaa tutkitaan ihmisillä, joista toiset osaavat
jäsentää auditorista informaatiota paremmin kuin toiset?
Antamalla koehenkilöille ääniärsykkeitä,
joiden joukkoon oli satunnaisesti sijoitettu vähän poikkeavia
ärsykkeitä, ja rekisteröimällä pääkuoren
pinnalta sähköisiä muutoksia. Kokeen aikana koehenkilö
luki kirjaa ja häntä oli käsketty olemaan välittämättä
ääniärsykkeistä, minkä
katsottiin estävän tarkkavaisuuden kohdistumisen ääniärsykkeisiin
(minä ainakin pystyn lukemaan ja kuuntelemaan samaan aikaan!). Ja
tulos: "musikaalisilla" henkilöillä poikkeavat ääniärsykkeet
tuottivat hieman suuremman poikkeavuusnegatiivisuuden kuin taustaärsykkeet
verrattuna "ei-musikaalisiin" henkilöihin. Tulkinta: "Musikaalisten"
henkilöiden aivot rekisteröivät poikkeavia ääniä
silloinkin kun koehenkilö ei tarkkaile niitä (on "preattentiivinen").
Mitä työn otsikossa luvattiin? Aivan selvästi, että
aivoaaltojen avulla voidaan selvittää aivojen musikaalisuus tai
ainakin musikaalisuuden hermofysiologinen perusta (THE neurophysiological
basis). Tosiasiassa kuitenkin musikaalisuudesta käsiteltiin vain yhtä
piirrettä, jonka yhteys musikaalisuuteen voi olla kiistanalainen,
ja hermofysiologista perustaa mitattiin ainoastaan yhden aivoaallon avulla,
jonka hermostollinen alkuperä on tuntematon tai ainakin epäselvä
(kukaan ei tiedä tarkoin miten pääkuoren pinnalta mitatut
muutokset muodostuvat).
Minusta kyseisestä koetilanteesta ja sen tuloksista hyppy todelliseen musikaalisuuden ymmärtämiseen on valtava. Samoin hyppy pääkuorelta mitatusta aivojen sähköisestä muutoksesta aivojen hermofysiologiseen toimintaan. En ole lainkaan hämmästynyt siitä, että toimittajat kirjoittelevat mitä tahansa lööppejä tällaisista jutuista. Tämä ei johdu toimittajista sinänsä, vaan juuri aivotutkijoista, jotka antavat harhaisen kuvan tutkimuksensa tulosten sovellusmahdollisuuksista.
Date: Thu, 25
Nov 1999 12:33:36 +0200
From: Patrik
Scheinin <Patrik.Scheinin@helsinki.fi>
Reply-to: Patrik.Scheinin@helsinki.fi
Organization: Dept. of Education, Univ. of Helsinki
To:
peda-forum@majordomo.cc.jyu.fi
Subject: Re: PEDA: jatkoa aivotutkimusdebattiin
Olin jo ajatellut lopettaa tämän keskustelun osaltani. Haluan kuitenkin vilpittömästi kiittää sinua, Timo, siitä että olet nyt tarjonnut selkeän ja perustellun esimerkin tueksi sille, mitä olet esittänyt. Olen kirjoittamasi perusteella taipuvainen olemaan samaa mieltä siitä, että siteeraamasi otsikko on harhaanjohtava. Ehkä joku asiaa tunteva voisi kommentoida?
Kuulisin kuitenkin mielelläni vastauksesi yhteen kysymykseen, joka jäi aikaisemmasta askarruttamaan mieltäni. Ensin lähtökohdaksi otteita tekstistäsi:
Timo Jarvilehto wrote:
> Aivoille annetaan ominaisuuksia, jotka niille fysiologisena elimenä
> eivät lainkaan kuulu.
> "...the ability to
> temporally structure auditory information". ...
> siis ... aivan tietystä rajatusta piirteestä...
> ...hermofysiologista perustaa mitattiin
> ainoastaan yhden aivoaallon (?!) avulla, jonka hermostollinen alkuperä
> on tuntematon tai ainakin epäselvä (kukaan ei tiedä
tarkoin miten
> pääkuoren pinnalta mitatut muutokset muodostuvat).
Oletetaan, että lukuisilla erilaisilla aivotoiminnan kuvantamisen keinoilla todetaan eroja tietyn ulkoisesti tunnistettavissa olevan ominaisuuden/piirteen omaavien henkilöiden ja ei omaavien henkilöiden välillä. Oletetaan lisäksi, että kaikki menetelmät osoittavat, että niiden mittaama (aivojen?) aktiivisuus on vilkkainta tietyllä aivoalueella ja juuri kyseistä ominaisuutta käytettäessä.
Olisitko näiden oletusten voimassa ollessa valmis hyväksymään väitteen, että kyseinen aivoalue osallistuu kyseisen ominaisuuden/piirteen tuottamiseen? (Siis tietenkin vain kunnes toisin todistetaan...)
> En ole lainkaan hämmästynyt siitä, että toimittajat
> kirjoittelevat mitä tahansa lööppejä tällaisista
jutuista. Tämä ei
> johdu toimittajista sinänsä, vaan juuri aivotutkijoista,
jotka
> antavat harhaisen kuvan tutkimuksensa tulosten
> sovellusmahdollisuuksista.
Kyllä se totisesti johtuu myös toimittajista sinänsä.
Ainakin oman osin katkeran kokemukseni mukaan journalismi ja toimitustyö
tekee harhaiset mutta myyvät otsikot ja lööpit säännöksi
josta toki on poikkeuksia. Siitä siis
intoni alkuperäislähteiden tarkistamiseen, mutta siitähän
olet jo sanonutkin olevasi samaa mieltä. Voi myös olla, että
yli-iskevä otsikointi ja muu markinahenki on tarttumassa myös
tieteelliseen kirjoitteluun (toki silloin
mmuuhunkin kuin aivotutkimukseen). Sen vaaran esillenostaminen on sinänsä
tärkeä asia.
Date: Thu, 25
Nov 1999 12:03:18 +0200
To:
peda-forum@majordomo.cc.jyu.fi
From: Hannele
Dufva <dufva@cc.jyu.fi>
Subject: PEDA: Content-Transfer-Encoding:
8bit
Toivon mukaan vielä yksi kommentti aivoista, mielestä ja kognitiivisten toimintojen paikantamisesta sallitaan. Petri Paavilainen huomauttikin, että aivotutkijat itse saattavat todellakin olla vastahakoisia paikantamaan ihmisen kykyjä "tietyille tarkoin rajatuille aivoalueille".
Ehkä näin. Timo Järvilehto ehti puhua jo tässä välillä musikaalisuudesta ja sen "paikantamisesta". Itse olen seurannut sitä, kuinka aivotutkimuksen tuloksia on lainattu naapuritieteisiin, omassa tapauksessani kielitieteeseen ja neurolingvistiikkaan. Kyllä minusta - erityisesti alan oppikirjoissa ja (yliopisto)opetuksessa, mutta myös alkuperäislähteissä erittäin usein vieläkin sijoitetaan kieli ihmisen aivoihin. Kun se vielä 1970-luvulla tukevasti "paikantunut" vasempaan aivopuoliskoon - ja kirjoissa kovasti selitettiin esim. Lurijan holistisempaa näkemystä vääräksi - on se nyt "paikantunut" hajautetummin ja on havaittu että myös oikea aivopuolisko jne jne jne käsittelevät kieltä.
