Suomalaisen iskelmän historia (osa 2)


2 Suomalainen iskelmä sota-aikana (1939-1945)


Sodan alkaessa suurten orkesterien kiertueet katkesivat. Osa muusikoista palveli viihdytyskiertueilla Hangosta Petsamoon rintamalinjoilla ja niiden takana. Talvisodan jälkeen siviilikiertueet aloitettiin uudelleen, mutta ne jäivät lyhyiksi jatkosodan syttymisen vuoksi. Kuluttavan asemasodan aikana viihdyttäjiä tarvittiin rintamalla.

Suosituimpia esiintyjiä sodan aikana oli Harmony Sisters, "Geschwistern Valtonen", hyvin kansainvälinen esiintyjäryhmä, joka levytti niin suomeksi, ruotsiksi, saksaksi kuin englanniksikin. Sisarusten taustavoimana ja säestäjänä toimi George de Godzinsky, jo lapsena suomeen emigroitunut musiikin monitoimimies, jonka johtaja/säveltäjä/säestäjäura tuotti monia suomi-iskelmän huippuhetkiä. "Gode" oli jo nuorena säestänyt huippubasso Feodor Saljapinia kauko-idän kiertueella. Myöhemmin hänestä tuli radion viihdeorkesterin monivuotinen johtaja-kapellimestari. Harmony Sistersit niittivät mainetta paitsi ulkomailla (saksa, ruotsi), myös rintamakiertueilla ja kotimaisissa aseveli-illoissa. Yhtyeen tyyli muistutti enemmän jazzahtavia Andrew tai Boswell Sisterseja kuin saksalaisia schlager-artisteja.


Kuuntelunäyte 5 Harmony Sisters: Kodin kynttilät (1942)

Suomen populaarimusiikin kuuntelukasetti A11


Merkittävä sota-ajan iskelmähahmo oli Palle eli Reino Palmroth (Reino Hirviseppä), majuri evp., tuottelias kuplettien tekijä, radiotoimittaja ja sodan aikaisen propagandatoimiston virkailija, joka radiorevyyt olivat herättäneet riemua 1930-luvun loppupuolella. Pallen tuotantoa ovat myös monet sodan jälkeen kielletyt hupilaulut, joilla pyrittiin nostamaan taisteluhenkeä viholllista vastaan (mm. kursailematon "silmien välliin ryssää"). Palle perusti sodan jälkeen Iloisen Teatterin, suomalaisen vastineen ruotsissa suositulle revyyteatterille. Hupinumeroiden teemoihin liittyi sen verran poliittista piruilua, että valtaapitävät lopettivat  sen toiminnan v. -47. Meno jatkui sittemmin Punaisena Myllynä ilman Pallea.

Radiolupien määrä kohosi kaksinkertaiseksi sotavuosina. Radio tarjosi  sota-asian ohella viihdykettä äänilevyjen ja elävien esitysten muodossa (tanssien järjestäminen oli kiellettyä). Radiotyössä hioivat taitojaan tulevat laulajakuninkaat  Tapio Rautavaara (Aunuksen radio) ja Olavi Virta (Kannaksen radio). Rintamaradiot palvelivat rintamajoukkoja elävällä musiikilla ja äänilevyin: voidaan ehkä sanoa, että ne ovat osaltaan vastuussa iskelmän "kansantaudin" leviämisestä Suomen kansan keskuuteen. Levytoiveita satoi radioasemille: esim. änisen radiosta toivottiin kovasti Tauno Palon Hulivilipoikaa, sillä levy oli naarmuuntunut ja jäi paikalleen jankkaamaan kohtaa "Hurja oli pappani aikoinaan, ...pani aikoinaan, ...pani aikoinaan..." Kun levy hajosi kokonaan, uuteen kappaleeseen piti saada naarmu samaan paikkaan: tähän kului useampi kappale kyseistä äänitettä, mutta lopuksi onnistui. Säkkijärven polkkaa taas käytettiin jopa sotatoimissa avustamaan vihollisen radiomiinoituksen purkua Viipurissa: se soi miinojen räjähdysjaksoluvulla tauotta kolme vuorokautta. Luulisi jääneen mieleen.

Tulevat rillumarein keskushamot osallistuivat aktiivisesti viihdytystoimintaan (Kärki, Helismaa, Pakarinen, Rautavaara, Ikävalko...). Vitseillä ja hupailuilla oli kysyntää. Jatkuva kiertäminen jatkui sodan jälkeen häkäpönttöautoilla.

Lauluja paitsi esitettiin, myös kirjoitettiin sodan melskeessä. Useat Topi Kärjen 40-luvun swing-sovitukset syntyivät korsussa asemasotavaiheessa. änisen aallot (Godzinsky) syntyi kivellä änisen rannalla "noin 17 minuutissa", Eldanka-Järven jää sovelsi Ali-Baba-foksin ideaan ajankohtaista aiheistoa. Sota-ajan tunnussävelmäksi myöhemmin identifioitu Elämää Juoksuhaudassa syntyi tykistökeskistyksessä säveltäjän (Usko Hurmerinta, myöh. Kemppi) odottaessa kranaattia kohdalle.


