Hannu Soini

Yrjö Hirn leikin ja leikkikulttuurin tutkijana

En osaa antaa arvoa pelkälle oppineisuudelle, ja älykkäimmätkin teoriat ovat minulle ovat minulle yhdentekeviä sen rinnalla mikä on edes vähän kaunista. (Yrjö Hirn)

Yrjö Hirn syntyi Lappeenrannassa 7 joulukuuta 1870 oppikoulunopettaja Reinhold Hirnin ja Betty Hirnin esikoispoikana. Perhe oli ruotisnkielinen, mutta kansallisromantiikan ja fennomanian innoittamana harras suomen kielen ihailija ja suomalaisuuden puolustaja. Yrjö Hirnin isä kuoli pojan ollessa vasta 10 vuotias, mutta jo tuona aikana erityisesti isä vaikutti ratkaisevalla tavalla Yrjö Hirnin ajatteluun ja loi pohjaa elämäntyölle, joka on suomalaisen sivistyshistorian merkittävimpiä. Yrjö Hirnin isä Reinhold kävi kansakoulun helsingissä ja opiskeli Helsingin yliopiston historiallis- kielitieteellisellä osastolla yhtäaikaa mm. Aleksis Kiven kanssa. pääopettajana oli Yrjö Koskinen. Reinhold Hirn oli merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttaja ja mielenkiintoisena yksityiskohtana voidaan mainita hänen kiivas pyrkimyksensä kehittää opetusta pois passiivisesta luennoinnista kohti pienryhmätyöskentelyä seminaareissa keskustellen opiskelijoiden kanssa. Näitä ajatuksia Yrjö Hirn ajoi voimakkaasti myöhemmin oman yliopistouran aikana.

Yrjö Hirn jäi siis isättömäksi jo 10- vuotiaana, mutta päättäväisesti äiti Betty Hirn koulutti poikaansa, joka vähitellen kehittyi yhdeksi suomalaisen sivistyshistorian merkittävimmäksi tiedemieheksi. Jälkeenpäin Yrjö Hirn on pitänyt lapsuuttaan kaikesta huolimatta onnellisena ja on katsonut erityisesti isällään olleen omaan tutkijauraan huomattava vaikutus. Yrjö Hirn on omaa lapsuuttaan arvioidessaan korostanut kirjallisuuden ja kirjojen lukemisen merkitystä. Lapsille tulee lukea kaikenlaista kirjallisuutta, ei lyhennelmiä tai pelkästään helppotajuisia ja keveitä tarinoita.

Mikä mies sitten Yrjö Hirn oikeastaan oli? Hirn eli vuosina 1870 - 1952. Hän oli merkittävä kulttuuripersoona, yliopistomies, humanisti sanan laajimmassa merkityksessään. Hän toimi Helsingin yliopiston estetiikan ja nykykansain kielten kirjallisuuden professorina vuosian 1910 - 1937.

Hirnin pääteos on väitöskirjan pohjalta kirjoitettu Origins of Art, taiteen alkuperä. Teos tarkastelee taiteen alkuperää darwinistis- sosiologiselta näkökulmasta pyrkien selvittämään taiteen syntyä ja olemusta. Hirnin yksi pääkysymyksissä oli, kuinka sellainen toiminta kuin taide on ylipäätään voinut syntyä olemassaolon taistelussa. Kuinka sellainen "itsetarkoituksellinen luomistyö", käytännön elämästä turha toimintatapa on voinut kehittyä elämässä, missä taistelu olemassaolosta jättää kovin niukasti tilaa " hyödyttömille harrastuksille", jossa kaikki voimat on uhrattava oman olemassaolonsa varmistamiseen. Hirnin vastaus on lyhyesti sanottuna se, että taiteen täytyy palvella olemassaolon kannalta jotain tärkeää ja välttämätöntä, muuten se olisi auttamatta tuhoutunut historian saatossa. Mitä taide sitten palvelee. Tähän kysymykseen lyhyesti vastaaminen edellyttäisi syvällistä perehtymistä Hirnin ajatuksiin. Helposti ajautuu pinnallisuuksiin ja yksinkertaistuksiin.

Yrjö Hirn leikintutkijana

Yrjö Hirn julkaisi vuonna 1916 pienen teoksen nimeltään Barlek. Teoksen suomensi Joel Lehtonen hieman mahtipontisella ja vanhahtavalla suomenkielellä vuonna 1918. Myöhemmin teos on käännetty ranskaksi 1926 ja italiaksi 1929.