Ehkä kyse on siitä, että luen alan kirjallisuutta kuin piru raamattua tai ehkä kyse on tutkijoiden kielenkäytöstä (ymmärrän hyvin, että kirjoittaessa joutuu toisinaan yleistämään tarpeettomasti), mutta kyllä minulla on edelleenkin se tunne, että kieli ajatellaan aivojen ominaisuudeksi. Tämä näkemys tulee väkisinkin mieleen jopa sellaisissa alan teoksissa, jotkä näennäisesti puoltavat toisenlaista ajattelutapaa. Esimerkiksi sopii George Lakoffin ja Mark Johnsonin kirja Philosophy in the Flesh, joka jo alaotsikossaan kertoo olevansa ruumiillisen mielen asialla ja esittävänsä haasteen länsimaiselle filosofialle, **kuitenkin** mieli on yhtä kuin aivot. Esimerkiksi sivulla 16 todetaan, että aivojen neuraaliverkkojen arkkitehtuuri määrää millaisia käsitteet ovat ja samalla sen, miten ihminen suorittaa rationaalista päättelyä. Koko luku The embodied mind (16-44) käsittelee mielestäni nimenomaan mieltä aivoina, suora rinnastus löytyy esim. sivulta 569 (how can brains function as minds?). Kirjasta saa turhaan etsiä viittauksia ruumiillisuuteen esimerkiksi Merleau-Pontyn tai Gibsonin tarkoittamassa mielessä (vaikka M-P:hen esipuheessa viitataankin!!), saati sitten viittauksia siihen, että kielikin olisi vankasti ympäristöön sidoksissa oleva ilmiö. (Kyllä varmaan tämänkin käsityksen edustajille ympäristö on olemassa - mutta vain jonain "ulkoisena" - ehkä siis jo perusoletuksissa poisrajattuna??)
Korjatkaa, olkaa hyvä, jos olen väärässä, mutta näin itse luen alan kirjallisuutta.
Kiitos kiivaasta keskustelusta - kuinka muuten asiat edistyisivät?
Date sent: Thu, 25 Nov 1999
18:51:18 +0200
To:
peda-forum@majordomo.cc.jyu.fi
From:
Petri Paavilainen <Petri.Paavilainen@helsinki.fi>
Subject: Re:
PEDA: jatkoa aivotutkimusdebattiin
Copies to: tjarvile@ktk.oulu.fi,
dufva@cc.jyu.fi, Patrik.Scheinin@helsinki.fi
Yritykseni irroittautua tällä erää tästä debatista ei näköjään sittenkään onnistunut. Kommentoin siis vielä kerran lyhyesti Järvilehtoa:
>Petrin kommentti on jälleen hyvä esimerkki aivotutkijoiden
>harrastamasta olennaisten asioiden väistelystä. Tällainen
väistely
>perustuu minun nähdäkseni juuri siihen, että aivotutkimusta
>harrastavien psykologien käsitys siitä, mitä aivotutkimuksella
on
>annettavana psykologialle, on kovin hatara.
Tätä (ja monia muita aiempia samaan teemaan liittyviä) debatteja seuranneet voivat varmaan kukin tehdä omat johtopäätöksensä siitä, kumpi osapuoli tässä enemmän väistelytaktiikkaa harrastaa.
>Tämä näkyy sitten aika
>suoraviivaisena aivotoiminnan ja psyykkisen toiminnan samaistamisena.
Tämä on Järvilehdon tulkintaa. En malta olla kuitenkaan kirjaamatta pientä osavoittoa siitä, että Järvilehdon kommenttissa esiintyy nyt sentään tällä kertaa tuo "aika"-sana.
>Aivoille annetaan ominaisuuksia, jotka niille fysiologisena elimenä
>eivät lainkaan kuulu. Tämä on omiaan hämärtämään
tulosten tulkintoja.
>
>Otan vielä yhden esimerkin työryhmän tutkimuksista,
johon
>Paavilainenkin kuuluu. Tässä musikaalisuutta koskevassa
työssä on myös
>Alho yhtenä tekijänä mukana. Julkaisun (Neuroscience
Letters. 226(1):1-4,
>1997 Apr 18.) otsikko kuuluu:
>"The musical brain: brain waves reveal the neurophysiological basis
>of musicality in human su bjects."
Tämä artikkeli on todellakin samasta tutkijaryhmästä,
jossa itsekin työskentelen. Koska en ollut itse ko. artikkelissa tekijänä,
ja koska sen tekijät aikovat tietojeni mukaan lähiaikoina itse
kirjoittaa tälle foorumille artikkelin sisältöä
koskevasta Timo Järvilehdon kritiikistä oman vastineensa, tyydyn
tässä esittämään vain muutamia yleisluontoisia
kommentteja asiasta "ulkopuolisin" silmin. Omat näkemykseni eivät
siis välttämättä vastaa artikkelin tekijöiden
näkemyksiä, enkä halua puhua heidän puolestaan.
Myönnän Patrik Scheininin tavoin, että tässä
asiassa Timo Järvilehto on lopultakin esittänyt konkreettisia,
tarkasti spesifioituja väitteitä. Tästä hänelle
kiitos. Tältä pohjalta keskustelua onkin helpompi käydä.
Olenkin taipuvainen pitämään hänen kritiikkiään
tässä tapauksessa ainakin tietyiltä osin oikeutettuna.
>Pääotsikkona on siis "musikaaliset aivot". Voivatko aivot
todella
>olla musikaaliset; eikö musikaalisuus kuulu pikemminkin koko
ihmiseen
>ja siihen kulttuuriin, jossa hän elää?Juuri tämä
oli muuten
>Puhakaisen kirjan ydin: monet aivotutkijat puhuvat aivoista ikäänkuin
>aivot olisivat koko ihmisen (juuri siksi kirjan otsikko: "Persoonan
>kieltäjät").
Mitä artikkelin pääotsikkoon tulee, niin varmasti sitä
voi pitää Järvilehdon esittämällä tavalla
harhaanjohtavana. Se on sitten eri asia, lukeeko Järvilehto
tässä tapauksessa (ja ehkä muutkin aivotutkimuksen kriitikot
joskus muidenkin tutkimusraporttien kohdalla) otsikkoa kuin piru Raamattua,
ja voidaanko tieteellisessä tekstissä otsikkotasolla sallia
elävöittäjänä tietynlaisia "kielikuvia". En
usko, että tekijät olisivat olleet tietämättömiä
Järvilehdon edellä esittämistä näkemyksistä
tai halunneet propagoida jotain päätöntä (!?) musikaalisuuskäsitettä.
Ehkä heillä on ollut mielessä vähän samanlainen
ajatus kuin jos sanotaan että jollain on "hyvä sydän" (siis
ystävällinen luonne tms.). Vaikka tällainen
kielikuva on yleisessä käytössä, emme kuitenkaan
yleensä usko, että ihmisen hyvyys "sijoittuisi" sydämeen
yhtä vähän kuin musikaalisuus aivoihin. Tässä
on ehkä haluttu nivoa vähän raflaavalla tavalla yhteen kaksi
asiaa, musikaalisuuden tutkimus, ja se (toivoakseni Järvilehdonkin
mahdollisena pitämä seikka) että myös aivoilla kenties
on jotain tekemistä tämän ilmiön kanssa. Kyllähän
tällaista otsikointityyliä harrastetaan muidenkin tieteiden piirissä.
Tällä (kenties vähemmän relevantilla) spekuloinnillani
en kuitenkaan halua puolustella tekijöiden menettelyä.
Myönnän, että se varmaan tässä yhteydessä
on omiaan pönkittämään niitä virheellisiä
mielikuvia, joita Puhakainen on kritisoinut, ja mielestäni aivotutkimusta
raportoitaessa olisikin käytettävä tässä suhteessa
erityisen suurta harkintaa. Itse olisin - jos tälläista otsikkoa
olisin välttämättä halunnut käyttää
- ainakin pannut sanat "The musical brain" otsikossa lainausmerkkeihin
osoittamaan, ettei tämä nyt ole tarkoitettu otettavaksi aivan
kirjaimellisesti.
Saattaa myös olla totta se mitä Patrik Scheinin omassa vastineessaan totesi:
>Voi myös olla, että yli-iskevä otsikointi ja muu
>markinahenki on tarttumassa myös tieteelliseen kirjoitteluun
(toki silloin
>mmuuhunkin kuin aivotutkimukseen). Sen vaaran esillenostaminen on
sinänsä
>tärkeä asia.
Erityisesti tämä saattaa näkyä sellaisissa kaikkein kovimman luokan tieteellisinä julkaisuina (ainakin kiisteltyjen impaktifaktorien nojalla) pidetyissä lehdissä kuten Nature tai Science. Itse en ole tästä suuntauksesta kovin viehättynyt.