Kuuntelunäyte 6  Eugen Malmsten & Columbia-orkesteri: Sillanpään marssilaulu  (1940)

Suomalaisen populaarimusiikin kuuntelukasetti  B4


Sodan aikana valtakunnassa vallitsi tanssikielto, jota ei rikottukaan ihan joka kylässä (Suomi oli ainoa sotiva maa, jossa julkinen tanssiminen katsottiin jostain syystä sopimattomaksi). Kielto kumottiin virallisesti  vasta -48. Musiikinnälkää tyydytettiin radion kautta, äänilevyiltä ja etenkin elokuvissa. Sota-ajalta onkin peräisin lukuisia musiikkihupailuja (toinen "perusmusikaali" SF-paraati, Kaksi vihtoria, Onnellinen ministeri katupoikien lauluineen, es. Birgit Kronström sekä lukuista sotahupailut, mm.Niin se on poijaat, joka  joutui monien  muiden kohtalotovereittensa tavoin esityskieltoon sodan jälkeen).

Helsingin Rautatientorin rauhanjuhlassa toukokuussa 1945 tuhansia ihmisiä tanssi innokkaasti congaa (!) Jaakko Vuormaan big bandin tahdissa. Pallen mukaan tilaisuus oli "yksi Suoman kansan nöyrryttävimmistä alennuksen hetkistä", mutta sen voi nähdä myös "symbolisena osoituksena sodan aikana vaienneiden (amerikkalaisperäisten) sävelmien esiinryntäyksestä". Sodan aikana swingharrastus oli entisestään vahvistunut kaupungeissa: vasta nyt oli tilaisuus tuulettaa kunnolla. Iskelmä jazziutuikin toden teolla seuraavalla vuosikymmenellä - kunnes rock/pop alkoi korjata satoaan ja muusikot vaihtuivat.


3 Sodan jälkeinen iskelmä, rillumarei ja suurten solistien esiinnousu (1945-1955)


Kuuntelunäyte 7 Henry Theel ja Columbia-orkesteri: Syyspihlajan alla (1942)

Suomalaisen populaarimusiikin kuuntelukasetti B1


Kotoiset versiot tangosta ja lattareista (samba, conga, myöh. cha-cha, mambo) nousivat pikkuhiljaa levysuosioon, edellinen jo sodan aikana, jälkimmäiset vähitellen 50-luvulla suomi-iskelmän kansainvälistyessä. Tango oli esitelty suomalaisille tanssina jo 1913. 30-luvulla sen suosio kasvoi tasaisesti, kunnes lopullinen "tangoaalto" valtasi maan 1960-luvulla. Lukuisia menestystangoja sävelsi 40-luvulla Arvo Koskimaan lisäksi jazzmies Topi Kärki - omien sanojensa mukaan lähinnä siksi, että se näytti olevan kansan tahto.  Kärjen kynästä tango sai uuden silauksen: amerikkalaisten slowfoksien nelisointuharmonia ja rytmiikka yhdistyi niissä amerikan valssien kepeyteen,  slaavilais-mollisävyisiin melodioihin ja naseviin sweet-sovituksiin tuottaen sarjan kotimaisen musiikin klassikoita.


Kuuntelunäyte 8 Olavi Virta ja Isku-orkesteri: Siks' oon mä suruinen (1944)

Suomalaisen populaarimusiikin kuuntelukasetti B3


Olavi Virta nousi sodan loppupuolella ja jälkeen rivilaulajasta kaikkien aikojen solistitähdeksi. Aiemmilla levytyksillä Olan ääni oli vielä kapea, mutta se sai aivan uutta painoarvoa sodan jälkeisillä kiertueilla. Virta oli monessa mukana sodan jälkeen: paitsi soololaulajana, myös Kipparikvartetissa, elokuvanäyttelijänä, revyyssä, levy-yhtiömiehenä, toimittajana, säveltäjänä-sanoittajana...Virran kerrotaan olleen Sinatran kaltainen nero kappaleen työstämisessä etukäteen: itse levytyksiin ei juuri aikaa tuhraantunut, tulkintatapa oli itseopituksi harvinaisen syvällinen näillä leveysasteilla. Virran uran huippuvuosia olivat 1953-57. Uran alamäki lehdistön siivittämänä alkoi kuuluisasta Ilomantsin keikasta 1959: Ola lauloi kuitenkin klassikkoja vielä 60-luvun puolella (mm. Hopeinen kuu).