Hirnin tarkoitti teoksensa ennen kaikkea maallikoille ja hieman vähätteli teoksensa arvoa. Teosta voidaan kiistatta pitää ensimmäisenä merkittävänä suomalaisena tutkimuksena leikistä. Teos sai myös kiittäviä arvosteluja ulkomailla. Suomessa ei voida puhua varsinaisesta leikintutkimuksesta vielä 1800- luvulla, vaikka mm. Gygnaeuksen ja Snellmannin kiistely leikin merkityksestä kasvatuksessa on tunnettu (Nurmi, 1980). Leikki ymmärrettiin 1800-luvulla, kuten sen eräs merkitys kielenkäytössämme edelleen on, vastakohtana vakaville harrastuksille, erityisesti työlle. (ks. esim Reima, 1915, Vilkuna, 1946).

A. Mikä on leikin alkuperä

Hirnin teos lähestyy leikkiä aivan uudesta näkökulmasta ja aivan toisenlaisella painotuksella, kuin muu suomalainen leikkiä koskeva kirjallisuus 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Tarkastelun lähtökohtana olivat 1800 -luvun leikintutkijoiden, kuten Spencerin, Schillerin ja Groosin käsitykset leikistä. Hirn ilmeisesti kuitenkin päätyi tutkimaan leikkiä varsinaisen teemansa, taiteen alkuperän kysymyksen johdattamana. Taiteen alkuperää selvitettäessä ei Hirnin mielestä voi ohittaa leikkiä. Leikki on kehkeytymätöntä taidetuotantoa, jolla on selkeät yhteydet kypsään taidetoimintaan. Leikillä on lapselle sama merkitys kuin taiteella on aikuiselle. Hirn katsoo kuitenkin, että vaikka taiteella ja leikillä on yhteiset alkujuuret niiden täydellistä samaistamista tulisi välttää. Jossain mielessä kaikkea taidetta voidaan nimittää leikiksi, mutta taide on aina myös paljon muuta ja paljon enemmän.

Erityisesti Hirn korostaa leikin sivistyshistoriallista ja kulttuurievolutionääristä näkökulmaa.

"Tuskinpa voidaan meidän päivinämme kirjoittaa täydellistä sivistyshistoriaa suomatta siinä omaa lukuaan leikkikaluille; eikä käyne järjestäminen täydellistä historiallista museota myöntämättä ainakin muutamia lasikkoja esineille, jotka valaisevat lasten leikkejä ja askarruksia... ja elleivät oppineet erikoisuurijat (erikoistutkijat) ole vielä täysin arvostaneet näitä pieniä lapsellisia esineitä, niin riippuu kai se vain siitä, että leikkikaluilta puuttuu se arvokas ikävyys, joka enemmän kuin mikään muu houkuttelee tieteen tantereilla liikuskelevia surullisen hahmon ritareita. (Hirn, 1918 s. 8)

B. Leikkikulttuurin arvostamisen tärkeys

Hirnin teoksen yksi merkittävä ansio on se, että siinä painotetaan leikkikulttuurin arvostamisen tärkeyttä . Leikkivälineet ovat historiallisia muistomerkkejä ja lasten leikki on eräänlaista alakulttuuria, joka säilyttää sivistyshistorian mukana sellaista, mikä muutoin unohdettaisiin ja kadotettaisiin. Leikin kyky säilyttää johtuu Hirnin mielestä leikin konservatiivisuudesta. Leikeissään lapset pitävät kiinni äärimmäisen ankarasti ja lähes uskonnollisella hartaudella leikkien säännöistä ja sanontatavoista, joiden merkitystä ei aina edes ymmärretä tai joiden merkitys on unohdettu. (Kuinka moni meistä tuntee esim. rump rump rellaaa reka reka rellaa seisahdupas sekarloon, mi vastoin käy, mi vastoin käy, ahneestippas kallista looraa  esikunta arestipa röskytä rös)

Leikkikalut ovat kyenneet kantamaan historian aikakausien yli ideoita, joista vasta myöhemmin on tullut aikuisten vakavampien toimintojen osatekijöitä. Jos aikuisilta kysyy, milloin lentokone on keksitty, useimmat kuvittelevat, että viimeisen 100- 200 vuoden aikana. Leikintutkijalle selviää, että lentokoneen idea on keksitty jo tuhansia vuosia sitten leijojen ja liidokkien muodossa. Kompassi on ollut paljon ennen sen nykyistä hyötykäyttöä kiinnostava leikkikalu ja ruuti ilotulitusväline. Tätä leikkikulttuurin kykyä säilyttää traditioita ei Hirnin mielestä tule pelkästään arvostaa vaan sitä täytyy jopa suojella, esimerkiksi kasvattajilta:

"Kaikessa näennäisesti turhanpäiväisessä pienuudessaan ovat leikit kyenneet pysymään koholla myrskyissä, jotka ovat murskanneet mahtavia ja tärkeitä laitoksia. Niistä on sanottu, että ne ovat eläneet kauemmin kuin tasavallat ja keisarikunnatja otaksuttavaa on, että ne tulevaisuudessakin onnellisesti suorituvat monista suurista mullistuksista - mikäli vain voisi uskoa niiden säilyvän hengissä sen innostuksen käsissä, millä kasvatustieteilijät ovat viime aikoina alkaneet toimia niiden kehittämiseksi ajanmukaiseen ja kasvattavaan suuntaan. Lasten leikeissä on nimittäin aina jotakin salaperäisen arkaa, eivätkä aikuiset voi kovin paljon puuttua niihin , hävittämättä kosketuksellaan niiden ikivanhoja alkuaineita. ... ehkä ne ovat ennättäneet piiloutua kansanrunouden keräilijöiden muistiinpanoihin, ennenkuin hyvää tarkoittavat kasvattajat ovat pelästyttäneet ne hengiltä. (Hirn, 1918 s. 65)

Leikeissä välittyy myös uskonnolliset ja mytologiset seremoniat. Esimerkiksi nykyaikaiset vanhemmat ripustavat lapsen vuoteen yläpuolella erilaisia esineitä kehittääkseen lastaan psykologisesti. Hirn osoittaa mielenkiintoisella tavalla, kuinka tämän rituaalin alkuperä on uskonnollis-mytologinen; tuhansia vuosia sitten esineitä ripustettiin myös lapsen vuoteen yläpuolella, mutta erilaisin selityksin. Kyseessä oli uskonnolliset taikakalut, joiden toivottiin estävän pahan hengen menemistä lapseen nenän tai suun kautta.

Hirn korostaa, että tutkijat, jotka haluavat selvittää ihmisen varhaishistorian traditioita tai luovuuden kehityshistoriaa, eivät ehkä huomaakaan, kuinka lähellä heillä on materiaalia, jos he huomaavat kiinnittää siihen huomiota. Esimerkkinä tästä ovat Hirnin mielestä esim. lasten tanssileikit, joissa "säveltaide, tanssitaide ja runotaide vielä muodostavat katkeamattoman kokonaisuuden" (Hirn, 1918 s. 83).

C. leikin psykologisen tutkimuksen vaatimus

Hirn luotaa leikin historiaa laajalti ja yhtyy pitkälle esim. Groosin ns. esiharjoitteluteorian ajatuksiin, että leikeillä on eräänlainen esiharjoittelun funktio. Samaan hengenvetoon Hirn kuitenkin varoittaa leikin tulkinnan yksinkertaistamisesta. Leikeissä on aikuiseille aina jotain salattua ja herkkää, joka aikuisen kosketuksesta helposti katoaa. Leikin tutkijan tulee siis ennen kaikkea arvostaa tutkimuskohdettaan ja hyväksyä, että sen salat avautuvat vasta huolellisen tutkimisen perusteella - jos silloinkaan.

Mienkiintoisia pohdintoja leikkivälineiden psykologisista ulottuvuuksista tulee esiin, kun Hirn tarkastelee lasten leijoja psyyken ulokkeina. Leikkivälineet mahdollistavat meille ulottua ympäristöön ja vaikka Hirn ei pääse tässä tarkastelussa kovin pitkälle, hän pohtii saksalaista psykologia Lotzea (Hirn, 1918 s.53) lainaten mm. sitä miten aistimus voi "sijaita" kädessä olevan työkalun kärjessä, Miten esineet näyttävät ikäänkuin kuuluvan meihin ja miten leikkivälineet erityisesti mahdollistavat mahdollisuuden minä-tajunnan avartumiselle