Järvilehto jatkaa:
>Pääotsikon jälkeen tulee kuitenkin tarkennus
>"ihmiskoehenkilöiden musikaalisuuden hermofysiologinen perusta".
Nyt
>musikaalisuus onkin koehenkilöihin kuuluva asia. Artikkeli ei
siis
>käsittelekään aivojen musikaalisuutta, vaan musikaalisuuden
>hermofysiologista perustaa.
No näinhän se on, hyvä että tulee kuitenkin sentään jo heti alaotsikossa selvennettyä. Tällaista tyyliä "vähän raflaava pääotsikko-enemmän maan pinnalle palauttava alaotsikko" käytetään paljon muuallakin kuin tieteessä, mistä se sitten ehkä tähän on harkitsemattomasti lainattu.
>En ole lainkaan hämmästynyt siitä, että toimittajat
>kirjoittelevat mitä tahansa lööppejä tällaisista
jutuista. Tämä ei
>johdu toimittajista sinänsä, vaan juuri aivotutkijoista,
jotka
>antavat harhaisen kuvan tutkimuksensa tulosten
>sovellusmahdollisuuksista.
Silloin kun selviä, perusteltuja tapauksia väärinkäytöksistä
ilmenee, niin kuten jo aiemmin totesin, ne onkin syytä nostaa esiin.
Tästä olen Järvilehdon kanssa harvinaisen samaa mieltä.
Täytyy kuitenkin taas kerran muistaa, että tutkijatkin ovat ihmisiä
- lipsahduksia voi sattua silloin tällöin, sanansa voi joskus
asettaa harkitsemattomasti, mutta varsinaisesta ongelmasta on kyse tietysti
vasta silloin jos joku tutkija yrittää tietoisesti ja jatkuvasti
propagoida kyseenalaisia johtopäätöksiä ja tulkintoja.
En kuitenkaan edelleenkään usko, että ainakaan aivotutkimus
kokonaisuutena syyllistyisi tähän sellaisessa mittakaavassa kuin
Järvilehto antaa ymmärtää.
Vielä lyhyt vastaus Hannele Dufvan kommenttiin:
>Toivon mukaan vielä yksi kommentti aivoista, mielestä ja
kognitiivisten
>toimintojen paikantamisesta sallitaan. Petri Paavilainen huomauttikin,
että
>aivotutkijat itse saattavat todellakin olla vastahakoisia paikantamaan
>ihmisen kykyjä "tietyille tarkoin rajatuille
>aivoalueille".
>
>Ehkä näin. Timo Järvilehto ehti puhua jo tässä
välillä musikaalisuudesta ja
>sen "paikantamisesta". Itse olen seurannut sitä, kuinka aivotutkimuksen
>tuloksia on lainattu naapuritieteisiin, omassa tapauksessani kielitieteeseen
>ja neurolingvistiikkaan. Kyllä minusta - erityisesti alan oppikirjoissa
ja
>(yliopisto)opetuksessa, mutta myös alkuperäislähteissä
erittäin usein
>vieläkin sijoitetaan kieli ihmisen aivoihin. Kun se vielä
1970-luvulla
>tukevasti "paikantunut" vasempaan aivopuoliskoon - ja kirjoissa kovasti
>selitettiin esim. Lurijan holistisempaa näkemystä vääräksi
- on se nyt
>"paikantunut" hajautetummin ja on havaittu että myös oikea
aivopuolisko jne
>jne jne käsittelevät kieltä.
Tämä alue nyt on aika toivoton hetteikkö, erilaisesta kirjallisuudesta taatusti löytyy mitä kummallisimpien asioiden "sijoitteluita" tai "paikantamista" aivoihin, ja termejä ja käsitteitä käytetään epätarkasti ja väärinymmärryksiä aiheuttavilla tavoilla. Tätä Timo Järvilehto on minusta monelta osin varsin perustellusti usein kritisoinut. En siis usko, että kieli "sijoittuu" vasempaan tai "uskonto" oikeaan aivopuoliskoon (vaikka Järvilehdon tyttären uskonnonkirja näin väittikin). On olemassa kohtalaisen hyvin verifioituja koetuloksia, joiden mukaan esimerkiksi oletettavasti kielellisen informaation käsittelyyn liittyvät tietyt hermostolliset ilmiöt esiintyisivät "voimakkaampina" vasemmassa aivopuoliskossa, tai neuropsykologisia havaintoja, joiden mukaan samanlainen aivovamma aiheuttaa yleensä vakavampia kielellisiä ongelmia potilaalle osuessaan vasempaan kuin oikeaan aivopuoliskoon. Näiden tulosten tulkinta ei ole yksinkertaista. Mutta niistä ei ainakaan seuraa, että kieli sijaitsisi jossain kohtaa aivoissa, uskonnosta herra paratkoon puhumattakaan.
From:
"Timo Jarvilehto" <tjarvile@ktk.oulu.fi>
To:
peda-forum@majordomo.cc.jyu.fi
Date sent: Thu, 25 Nov 1999
18:49:12 +0000
Subject: Re:
PEDA: jatkoa aivotutkimusdebattiin
Patrik Scheinin kysyi:
> Oletetaan, että lukuisilla erilaisilla aivotoiminnan kuvantamisen
keinoilla
> todetaan eroja tietyn ulkoisesti tunnistettavissa olevan
> ominaisuuden/piirteen omaavien henkilöiden ja ei omaavien henkilöiden
> välillä. Oletetaan lisäksi, että kaikki menetelmät
osoittavat, että niiden
> mittaama (aivojen?) aktiivisuus on vilkkainta tietyllä aivoalueella
ja juuri
> kyseistä ominaisuutta käytettäessä.
>
> Olisitko näiden oletusten voimassa ollessa valmis hyväksymään
väitteen, että
> kyseinen aivoalue osallistuu kyseisen ominaisuuden/piirteen tuottamiseen?
> (Siis tietenkin vain kunnes toisin todistetaan...)
Kyllä minä tuon voin ainakin varauksin hyväksyä, mutta tässä keskustelussahan ei ole kysymys siitä, ovatko aivot tai jotkin niiden osat tärkeitä ihmisen toiminnan kannalta, mikä lienee itsestään selvyys ja näkyy mm. aivovaurioiden yhteydessä. Kysymys on pikemminkin siitä, voidaanko jonkin aivoalueen aktivaatiosta esim. äänien vertailun yhteydessä päätellä, että äänien vertailu tapahtuu juuri tällä alueella. Toisin sanoen: Onko olemassa "kognitiivisia" aivoprosesseja?
Minusta myönteinen vastaus tähän kysymykseen sisältää pahan käsitteellisen sekasotkun, jossa psykologiset, koko ihmistä koskevat prosessit siirretään aivojen sisäisiksi prosesseiksi eli systeemin kokonaisuus identifioidaan yhden sen osan kanssa. Jos sen sijaan "kognitiivisilla" aivoprosesseilla tarkoitetaan pelkästään sitä, että jotkin aivojen osat ovat tärkeitä tietyn kognitiivisen toiminnan toteuttamisessa, silloin asia on aivan ok. Tällöin kognitiivinen toiminta tulee kuitenkin nähdä paljon laajempana prosessina kuin pelkkä aivojen toiminta, emmekä siten voi pelkästään aivotoimintaa rekisteröimällä tehdä johtopäätöksiä tämän kokonaisuuden suhteen. Emme siis voi pelkästään aivojen sähköisen toiminnan rekisteröinnin pohjalta päätellä mitään niistä sisällöistä, joihin kyseinen fysiologinen prosessi liittyy. Tämä on juuri se perusongelma, johon aikaisemmin viittasin suhteessa esim. poikkeavuusnegatiivisuuden (MMN) diagnostiseen käyttöön. Yksin tietyn aivotoiminnan piirteen rekisteröinnin avulla emme voi päätellä mitään niistä kognitiivisista operaatioista, joihin ihminen kykenee.