Virralla oli merkittävä osuus myös varhaisessa Kipparikvartetissa, Suomen kaikkien aikojen suosituimmassa lauluyhtyeessä. Kipparit aloittivat lauluääninä Kaunis Veera-elokuvassa (1950), ja aloittivat julkiesiintymiset yleisön vaatimuksesta. Kippareita luotsasi ja sovitti Harry Bergrström (myöhemmin myös Godzinsky). Olavi Virta vaihtoi itsensä Eero Väreeseen -53.


Kuuntelunäyte 9 Kipparikvartetti ja Metro-Tytöt: Pieni ankanpoikanen (1953)

(Ei kuuntelukasetilla)


Metro-Tytöt ratsastivat sodanjälkeisen maaltapaon nostalgisoinnin harjalla. Tyttöjen "maanläheinen" soundi oli Harmony Sistersiä suomalaisempi ja tuotanto heijasteli tarkoituksellisesti aikaa, jolloin kaupunkien väkimäärä nousi maaseudun väkimäärän tasolle. Harry Bergströmin alussa kouluttama ja luotsaama yhtye sai v. 1950 yhteistyökumppanikseen Topi Kärjen, joka antoi heille levytettäväksi kaihoisia valsseja ja maaseutua nostalgisoivia muisteloita. Metrojen viimeinen keikka oli v. 1959.


Kuuntelunäyte 11  Repe Helismaa: Kulttuuria (1953)

Suomalaisen populaarimusiikin kuuntelukasetti  B8


Rillumarei sai nimensä Rovaniemen markkinoilla-hupailun (1951) tunnarin kertosäkeestä ja tuli identifioimaan omalla tavallaan koko sodanjälkeisen kulttuurielämän kahtiajakoisuutta. Jälleenrakentava Suomi janosi viihdykettä, mielellään sellaisessa asussa, että agraarisuomalainen identiteetti säilyi. Entersodan jälkeen hynttyynsä yhteen lyöneet Repe Helismaa ja Topi Kärki, kiertueilla pitkää päivätyötä tehneet Matti Louhivuori, Jorma Ikävalko ja Esa Pakarinen - kun vielä SF-Maisteri T.J.Särkkä vakuuttui kansanomaisen remellyksen potentiaalista, taide- ja kulttuuriväen antipatioille oli yks kaks tarjolla uusi tuore kohde. Takaisinkin annettiin - viihteentekijöitä ei juuri innostanut, että heidän toimintaansa verotettiin rankasti ja solvattiin vielä rankemman päälle - ei silti, että kaikki rillumareituotanto olisi ollut aina viimeisen päälle hiottua...

Iltamakiertueet tarjosivat 1940-50-luvuilla viihdytystä maaseudulle. Tanssikiellon tultua kumotuksi viihdetilaisuuksien piti naamioitua kulttuuritilaisuuksiksi verotussyistä. Nimismiehet kuitenkin vahatsivat silmä tarkkana, ylittikö ohjelma kulttuuritilaisuuden rajat. Ohjelmaksi tarjottiin lausuntaesityksiä, näytelmiä, puheita jne. - joista usein vastasivat musisoijat itse. Palkkioksi saatiin puolitoista tuntia tanssia. Kuplettiperinteen elvyttäjänä järjestely toimi oivallisesti. Myöhemmät jazz-orientoituneet tanssimuusikot viittasivat kintaalla paitsi ohjelmavaatimuksille, joihin vastattiin soittamalla pari biisiä ilman komppia, myös suuren yleisön vaatimuksille, joihin ei mahtunut kehä kolmosen takana juurikaan jazzia.


Kuuntelukasetti: Suomalaisen populaarimusiikin kuuntelukasetti A10-B4, B8


Lähteitä

anon. 1996. Rillumarei ja valistus: kulttuurikahakoita 1950-luvun Suomessa. Helsinki Suomen historiallinen seura

Hakasalo, Ilpo & Bagh, Peter von. 1986. Iskelmän kultainen kirja. Keuruu: Otava

Kukkonen, Einari. 1985. Elämää juoksuhaudoissa. Jyväskylä: Kustannuskolmio.

Niiniluoto, Maarit. 1995. On elon retki näin, eli, Miten viihteestä tuli sodanvoittaja : viihdytyskiertueita, kotirintaman kulttuuria ja Saksan suhteita vuosina 1939-45. (2. p). Helsinki: Kirjayhtymä.


Tehtäviä

a) Miten sodanaikainen suomalainen iskelmä erosi ennen sotaa tehdystä? Miksi?

b) Mitä afroamerikkalaisen musiikin (tanssi)tyylejä suomalaisessa iskelmässä oli esiintynyt 1950-luvun puoliväliin tultaessa?

Vastaa molempiin lyhyesti ja mailaa vastaus L:lle


Iskelmä jatkuu: naissolistien valta-aika, swing- ja popiskelmä (1955-1965)
 
Kurssin kotisivulle

Kommentteja?

© Lauri Väkevä 1998

Päivitetty 12.11.1998