Hirnin mielestä erityisen jännittävä leikkiväline on pallo, joka erilaisista pyörivistä välineistä on jostain syystä erityisen arvostettu. Hirnin mukaan pallopeleihin liittyy ainakin erilaisia uskonnollisia seremonioita ja ne eivät suinkaan ole pelkästään kilpailu- ja taisteluvietin purkautumista. itse asiassa pallo on eräänlainen tahdonvoiman ulkouma ja kaikkein varhaisimmat pallopelit ovat itse asiassa rakkauden osoittamisen välineitä. Pallo on heitetty sellaiselle, josta on oltu kiinnostuneita avioliiton solmimiseksi. Olennaisinta lentävissä välineissä on kuitenkin se, että niissä yksilö ikäänkuin ulottuu ympäristöön. Ne ovat minä-tajunnan avartumisen välineitä. Hirn tarkastelee leikkivälineiden kautta myös antiikkista lastenkamaripedagogiikkaa. Hirnin mukaan antiikkinen lastenkasvatuskin perustui sille ajatukselle, että pelottelusta koituu lapselle siunauksellisia vaikutuksia. Naamiot olivat Antiikin Kreikassa ja Roomassa hoitajattarien keino pitää lapsia pelon avulla kurissa ja nuhteessa. Samoin erilaiset kalistimet ja helistimet ovat alun perin olleet noituuden ja uskonnollisten seremonioiden tunnelmaa luovia välineitä. Niinpä möröt ja taikakalut ovat vähitellen jalostuneet vähemmän pelottaviksi, mutta Hirn arvele, että esimerkiksi nukkien valmistaminen enemmän todellisuutta vastaaviksi on enemmän aikuisista lähtöisin kuin lapsista. Leikkivälineet, jotka omaavat esteettisen ja hienostuneen olemuksen, on enää harvoin käyttöä itse leikkijän välineenä ja ne sopivat paremmin "lasikon säilyyn kuin lasten käsiin " (Hirn , 1918 s, 22)

Yrjö Hirn ensimmäisenä leikin tutkijana korosti lapsuuden leikkien ja leikkikulttuurin arvostamisen tärkeyttä. Hirnin mielestä leikkiä tulee arvostaa sellaisenaan, sitä ei tule esim. alistaa kasvatuksen välineeksi. Lasten leikkikulttuuria "tulee katsella suuremmalla kunnioituksella kuin monia yhteiskuntaelämän komeimpia laitoksia. Mutta tämä ei perustu siihen, että ne ovat vanhoja vaan siksi, että leikeillä ja huvituksilla on lapsille sama merkitys kuin taiteella ja runoudella aikuisille ja että niihin sisältyy jätteitä varhaisempien sukupolvien taiteesta ja runoudesta." (Hirn, 1918, s. 281)

Yrjö Hirnin leikkiajattelun kritiikkiä

- lapsuuden arvostaminen kuvastelee välillä yli-ihannointia - lapsuuden tarkastelu kehittymättömänä ja rinnastaminen "primitiiviseen", Esim Aikuisen taidetuotannon tarkastelu syvällisempänä kuin leikkitoiminnan irroittaa taiteen ja leikin suhteesta ympäristöön ja yksilön tavoitteisiin.

Hirnin ansiot ovatkin hänen kokonaislähestymisessä, ei yksityiskohtaisissa tutkimustuloksissa, joita hän itsekin piti vain pieninä pomintoina valtavan laajasta ja haasteellisesta materiaalista.

Gunnar Castren (Barnlek): Hänen teoksensa eivät ole yksinomaan tieteellisiä, vaan niitä läpäisee mitä kaunein ja lämpimin tunne kaikkea inhimillistä kohtaan. Hänen tyylissään on on väriä ja elämää, jota ryydittävät pienet kärkevyydet ja laajat ajatusnäkymät. Hänen tyylinsä on hyvässä mielessä akateemista, hallittua tasaista ja harmonista.

Hirnin ajatusten keskeinen ajatus on, että leikkiä tulee arvostaa kulttuurina, jonka vaaliminen on yhteisön olemassaolon kannalta erinomaisen tärkeää ja välttämätöntä. Hirnin mukaan leikkikulttuuri on alakulttuuria, joka vaalii sellaisia arvoja ja kuljettaa mukanaan sellaisia oivalluksia ja merkityksiä, jotka muutoin katoavat ja häviävät historian kuluessa. Hirnin mukaan kasvatustiede ja psykologia saatttavat tehdä korvaamatonta vahinkoa pyrkiessään kehittämään lasten leikkejä kasvatuksellisesti ja kehityksellisesti "oikeaan" suuntaan. Hirnin mielestä lasten leikkikulttuuria tulee arvostaa sinällään yhtenä aitona kulttuurin muotona, jota ei tule moralisoida eikä pedagogisoida aikuisten näkökulman mukaiseksi. Hirnin ajatukset ovat varsin ajankohtaisia edelleen leikintutkimuksen, varhaiskasvatuksen ja lapsen kehityksen näkökulmasta.