Ihmisen kognitiivisten toimintojen subjektina eivät siis ole aivot (joka on vain yksi elin ihmisen kehossa), vaan ihminen itse. Aivot eivät näe tai kuule mitään, eivät tee äänten vertailuja tai sisällä musikaalisuutta tai muita kykyjä. Oppiminen ei tapahdu aivoissa, eikä muisti sijaitse sievissä laatikoissa aivopoimujen välissä. Psyykkinen toiminta ei sijaitse aivoissa, vaan monimutkaisessa dynaamisessa järjestelmässä, johon kuuluu aivojen lisäksi myös ihmisen keho, ympäristö ja muut ihmiset. Siksi aivoissa ei ole kognitiivisen toiminnan keskuksia tai psyykkisten kykyjen sijaintipaikkoja. Itse asiassa ilmaus "kognitiivinen aivotutkimus" on vähintäänkin harhaanjohtava, sillä aivotoiminnassa ei sellaisenaan ole mitään "kognitiivista".
Alhon edustaman aivotutkimuksen suurin ongelma on siinä, että tutkimus operoi jatkuvasti kahdella tuntemattomalla: koehenkilön kokonaistoiminnan kuvausta varten ei ole olemassa perusteltua teoriaa (psykologisen teorian puute), eikä aivotoiminnan sähköinen, magneettinen tai verenkiertomuutoksiin perustuva kuvantaminen anna yksityiskohtaista kuvaa aivotoiminnan kokonaisvaltaisesta organisaatiosta (näiden mittausmenetelmien avulla saadaan vain hyvin rajoittunut käsitys joidenkin tutkittujen alueiden aktivoitumisesta, mikä ei tietenkään osoita, että vain nämä alueet olisivat tärkeitä). Kuitenkin tutkimus operoi jatkuvasti ikäänkuin kumpikin näistä suureista olisi tarkoin tunnettu.
Minua häiritsee tällaisessa tutkimuksessa ennen kaikkea se
tieteellisiin teksteihin livahtanut käsitteellinen löysyys ja
suoranainen mielivalta johtopäätösten teossa, mikä
sitten näkyy erilaisissa mediatiedotteissa. Nykyajalle on tyypillistä
kaikenlainen huuhaa, ja minusta aivotutkimuksen edustajat ovat aika paljon
olleet vahvistamassa tällaisia tendenssejä. Luultavasti millään
muulla tieteenalalla ei tehdä johtopäätöksiä tulosten
tulkinnoissa ja sovellusehdotuksissa yhtä hatarin perustein.
Timo
PS. Jos jotakuta kiinnostaa, kotisivultani löytyy aikaisempia juttujani
näistä aiheista, esim.
/homepage/tjarvile/nerve.htm Olisi ihan hauskaa,
jos joku kritisoiduista aivotutkijoista
vaivautuisi osoittamaan, missä suhteessa itse olen omissa jutuissani
väärässä.
From: "Kai Karma"
<kkarma@siba.fi>
Organization: Sibelius-Academy
To:
peda-forum@majordomo.cc.jyu.fi
Date: Thu, 25
Nov 1999 12:40:49 +02:00
Subject: musikaalisuus ja aivot
Reply-to: kkarma@siba.fi
Cc:
tjarvile@ktk.oulu.fi
Priority: normal
Sain edelleenlähetettynä Timo Järvilehdon kommentit aivotutkimus ja musiikki -teemasta. En ollut huomannut, että tällainen keskustelu on käynnissä ja kommentoin nyt vain tämän yhden jutun perusteella.
Miten sattuikin, olen juuri eilen lähettänyt julkaistavaksi
artikkelin behavioraalisten ja fysiologisten menetelmien suhteesta
musikkipsykologiassa. Sen pääteemana on, että menetelmät
ovat toisiaan täydentäviä: suurissa ja monimutkaisissa kysymyksissä
(kokonaisen musiikkiteoksen ymmärtäminen etc.) ei aivovasteilla
ole paljoa annettavaa, alitajuisten asioiden ja vastaamaan kykenemättömien
koehenkilöiden (esim pikkuvauvat) oleessa kyseessä voidaan fysiologisilla
mittauksilla saada esiin jotakin, mikä ei muuten olisi tutkittavissa.
Näiden lisäksi on alue, jossa menetelmät ristiinvalidoivat
toisiaan (kuten kyky kuulla suhteellisen yksinkertaisia ääniärsykkeitä).
Kritiikki aivotutkimusta kohtaan on varmaankin tarpeellista ja oikeaakin,
mutta siinä tuntuu välillä olevan ylilyöntejä.
En
kuitenkaan ota siihen kantaa, totean vain, että yhteistyöni
aivotutkijoiden kanssa on ollut miellyttävää ja hedelmällistäkin
ja
toivon sen jatkuvan.
Varsinaisesti haluan kommentoida kritiikkiä artikkeliin (The Musical Brain....), johon olen yhtenä kirjoittajana osasyyllinen. Varsinaisesti tämä koskee artikkelissa esiintyvää musikaalisuuden määritelmää ja siitä johdettua testiä. Olen viimeistelemässä kirjaa, joka toivottavasti selventää asiaa, mutta tähän lyhyesti ydinkohdat.
Minun mielestäni Timo Järvilehto lankeaa ansaan, josta olen jo parinkymmenen vuoden ajan yrittänyt varoittaa ja joka vaikuttaa keskeisenä tekijänä omaan musikaalisuuden määritelmääni (auditiivinen strukturointikyky). Sellaiset ilmaisut kuin "Kysymys ei siis ole musikaalisuudesta, vaan aivan tietystä rajatusta piirteestä...Tosiasiassa musikaalisuudesta käsiteltiin vain yhtä piirrettä" antavat varsin suoraan ymmärtää, että Järvilehto tietää, mitä musikaalisuus on. Miten muuten voisi väittää, että jokin asia on vain osa siitä? Luulen kyllä tietäväni, mitä tämä johtuu: enemmän tai vähemmän alitajuisesti on taustalla ajatus, että musikaalisuus on sitä, mitä musiikissa tarvitaan, ts. että auditiivinen strukturointikyky ei riitä selittämään koko musiikillista käyttäytymistä ja ajattelua.
Joskus yli 25 vuotta sitten lähdin itsekin tältä pohjalta,
mutta huomasin pian kuinka mahdoton se on tieteelliseksi käsitteeksi.
Näin ajatellen musikaalisuutta on suurin osa ihmistä! Käsitteestä
tulee epämääräinen usein korreloimattomien seikkojen
kasauma, joka laajuudessaan ei itse asiassa selitä yhtään
mitään. Nähdäkseni terveempi ja toimivampi lähestymistapa
on käsittää musikaalisuus yhdeksi tärkeäksi tekijäksi
musiikillisen toiminnan taustalla, joka ei kuitenkaan läheskään
riitä selittämään sitä. Lisäksi tarvitaan
tietynlaisia persoonallisuudenpiirteitä, motoriikkaa, motivaatiota,
älykkyyttä, sensorisia kykyjä jne. Nämä ovat
siis tärkeitä, mutta miksi sotkea ne samaan käsitteeseen?
Toinen puoli asiaa on se, että auditiivinen strukturoiontikyky
ei ole ollenkaan niin kapea kuin helposti ensin ajatellaan. Siihen sisältyvät
esim. sellaiset komponentit kuin osaryhmiin jako, hahmojen rikkominen,
odotusten luominen, odotusten muuttaminen jne. Rytmi, melodia, sävellaji,
harmonia jne. ovat struktuureja; on luontevaa yrittää selittää
ne strukturointikyvyn avulla. Organisoitua materiaalia on helpompi muistaa
kuin kaoottista, joten musiikillinen muistikin selittyy ainakin osittain
strukturointikyvyllä. Musiikin mieli tai sanoma tai merkitys (???)
on pääasiassa musiikin rakenteessa, joten senkin tajuamiseen
tarvitaan suhteiden tajuamista. Minun mielestäni nämä eivät
suinkaan ole pieni, kapea asia, vaan
oleellisesti musiikillisa tekijöitä, kuitenkin niin yleisessä
muodossa, ettei esim. musiikkikulttuuri vaikuta niihin.
Minusta tieteellisesti rehellistä on epäselvässä tapauksessa valita toimiva käsitteenmäärittely ja ilmoittaa raportissa selvästi mikä se on. Näin juuri mainitussa artikkelissa tehtiin. Voi olla, että otsikossa tai sanonnoissa on jotakin, joka antaa ainakin joillekin lukijoille liiallisen odotuksen tunteen, mutta tulokset täytyy tulkita niissä raameissa, jotka on raportoitu.
Hauskaa, että tällaista keskustelua käydään. Toivottavasti se jatkuu.
Kai Karma
From:
"Timo Jarvilehto" <tjarvile@ktk.oulu.fi>
To:
peda-forum@majordomo.cc.jyu.fi
Date sent: Thu, 25 Nov 1999
19:20:55 +0000
Subject: Re:
PEDA: jatkoa aivotutkimusdebattiin
Kiitokset Kai Karmalle osallistumisesta keskusteluun. On aina virkistävää kuulla muidenkin alojen edustajien mielipiteitä!
Mitä monenlaisten menetelmien käyttöön tulee erilaisten
tieteellisten kysymysten ratkaisussa, olen samaa mieltä. Minustakin
on hyvä yhdistää tutkimuksessa erilaisia lähestymistapoja.
Tässä on kuitenkin oltava aika tarkkana sen suhteen, että
menetelmä ei tuohoa tutkittavaa ilmiötä. Muuten käy
niin, että etsitään sieltä, missä on
valoa, eikä sieltä, mihin raha katosi (tunnet kai tämän
vanhan jutun). Jos esimerkiksi musiikki hahmotetaan pelkästään
aivojen reaktioiksi annettuihin ääniin, on varmasti kadotettu
jotain aivan olennaista musiikin kokemisesta ja musikaalisuudesta (mutta
et varmaankaan ajattele ollenkaan näin; en usko että kukaan muusikko
ajattelisi).
Mitä musikaalisuuteen tulee olet varmasti oikeassa siinä, että strukturointi on olennainen osa musikaalisuutta ja musiikin tekemistä ja kokemista. Se on itse asiassa olennainen osa kaikkea ihmisen toimintaa, sillä ainakin itse ajattelen, että juuri rytmi muodostaa elämisen perustan. Ihmisen paha olo on juuri rytmin häiriintymistä. Siten itse asiassa määritellessäsi auditiivisen strukturointikyvyn musikaalisuuden keskeiseksi piirteeksi tulet takaisin juuri siihen, mistä minua varoittelit: musikaalisuutta on suurin osa ihmistä; voisi jopa sanoa: ihminen on musiikkia!
Musikaalisuuden ja aivojen sähköisen toiminnan kytkemisessä toisiinsa ollaan samojen ongelmien kanssa tekemisissä kuin korreloitaessa esim. älykkyyttä ja aivopotentiaaleja. Tähän mennessä ei ole löytynyt mitään perusteltua menetelmää tulkita tutkimuksessa saatuja korrelaatiota, mikä perustuu juuri älykkyyskäsitteen epämääräisyyteen ja aivopotentiaalien tulkintavaikeuksiin.
Itse olen harrastanut musiikkia koko ikäni ja aivotutkimusta viimeiset kolmekymmentä vuotta, mutta en ole koskaan uskaltautunut yhdistämään näitä (minulta on aina silloin tällöin kysytty, miksi en tee tällaista tutkimusta), sillä olen kokenut aivoista suoritettavien mittausten olevan aivan liian triviaaleja musiikin ymmärtämisen kannalta. Aivot ovat varmasti tarpeen, mutta en usko että aivotoiminnan rekisteröinneillä on paljonkaan sellaista annettavaa, josta muusikko voisi todella hyötyä. Pikemminkin nykyaikainen aivotutkimus helposti johtaa harhaan ja käsitykseen, että musiikin tuottaminen tai kuuntelu olisi jotenkin aivojen tai tiettyjen aivoMEKANISMIEN eikä ihmisen itsensä puuhaa.
Date: Fri, 26
Nov 1999 13:04:12 +0200
To:
peda-forum@majordomo.cc.jyu.fi
From: Mari Tervaniemi
<tervanie@helsinki.fi>
Subject: PEDA: musikaalisuus ja
aivot
Timo Jarvilehto kirjoitti 25.11.1999:
>Otan vielä yhden esimerkin työryhmän tutkimuksista,
johon
>Paavilainenkin kuuluu. Tässä musikaalisuutta koskevassa
työssä on myös
>Alho yhtenä tekijänä mukana. Julkaisun (Neuroscience
Letters. 226(1):1-4,
>1997 Apr 18.) otsikko kuuluu:
>"The musical brain: brain waves reveal the neurophysiological basis
>of musicality in human subjects."
Artikkelin "aitina" ja sen ensimmaisena tekijana (Tervaniemi, Ilvonen, Karma, Alho, Naatanen) kerron mielellani keskustelussa esitellyn musikaalisuuden aivoperustaa selvittaneen tutkimuksen taustasta ja sen tulosten pohjalta v 1997 tekemistamme johtopaatoksista ensin yhteenvedon omaisesti ja sitten prof T Jarvilehtoa yksityiskohtaisemmin kommentoiden.
Musiikkipsykologiassa ja -kasvatuksessa eraana perinteisena tutkimuskohteena on ollut harjaantumisesta mahdollisesti erillisen musiikillisen lahjakkuuden olemassaolo, sen luonne/rakenne ja suhde musiikin harrastamiseen. Intressin taustalla lienee yhtalailla tieteellinen uteliaisuus kuin kaytannon tarve - esim Suomen musiikkiopistojen oppilasvalinnassa kaytetaan musikaalisuustesteja lahes kauttaaltaan eliminoimaan vaaristyma, joka tulisi oppilasvalinnan perustuessa soitto- tai laulunaytteeseen tai vanhempien pankkitilin saldoon.
Kun aivotutkimus 1990-luvun puolivaliin mennessa oli osoittanut kuulohavainnon hermostollisen perustan olevan ainakin tietyilta osin kokeellisesti tutkittavissa, lahdimme selvittamaan josko musikaalisuuskin heijastuisi esim. tehostuneina aivovasteina kh:iden 1) suorittaessa aaniin liittymatonta tehtavaa ("lue itsevalitsemaasi kirjaa") ja/tai 2) heidan tarkkaavaisuutensa ollessa suunnattu aaniin. Tulokset osoittivat, etta Sibelius-Akatemiassa prof. K Karman kehittamassa aanten ajallista strukturointia mittaavassa kognitiivisessa musikaalisuustestissa saavutetun pistemaaran mukaan musikaalisiin ja epamusikaalisiin ryhmiin jaettujen aikuisten kh:iden aivovasteet erosivat toisistaan molemmissa koetilanteissa mikali kh:ille esitettiin musikaalisuustestista muokattua aanimateriaalia. Sen sijaan kokeen kontrolliosiossa, jossa kh:ille (samoin luku- ja tarkkailutilanteissa) esitettiin aanenkorkeudeltaan eroavia aania, aivovasteet eivat eronneet ryhmien valilla. Kun puolestaan prof. H Langin ryhma Turusta oli v. 1990 osoittanut, etta Seashoren nk. Atomistisen musikaalisuustestin aanenkorkeuden erottelutehtavassa hyvin menestyneilla oli vastaavaan aanimateriaaliin voimakkaammat aivovasteet kuin siina heikosti menestyneilla, paattelimme, etta musikaalisuudessa on useita komponentteja. Kh-ryhmien valinen ero aivovasteissa ilmeni seka luku- etta tarkkailutilanteissa. Tästä paattelimme, ettei aaniin suunnattu tarkkaavaisuus ole valttamaton edellytys niiden hermostollisten mekanismien aktivoitumiseksi, joihin musikaalisuustestissa menestyminen perustuu.
>Mitä sitten musikaalisuus on? Tässä artikkelissa se
määritellään
>seuraavasti: "...musicality being here defined as the ability to
>temporally structure auditory information". Musikaalisuus rajataan
>siis kykyyn jäsentää auditorista informaatiota ajassa.
Kysymys ei
>siis ole musikaalisuudesta, vaan aivan tietystä rajatusta piirteestä,
>jonka voidaan ehkä katsoa olevan yhteydessä musikaalisuuteen.
Kuten artikkelin johdannossa ja loppulauseessa (seka lyhyesti ylla) todetaan, musikaalisuutta on lahestytty eri traditioissa hyvinkin eri tavoin ja se koostunee useista osa-alueista. Naiden lahestymistapojen ja osa-alueiden laajempi kasittely jatettiin selkeasti artikkelin ulkopuolelle, kuten myos eri tekijoiden mahdollinen pysyvyys/muuntuvuus/ periytyvyys jne. Ko. tutkimuksessa operationalisoimme musikaalisuuden kyvyksi jaksottaa, hahmottaa jatkuvaa aanivirtaa. Talloin paastiin eroon useista muita lahestymis(lue: testaus)tapoja vaivanneista ongelmista kuten musiikillisen sanaston tuttuuden tai sen testaustilanteessa osoitetun omaksumiskyvyn vaikutuksesta tutkimustuloksiin (esim. duuri/molli, korkea/matala savelkorkeus, musiikin esteettiset arviot ja arvotukset).
>Miten sitten tämän musikaalisuuden piirteen (jos se hyväksytään)
>hermofysiologista perustaa tutkitaan ihmisillä, joista toiset
osaavat
>jäsentää auditorista informaatiota paremmin kuin toiset?
Antamalla
>koehenkilöille ääniärsykkeitä, joiden joukkoon
oli satunnaisesti
>sijoitettu vähän poikkeavia ärsykkeitä, ja rekisteröimällä
pääkuoren
>pinnalta sähköisiä muutoksia. Kokeen aikana koehenkilö
luki kirjaa ja
>häntä oli käsketty olemaan välittämättä
ääniärsykkeistä, minkä
>katsottiin estävän tarkkavaisuuden kohdistumisen ääniärsykkeisiin
>(minä ainakin pystyn lukemaan ja kuuntelemaan samaan aikaan!).
Ja
>tulos: "musikaalisilla" henkilöillä poikkeavat ääniärsykkeet
>tuottivat hieman suuremman poikkeavuusnegatiivisuuden kuin
>taustaärsykkeet verrattuna "ei-musikaalisiin" henkilöihin.
Tulkinta:
>"Musikaalisten" henkilöiden aivot rekisteröivät poikkeavia
ääniä
>silloinkin kun koehenkilö ei tarkkaile niitä (on "preattentiivinen").
1) Kokeessa muunneltiin kh:n tehtavaa sen vaikuttamatta tulokseen: aivovasteet
erosivat kh-ryhmien valilla seka silloin, kun he keskittyivat aania esitettaessa
lukemaan ja silloin, kun he kuuntelivat aanissa tapahtuvia muutoksia.
2) Tarkkaanottaen tulkinta oli: "Musikaalisten kh:iden aivot reagoivat
poikkeavien aanijatkumoiden esittamiseen voimakkaammin kuin "ei-musikaalisten"
kh:iden aivot.
>Mitä työn otsikossa luvattiin? Aivan selvästi, että
>aivoaaltojen avulla voidaan selvittää aivojen musikaalisuus
tai
>ainakin musikaalisuuden hermofysiologinen perusta (THE
>neurophysiological basis). Tosiasiassa kuitenkin musikaalisuudesta
>käsiteltiin vain yhtä piirrettä, jonka yhteys musikaalisuuteen
voi
>olla kiistanalainen, ja hermofysiologista perustaa mitattiin
>ainoastaan yhden aivoaallon avulla, jonka hermostollinen alkuperä
>on tuntematon tai ainakin epäselvä (kukaan ei tiedä
tarkoin miten
>pääkuoren pinnalta mitatut muutokset muodostuvat).
on totta, etta EEG-signaalin muodostumistapaa ei taysin tunneta - silta osin tama osa keskustelua kohdistuu yhta lailla esim. kliinisessakin kaytossa olevaan spontaaniEEG-mittauksiin eika vain aivoaalto (ERP, event-related potentials, mukaanlukien poikkeavuusnegatiivisuus) tutkimuksiin. Poikkeavuusnegatiivisuuden aiheuttava kuuloaivokuoren aktivaatio on viime aikoina rekisteroity myos fMRI-metodilla (Opitz ym. 1999, Psychophysiology, 36, 1-6) joten kyse ei ole pelkastaan aivojen sahkoiseen toimintaan rajautuvasta ilmiosta.
Kaiken kaikkiaan mielestani suurin osa nyt kaytavasta keskustelusta
voidaan palauttaa ko artikkelin otsikointiin, josta olen prof. T Jarvilehdon
ja P Scheinin kanssa samoilla linjoilla: verrattuna artikkelin johtopaatoksiin,
otsikko on samaan aikaan liian paljon lupaava ts liian laaja ja tutkittavaa
ilmiota yksinkertaistava ts liian suppea. Vaikka musikaalisuus heijastuukin
jo yksittaisten aivovasteiden tasolla tulosten osoittamalla tavalla, se
ei johda mihinkaan ilman yksilon omaa musiikillista aktiivisuutta, olipa
se sitten musiikin kuuntelua tai soittamista/laulamista/tanssimista. Talloin
sosiaaliset ja musiikkikulturellit seikat ilman muuta niveltyvat musikaalisuuteen.
Kuinka musiikkipsykologia (ml. Musiikkiorientoitunut aivotutkimus)
tahan haasteeseen pystyy vastaamaan, onkin kiinnostava
kysymys.
Date sent: Tue, 30 Nov 1999
17:50:42 +0200
To:
peda-forum@majordomo.cc.jyu.fi
From:
Petri Paavilainen <Petri.Paavilainen@helsinki.fi>
Subject: PEDA:
vieläkin aivotutkimuksesta
Copies to: tjarvile@ktk.oulu.fi,
Patrik.Scheinin@helsinki.fi
Enpä sittenkään malta olla vielä kerran puuttumatta
aivotutkimuskeskusteluun, vaikka tämän keskustelun yhteys
korkeakoulupedagogiikkaan voikin ehkä vaikuttaa jo hieman hämärältä.
Ainahan voi toivoa, että se on jälleen kerran nostanut esille
ainakin kriittisen ajattelun, tarkan lähdekritiikin, käsitteiden
selkeän määrittelyn jne. tärkeyden, joiden perille
viemisessä korkeakoulupedagogiikallakin riittää varmasti
työmaata.
Kiitokset Kai Karmalle ja Mari Tervaniemelle seikkaperäisistä
kommenteista musikaalisuus-problematiikkaan. Luin itsekin iltalukemisiksi
kiistellyn artikkelin, ja minusta siinä liian lennokasta otsikkoa
lukuunottamatta
tehdään kyllä varsin selväksi se, missä
rajoissa käsitettä tutkitaan ja mitkä ovat saatujen tulosten
rajoitukset. Kiitos myös Timo Järvilehdolle ajatustensa edelleen
täsmentämisestä.
Kun Patrik Scheinin kysyi Timo Järvilehdolta:
>> Oletetaan, että lukuisilla erilaisilla aivotoiminnan
kuvantamisen keinoilla
>> todetaan eroja tietyn ulkoisesti tunnistettavissa olevan
>> ominaisuuden/piirteen omaavien henkilöiden ja ei omaavien henkilöiden
>> välillä. Oletetaan lisäksi, että kaikki menetelmät
osoittavat, että niiden
>> mittaama (aivojen?) aktiivisuus on vilkkainta tietyllä aivoalueella
ja juuri
>> kyseistä ominaisuutta käytettäessä.
>>
>> Olisitko näiden oletusten voimassa ollessa valmis hyväksymään
väitteen, että
>> kyseinen aivoalue osallistuu kyseisen ominaisuuden/piirteen tuottamiseen?
>> (Siis tietenkin vain kunnes toisin todistetaan...)
niin Timo Järvilehto vastasi:
>Kyllä minä tuon voin ainakin varauksin hyväksyä,
mutta tässä
>keskustelussahan ei ole kysymys siitä, ovatko aivot tai jotkin
niiden
>osat tärkeitä ihmisen toiminnan kannalta, mikä lienee
itsestään
>selvyys ja näkyy mm. aivovaurioiden yhteydessä. Kysymys
on
>pikemminkin siitä, voidaanko jonkin aivoalueen aktivaatiosta
>esim. äänien vertailun yhteydessä päätellä,
että äänien vertailu
>tapahtuu juuri tällä alueella. Toisin sanoen: Onko olemassa
>"kognitiivisia" aivoprosesseja?
En ole aina oikein hahmottanut, mitä Järvilehto loppujen
lopuksi ajaa takaa virittäessään tämän tästä
keskustelua psyykkisten tai kognitiivisten toimintojen "sijainnista". Jos
tarkoitus on vain kritisoida niitä populaarimedioissa vilahtelevia
näkemyksiä, joissa ihmisen tiettyjä kykyjä, ominaisuuksia
jne. sen kummemmin problematisoimatta sijoitetaan tarkasti rajattuihin
kohtiin tai "kognitiivisiin keskuksiin" aivoissa (eräänlaista
modernia "frenologiaa") niin OK. Myös "aivopuoliskomystiikkaa" on
monelta osin aiheellista kritisoida, vaikka aivopuoliskojen välillä
näyttäisikin
olevan monia kiintoisia, ainakin tietyissä (tosin usein aika keinotekoisissa)
koetilanteissa osoitettavissa olevia toiminnallisia eroja. Mutta
jos liikumme vähänkin korkeammalla ilmiöiden selitystasolla,
niin tuskinpa monikaan aivotutkija väittäisi, että esimerkiksi
"äänien vertailu" kognitiivisena operaationa tapahtuu yksinkertaisesti
jollain
tietyllä tarkasti rajatulla aivoalueella. Asia ilmaistaisiin
ehkä jotenkin siihen tapaan, että kyseessä on
monimutkainen prosessi, jossa aivot toimivat kokonaisuutena, ja eri aivoalueilla
tapahtuvilla (toisinaan hämmästyttävän spesifeilläkin)
prosesseilla on oma merkityksensä siinä kokonaisuudessa, joka
tekee mahdolliseksi ko ilmiön - varmasti myös monilla
sellaisilla alueilla, joiden toimintaa mahdollinen tutkimuslaitteemme
ei syystä tai toisesta ehkä pysty edes mittaamaan.
Oma ongelmansa on minusta se, missä mielessä äänien
vertailut tai muut kognitiiviset prosessit sitten ylipäänsä
"sijaitsevat" jossain. Jos psyykkisten toimintojen ja aivotoimintojen
välille vedetään yhtäläisyysmerkit (jonkinlainen
reduktio- tai identiteettioletus), niin silloin psyykkiset prosessit sijaitsevat
tietysti ongelmitta aivoissa jo
määritelmän nojalla. Mutta jos hyväksymme sen,
ettei kognitiivisia toimintoja voi palauttaa tyhjentävästi
hermostollisiin prosesseihin (vaikka hermosto niiden tuottamisessa tavalla
tai toisella onkin avainasemassa) ja
että ne edustavat joitain laadullisesti uudenlaisia ilmiöitä
(vrt. esim. emergentti materialismi), niin voidaanko ne kuitenkin sijoittaa
"tapahtumaan" jonnekin fyysisessä maailmassa? Moni aivotutkija varmaan
sanoisi, että aivoihin (tai hermostoon) kokonaisuutena ainakin siinä
mielessä että ne eri fysikaaliset osaprosessit joihin kognitiiviset
prosessit näyttävät olennaisesti kietoutuneen, sijoittuvat
ainakin pääosin hermostoon. Tätähän Järvilehto
ei kuitenkaan ymmärtääkseni hyväksy, vaan haluaa ottaa
vielä laajemmat systeemit mukaan ja häivyttää koko
yksilö-ympäristö -erottelun. Nähtäväksi jää,
mitä näin laajasta psyykkisen käsitteestä loppujen
lopuksi seuraa käytännön empiirisen tutkimuksen kannalta,
jossa lienee kuitenkin pakko - jos sitä haluaa tehdä - irrottaa
jokin tietty osa kokonaisuudesta tutkimuksen kohteeksi ja vetää
siten johonkin keinotekoinenkin raja olettaen, että sen ulkopuolelle
jäävät tekijät eivät enää olennaisesti
vaikuta tutkittavaan asiaan. Joku voisi ehkä myös
olla sitä mieltä, että psyykkiset ilmiöt - vaikkakin
todellisia - kuuluvat sellaiseen käsitekategoriaan, jossa puhuminen
niiden sijoittumisesta aivoihin tai vaihtoehtoisesti aivojen, kehon, ympäristön,
muiden ihmisten ja vaikka koko muun maailmankaikkeudenkin käsittävään
systeemiin ei ole kovin mielekästä ainakaan missään
tavanomaisessa "sijaita"-verbin merkityksessä (vrt. esim. missä
aivolisäke tai Haukipudas "sijaitsee").
Järvilehto toteaa myös, ettei pelkästään aivotoimintaa
rekisteröimällä voi tehdä johtopäätöksiä
ihmisen kognitiivisen toiminnan kokonaisuudesta. Olen samaa mieltä.
Juuri tämän takia kokeellisessa kognitiivisessa neurotieteessä
yleensä systemaattisesti varioidaan ja kontrolloidaan koehenkilön
kognitiivista toimintaa (joissain tutkimuksissa varmasti
paremmin, toisissa huonommin) ja rekisteröidään siihen
liittyviä aivotoiminnan muutoksia. Koska kiistatta ihmisen kognitiivisen
toiminnan muutokset voivat heijastua aivotoiminnan muutoksina, ja toisaalta
aivotoiminnan muutokset kognitiivisen toiminnan muutoksina, niin minusta
tätä suhdetta on tieteellisesti mielekästä lähestyä
myös kognitiivisen
neurotieteen käyttämin empiirisin menetelmin - olkoonkin,
että mm. mittausmenetelmien rajoituksiin ja koehenkilön
toiminnan tarkkaan seuraamiseen liittyvät käytännön
vaikeudet ovat usein suuria, ja suhteen lopullinen luonne voi hyvinkin
jäädä ikuiseksi arvoitukseksi tai kuulua enemmän "nojatuolifilosofien"
toimenkuvaan. Kognitiivisen neurotieteen historia omana tieteenalanaan
on kovin lyhykäinen, vasta 10-20 vuotta. Lopullisten arvioiden esittäminen
sen menestyksellisyydestä on minusta tässä vaiheessa varsin
ennenaikaista.
Järvilehdon kehittelemä systeeminen lähestymistapa sisältää
toki paljon pohdiskelun arvoisia aineksia, ja onhan tällaisella ajattelutavalla
maineikkaita edeltäjiäkin. En ole kuitenkaan tullut ainakaan
vielä vakuuttuneeksi siitä, että sen avulla voidaan käden
käänteessä kiskaista matto käytännöllisesti
katsoen lähes koko "mainstream"-aivotutkimuksen
alta, tai mitätöidä lukuisien eri aivotutkijoiden,
neuropsykologien, neurologien ja psykiatrien työ pelkkänä
käsitteellisenä sekasotkuna, älyllisenä huijauksena
ja veronmaksajien rahojen haaskauksena, joka ei ole mitenkään
olennaisesti lisännyt tietämystämme kognitiivisten toimintojen
hermostollisesta perustasta tai johtanut mihinkään ihmisten hyvinvointia
edistäviin sovellutuksiin. Kyllä aivotutkijat ovat
hyvin tietoisia siitä, miten kiusallisenkin rajoitetun näkymän
lukuisien eri aivotutkimusmenetelmien yhtäaikainenkin käyttö
avaa aivotoimintaan, miten
koeasetelmia joudutaan yksinkertaistamaan kun vaikeita ongelmia
ei voi näppärästi yhdellä kokeella tyhjentävästi
ratkaista, tai miten monet muuttujat joiden kontrollointi voi olla hyvin
vaikeaa ja toisinaan mahdotontakin voivat vaikuttaa tuloksiin. Se,
että haaste on vaativa, ei minusta kuitenkaan ole riittävä
peruste heittää kirvestä kaivoon.
Järvilehto on aktiivisesti esitellyt systeemistä lähestymistapaansa
kirjoissaan ja teoreettisissa artikkeleissaan. Järvilehdon tavoin
suosittelen toki kiinnostuneita tutustumaan niihin itse. Minusta ei tässä
yhteydessä nyt ole kuitenkaan kovin olennaista yrittää osoittaa,
mikä niissä mahdollisesti on virheellistä vaikka Järvilehto
niin
peräänkuuluttikin. Sensijaan minä ja ilmeisesti
aika moni muukin on jäänyt erityisesti kaipaamaan sitä,
mikä olisi tämän lähestymistavan positiivinen anti:
pelkän muiden tutkijoiden ankaran "näin-ei-pidä-tehdä"-kritisoinnin
ja heidän työnsä usein aika suoraviivaisen nihilisoinnin
vastapainoksi Timo Järvilehdon soisi esittävän myös
enemmän konkreettisia, rakentavia empiirisiä näyttöjä
esimerkiksi siitä, miten näitä asioita sitten tulee tutkia,
miten empiirinen aivotutkimus todella muuttuisi ja mitä käänteentekeviä
tuloksia siitä alkaisi mahdollisesti seurata, jos hänen
lähestymistapaansa alettaisiin laajemmalti soveltaa. Tällaisten
näyttöjen myötä yhä useampien aivotutkijoiden
kiinnostus lähestymistapaan alkaisi aivan varmasti lisääntyä.
From:
"Timo Jarvilehto" <tjarvile@ktk.oulu.fi>
To:
peda-forum@majordomo.cc.jyu.fi,
Petri Paavilainen <Petri.Paavilainen@helsinki.fi>
Date sent: Tue, 30 Nov 1999
23:29:59 +0000
Subject: Re:
PEDA: vieläkin aivotutkimuksesta
Copies to: tjarvile@ktk.oulu.fi,
Patrik.Scheinin@helsinki.fi
Kiitokset Petrille rakentavista kommenteista! Näyttää
siltä, että olemme pääosin samoilla linjoilla
ainakin mitä tulee tuohon alkuperäiseen aiheeseen, josta
tämä koko keskustelu lähti liikkeelle, eli aivotutkimuksen
katteettomien lupausten kritiikkiin. Jos hyväksytään
se näkemys, että aivotutkimuksen avulla voidaan selvittää
vain yhden osan toimintaa monimutkaisessa kokonaisuudessa, jossa
ihmisen toiminta toteutuu, on selvää, että aivotutkimus
ei yksinään
voi ratkaista tätä kokonaisuutta koskevia ongelmia. Eli ei
ole olemassa sellaista kognitiivisen psykologian ongelmaa, jonka
aivotutkimus voisi ratkaista.
Haluaisin kerta kaikkiaan korjata sen väärinkäsityksen,
että minä vastustaisin aivojen tutkimusta tai että
olisin sitä mieltä, että kaikki aikaisempi tutkimus
on roskaa. Minusta kaikki johdonmukainen ja pohdiskellen tehty tutkimus
on arvokasta eikä meillä tosiasiallisesti voi nykyhetkessä
olla mitään perusteita väittää, etteikö
jokin tutkimus tulevaisuudessa voisi antaa jonkin ennalta arvaamattoman
oivalluksen. Minä olen kaikkien kukkien kukkimisen
kannalla, mutta tämä ei suinkaan tarkoita sitä, etteikö
tutkimusta voisi tai tulisi kritisoida. Juuri sillä tavoin usein
luutuneeseen tutkimustyöhön voi löytyä uusia
hedelmällisiä näkökulmia.
Petri viittasi useampaan kertaan siihen, että nykyinen aivotutkimus
on paljolti tekniikan rajaamaa. Koetilanteet ovat keinotekoisia eikä
tulosten yleistettävyys ole välttämättä suuri.
Ongelmana tässä on juuri se, että Alhon edustama
S->R -tutkimus kadottaa minun nähdäkseni juuri
olennaisen eli ihmisen toiminnan dynaamisen aspektin. Kokeenjohtaja määrittelee
ärsykkeet ja koehenkilön täytyy totella. Tilanne on
vähän samanlainen kuin koululuokassa (ainakin ennen vanhaan).
Ja kyllähän tällöin saadaan aikaan juuri kokeenjohtajan
odottamaa käytöstä (niinkuin useimmiten koululuokassakin):
reaktioita aivojen eri osista, jotka sitten voidaan kytkeä kokeenjohtajan
määräämiin toimintoihin. Kokeen tulokset ovat
itse asiassa jo menetelmän ennalta määräämiä.
Minusta huolestuttavaa on tällaisen tutkimuksen taustalla oleva ihmiskuva:
informaatiota syövä ja ulostava robotti, jossa inputin ja outputin
väliin kyllä voidaan sijoittaa monenlaista prosessointia ja muisti-,
malli-, ja edustuslaatikoita, mutta ihminen itse kadotetaan. Tällaisen
tutkimuksen tuloksia on mahdotonta yhdistää mihinkään
laajempaan ihmisen toimintaa koskevaan teoriaa, mistä juuri
seuraavat sitten monet ylilyönnit mediatiedotteissa.
Omissa kokeissamme lähdemme siitä, että koe-eläimen
tai koehenkilön pitää saada toimia suhteellisen vapaasti
(aina tietysti on rajoituksia) ja sitten ikäänkuin jälkikäteen
katsomme, miten aivotoiminta organisoituu. Tässä on erityisen
tärkeää juuri käyttäytymisen ajassa tapahtuva
seuranta. Tällainen tutkimus tuottaa tuloksia, joissa nähdään,
miten solutoiminta tai aivopotentiaalit muuttuvat tilanteen mukaan niin
laadullisesti kuin määrällisestikin eikä niitä
voi sitoa tarkoin tietyille aivoalueille. - No, en nyt ryhdy tässä
pidempään selostamaan omaa lähestymistapaamme; tämä
vain
pienenä positiivisena esimerkkinä, kun Petri sellaista peräsi.
Jos Petri haluaa tarkemmin tutustua meidän töihimme, kehottaisin
häntä katsomaan esim. kaneilla käyttäytymisen aikana
tehtyjä hermosolutason mittauksia koskevia artikkeleitamme (esim.
Acta Physiologica Scandinavica) ja esimerkiksi kolmea viimeistä laboratoriostamme
valmistunutta väitöskirjaa (Lindqvist, Laukka, Mäkinen),
joista kyllä löytyy konkreettisia empiirisiä näyttöjä.
From:
"Timo Jarvilehto" <tjarvile@ktk.oulu.fi>
To:
peda-forum@majordomo.cc.jyu.fi
Date sent: Wed, 26 Jan 2000
12:50:53 +0000
Subject: PEDA:
Aivotutkimus ja psykologia
Ikäänkuin jälkikirjoituksena aivotutkimuksen ja psykologian
suhteista käytyyn keskusteluun haluaisin viitata Albert Banduran
(sosiaalis-kognitiivisen oppimis- ja persoonallisuusteorian kehittelijän)
vasta julkaistuun kannanottoon biologian ja psykologian
suhteista ("Swimming against the mainstream", HMS Beagle, 2000). Bandura
kirjoittaa mm.:
" Knowing how the biological machinery works tells
one little about how to orchestrate that machinery for diverse purposes.
To use an analogy, knowing how a television set
produces images in no way explains the nature of
the creative programs it transmits. To switch the
analogical machinery, the software is not
reducible to the hardware. Each is governed by its
own set of principles that must be studied in its
own right.
Much of psychology is concerned with discovering
principles about how to structure psychosocial
factors to achieve desired outcomes. This subject
matter does not have a counterpart in
neurobiological theory and, therefore,
psychological laws are not derivable from it. For
example, knowledge of the brain circuitry involved
in learning does not tell one much about how best
to devise conditions of learning in terms of
levels of abstractness, novelty, and challenge;
how to provide incentives to get people to attend
to, process, and organize relevant information; in
what modes to present information; and whether
learning is better achieved independently,
cooperatively, or competitively. The optimal
conditions must be specified by psychological
principles. Nor does understanding how the brain
works furnish rules on how to create efficacious
parents, teachers, or executives."
Koko artikkeli löytyy osoitteesta
http://www.biomednet.com/hmsbeagle/70/viewpts/op_ed
Olisi hauska kuulla, miten Alho ja kumppanit suhtautuvat tällaisiin
kannaottoihin.
Timo